Talviverkoilla

Olen kalastanut vaahtosammuttimen kokoisesta nassikasta lähtien kaikenlaisilla välineillä. Talviverkkokalastus on laji, joka on jostain syystä ollut kovin vähäisellä harrastusmäärällä. Nuorena isävainaan kanssa pidimme kyllä verkkoja talvellakin, mutta siitä on jo aikaa. Isäkin kalastelee paremmilla kalavesillä. Päätimme kahden ystäväni kanssa korjata tilannetta ja viime viikonloppuna uitimme yhden tuplapitkän (60 m) kuhaverkon pyyntiin. Vetonarun uittaminen jään alle kahden avannon välille oli oma projektinsa. Jään alapinnassa oli ilmeisesti epätasaisuutta ja uittolauta lähti kiertämään. Monta uittokertaa saimme tehdä ennen kuin lauta sattui 60 m päässä olevaan vastakkaiseen avantoon. Teimme avannot moottorisahalla ja sahan vetonarukin meni poikki touhun tiimellyksessä.

Vastuksista huolimatta saimme verkon pyytämään muutaman tunnin aherruksen jälkeen. Kalakuumeen vaivaamana kävimme jo seuraavana aamuna tarkastamassa verkon. Tyhjä oli vielä siinä vaiheessa. Verkko pyytää mökkijärvessäni ja käyn sen katsomassa aina viikonloppuisin. Välimatka kotoani mökille on sen verran pitkä, että viikolla en kalaan ehdi. Talviverkkopyynnissä viikon kokemisväli menettelee veden kylmyydestä johtuen. Kävimme eilen perheen kanssa mökillä ja mielessä poltteli tietenkin verkon kokeminen. Lähdin kokemisreissulle yksin, koska arvasin lauhasta kelistä johtuen jäällä olevan sohjoa ja vettä. En halunnut laittaa vaimoa ja tytärtäni tarpomaan siinä lumiloskassa. Menomatka hangessa ja sohjossa ahkiota vetäen oli hyvää liikuntaa keski-ikäiselle keskivartalolihavalle ukolle. Kun pääsin verkkoavantojen tuntumaan huomasin vettä olevan niiden tuntumassa runsaasti. Avannon reunalla täytyi olla todella varovainen, että ei liukastunut veden alla piileskelevän avannon reunan yli tummavetiseen järveen.

Sain kuitenkin verkon katsottua ja juuri kun luulin pyytäneeni tyhjää tälläkin kertaa, sattui verkon loppupäässä olemaan hyväkokoinen kuha. Kyllä olin mielissäni. Juuri sopiva paistikala kolmihenkiselle perheellemme. Selvittelin kuhan aiheuttaman sotkun ja vedin verkon takaisin jään alle pyytämään. Tässä vaiheessa olisi kalakaverista ollut apua, mutta kaitpa se verkko sinne oikeni sinne riittävän hyvin.

Paluumatka avannolta takaisin mökille sujui mukavalla mielellä vaikka oikea jalka olikin vedestä märkä vaelluskengän sisällä. Ahkiokin tuntui kevyeltä. Tänään paistoin kuhan ruuaksi perheellemme ja savolaisittain totesimme että: pystyy syömään.

 

tumman veden keskeltä messingin välähdys tuhansien vuosien takaa

veri veressä sykkii noitarummun rytmiä pisaroiksi valkealle hangelle

minä elän, kellun ajattomuudessa

rantaan saapuessa  en enää ole varma miten kaikki tapahtui,

mutta sen tiedän kuka minä olen

 

 

Jätä kommentti

*