Syyshommia

Käytiinpä sitten päivänä muutamana Hossassa. Kainuun korpimailla kanalintujahdissa, sekä harjusta perhostelemassa Korvuanjoella. Jokasyksyinen reissu on pitkään jatkunut ystäväporukan perinne. Mukana oli tietenkin myös ystävämme pohjanpystykorva. Oli mahtavaa kävellä pari päivää upeissa metsämaisemissa. Kainuun maastot ovat erilaisia näihin Savon reheviin ja luvalla sanoen, ryteikköisempiin maastoihin verrattuna. Joukkomme karvaisin kaveri toimi hyvin. Teki kokeneen koiran hakua ja saikin aina välillä linnun pysymään haukussa. On suuri nautinto kuunnella pystykorvan kiihkeää haukkua. Jännittää pysyykö lintu haukussa ja pääseekö sitä niin lähelle, että kenties pystyy sen pudottamaan. Eräksi asti saimme mustan metson ja naakkateeren. Kumpainenkin olivat nuoria lintuja ja moniin takavuosiin verrattuna lintuhavaintoja oli hyvin. Kun vielä seuraavan vuoden poikueet onnistuisivat niin kanalintukanta alkaisi olla jo kohtalaisella tasolla. Alueittaista vaihtelua tosin lienee.

Meillä on ollut tapana laittaa saamamme saaliit ruuaksi reissun aikana. Niin teimme tälläkin kertaa. Että osasi mehtälinnun liha maistua makealta hyvässä seurassa ja asiaan kuuluvine ruokajuomineen. Nykyään niin harvoin pääsee sitä syömään, että jokainen kerta on juhla-ateria.

Perhokalastuspäivän aamu alkoi tylyllä säällä. Kylmää tuulta ja piiskaavaa sadetta. Pintaperhorasiat sai suosiolla jättää kämpille. Onneksi pilvipeite alkoi rakoilla ajaessamme Piispajärveltä kohti Korvuanjokea. Kelistä tulikin sitten loppujen lopuksi ihan siedettävä, mutta harjukset pitivät suunsa kiinni. Kalastimme koko päivän ja joessa oli hyvännäköisiä koskipaikkoja, loppuliukuja ja kivenhuopeita. Tapahtumia ei vain oikein ollut. Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisiko pitänyt koskipaikkoihin jumittumisen sijaan lähteä koluamaan mietovirtaisia nivoja ja laajalla haulla etsiä harjukset. No, kalassa on aina mukavaa. Niin oli sinäkin päivänä vaikka Korvuan harjus maistui lenkkimakkaralle.

Kirjoittamistakaan en ole täysin hylännyt. Jopa on niin, että Lieksanjoki-kuvarunoteos on käytännössä valmis. Teokseen tuli nelisenkymmentä runoa, jotka muodostavat yhden kalareissun tarinan. Runojen lisäksi kirjassa on parikymmentä valokuvaa. Tuntuu, että tekstejä voisi hinkata loputtomiin. Alan olla jo sen verran kypsä hiomiseen, että eiköhän se ole siinä sitten. Minun täytyy nyt pohtia, mitä mahdollisuuksia minulla olisi kirjan julkaisuun. Runous on niin vähän myyvää ja muutenkin marginaalissa, että kirjan saaminen kaupallisen kustantajan kustantamaksi olisi kai lottovoittoon verrattava täysosuma. Varsinkin tämmöisen tuntemattoman kirjoittajan tekstit. Mutta olo on huojentunut, kun urakka alkaa olla takana.

Mukavaa syksyn jatkoa ja voikaa ihmiset hyvin!

 

Keskustelu vanhan männyn kanssa

tiedäthän miltä tuntuu marras, kun se koskettaa poskeasi hyisellä henkäyksellä
joka syksy minussa kuolee jotain, kun kuljen läpi harmaan ja jäätynyt sammal rouskuu kengän alla
parkkiintunut kuoreni on kyllin vahva kestämään kylmyyttä ja viimaa
vaan miten lienee sydänpuun laita
kerro minulle, kuinka olet selvinnyt nämä vuosisadat
minulla tekevät tiukkaa jo vuosikymmenet
toivoisin, että minäkin pystyisin kelottumaan lujaksi enkä mätänisi sisältä
minulla on vielä paljon tehtävää
vielä on vaelluskengillä kangasta kävellä

 

Kommentit

  • plokkariukki

    Kiitos kaima tarinasta Kainuun eräreissulta. Mukava lukea muutakin kuin itkua ja valitusta pelkistä ikävistä asioista.

Jätä kommentti

*