Ajattelin tätä blogia aloittaessani, että pidän fokuksen tiukasti kirjoittamiseeni ja luontoharrastuksiini liittyvissä asioissa. Nyt kuitenkin tuon julki oman mielipiteeni Suomen metsien käyttöä koskevaan keskusteluun, joka on viime aikoina ollut voimakkaasti esillä. Parhaillaan on menossa vääntö, jossa pohditaan millä voimakkuudella ja miten valtiomme metsävaroja jatkossa voidaan käyttää. Hiilinieluasiaan liittyen on jopa uhkana, että Suomi joutuu rajoittamaan hakkuitaan ulkoisen paineen alla tai maksamaan suuren uhkasakon ellei hakkuita rajoiteta.
Pohdin tätä asiaa yksityishenkilönä, metsäammattilaisena ja pienmetsänomistajana. Suoraan sanottuna, tämä koko touhu vaikuttaa aivan järjettömältä. Miten voi olla, että tämänkaltaiseen keskusteluun on edes ajauduttu.
Tutkijat ovat todenneet, että metsien kasvu on edelleen suurempaa kuin niiden käyttö. Lapsesta asti metsissä liikkuneena ja työn puolesta vuosien varrella hakkuuttamiani uudistushakkuualoja seuranneena olen pystynyt toteamaan metsän nopean uudistumis- ja kasvuvoiman hakatuille aukon pohjille. Etenkin jos taimikon perustamisessa ja hoidossa on tehty riittävät toimenpiteet.
Metsien monimuotoisuuden säilymisestä pitää osaltaan huolen metsälaki, joka on mielestäni tällä hetkellä hyvä. Nykyinen metsälaki antaa riittävästi vaihtoehtoja metsänomistajalle hakata ja hoitaa metsiään, mutta ja samalla turvaa luontokohteiden säilymisen. Jos lakia muutetaan siten, että metsänomistajan vapautta päättää omien metsiensä käytöstä rajoitetaan, kysymys on yksityisomaisuuteen kajoamisesta, toisten omaisuuden sosialisoinnista. Se ei oikein istu vapaaseen yhteiskuntaan. Ja kyllä, näen metsässä muitakin arvoja kuin pelkän puuntuotannon ja eurot, koska harrastan luontoilua monella tapaa. En usko, että kukaan normaali suomalainen haluaa hävittää ja tuhota luontoa.
Vaikeuttamalla metsien käyttöä ja metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä Suomi-Neito sahaa omaan nilkkaansa. Mistä sitten otettaisiin nekin puuttuvat eurot? Palkansaajien verotusta nostamalla? Ei onnistu. Uutisista saa jatkuvasti kuulla, miten raha ei riitä esim. vanhusten hoitoon ja terveydenhoitomenoihin. Ilmastonmuutoksen suitsintaan täytyy olla toinen tie.
Esimerkiksi Finnpulpin tuleminen Kuopioon olisi todella tärkeää. Pohjois-Savon lisäksi sen vaikutukset ihmisten työllisyyteen kohdistuisivat paljon laajemmalle alueelle. En käy tässä artikkelissa esittämään lukuja, jokainen voi halutessaan niitä etsiä, vaikka googlen avulla.
Pyydänkin hartaasti teiltä, joilla on vaikutusmahdollisuuksia tehdashankkeen suhteen, älkää tyrikö tätä. Kyseessä on liian suuri mahdollisuus hukattavaksi. Mahdollisuus luoda työtä ja toimeentuloa.
plokkariukki
Metsäasioista ymmärtämättömänä ja vain 1,5 ha metsätilan omistajana on sanottava hiilinielukeskustelun olevan lähinnä omat metsänsä tuhonneiden omantunnon tyynnyttelystä lähtöisin ja näin piskuisen Suomen tulisi pelastetaa maapallon tuho ajamalla oma taloutemme vielä huonompaan jamaan. Sama tilanne suurpetoasioiden ohjaamisessa Helsingistä tai peräti Keski-Euroopasta käsin. Onko maalaisjärjen käyttö enää joku ikiaikainen fraasi, jonka tunnemme vain me vanhat kääkät?
Kiejoittava metsämies
Plokkariukki, siltä tämä vahvasti vaikuttaa, että maalaisjärki on pahasti hukassa. Ei voi olla niin, että Suomen pitää köyhdyttää itsensä ja jättiteollisuusvaltiot saavat suitsuttaa taivaalle törkyä mielin määrin. Ja tämä päästökauppa… miten sillä parannetaan ilmaston tilaa, että ostetaan lupa saastuttaa. Kunnon anekauppaa. Yleensä kaikkea sellaista on helppoa kurittaa, joka ei kosketa omaa elämää.
Tase
Todellakin, mitenkähän käy, jos kajotaan metsien käyttöön? Ensimmäisen tulee mieleen jokamiehen oikeudet. Marjastaminen ja luonnossa liikkuminen estyisivät. Sitten tulisi Suomeenkin uusi ammattikunta, metsänvartijat.
Heleena
Kommentit ovat mielenkiintoista luettavaa metsäasioista. Itselläni on sokeripalan kokoinen palsta ”täyttä tavaraa”. Vanhempani hoitivat metsät erityisen hyvin. Vaalien niitä huolella. Paremmin ja paremmin edelliseen sukupolveen nähden. He käyttivät metsäammattilaisten neuvoja hyväkseen jo 60-luvulla.
Minulla on velvollisuus ja oikeus samaan. Ensimmäisen avohakkuun tein 2012. Sydän läpätti, että mitä tuli tehtyä. Lähes satavuotiaat puut saivat lähteä.
Arvostelu oli ikävää sukulaisten puolelta. Tottahan se oli, että avohakkuun jäljiltä maa on revityn näköinen, jopa kammottava. Niinhän ihmisen nahkakin on ison leikkauksen jäljiltä murjotun näköinen.
Avohakkuille perustettiin seuraavana keväänä taimikko. Aivan kuin kirkkoa olisin rakentanut. Siltä se tuntuu nyt. Raivaussaha on laulanut palstallani joka kesä.
Ikivanhat pellot ovat puskeneet itseäni korkeampaa vatukkoa, hieskoivua, horsmaa ja ties mitä varvikkoa.
Tänä syksynä jätin taimikot ”herran haltuun” hyvillä mielin. Onni on ollut myös myötä. Kuolleita taimia en ole kymmentäkään löytänyt. Kauniilta näyttää. Hermo lepää niitä katsellessa.
Ensimmäisen vaiheen kirkon rakentamisessa olen saavuttanut.
Kirjoittava metsämies
Hienoa Heleena! Metsänviljely- ja taimikonhoitotöitä tehdessä pystyy konkreettisesti toteamaan oman työnsä jäljen. Asia, jota ei välttämättä nykyaikana joka työssä pysty suoraan näkemään. Metsä tarjoaa elämyksiä niin monella tavalla. Nykyinen metsälaki tarjoaa riittävän paljon vaihtoehtoja itse kullekin omistajalle toteuttaa metsätalouttaan, uudistushakkuut mukaan luettuna. Kaikella elollisella on joka tapauksessa luontaisestikin oma elinkaarensa. Metsä uusiutuu ja kasvaa Suomen maaperässä. Myös neuvontaa ja koulutusta metsätalouden asioihin on hyvin tarjolla sitä kaipaaville.