Herran kukkarossa


Tämän sekasortoisen maailman keskellä tulee usein mieleen ajatus siitä, miten onnekas sitä onkaan, kun saa asua Suomessa ja vielä maaseudulla.
Presidentti Niinistö mainitsi uudenvuoden puheessaan, että me kuljemme varjojen maassa. Tuo lause sai ajattelemaan omaa elämäntilannetta. Elämäntaipaleen vaikeina aikoina tuli joskus mietittyä, että oliko tullut tehtyä vääriä valintoja, kun opiskelun jälkeen hylkäsi työpaikkatarjouksen Helsingissä, tai kun ei noudattanut serkkujen kutsua ja matkustanut Kanadaan.
Vierailtuani iäkkään tuttavani luona Helsingissä, tulin vakuuttuneeksi siitä, että asuinpaikkani ja elämäntilanteeni täällä syrjäkylän mäkimaisemissa, on parasta mitä elämältä voi toivoa. Helsinkiläisen, ennen niin virkeän tuttavani elämänpiiri oli kutistunut kolmenkymmenen neliön rollaattorilenkkiin, ikkunan näkymänä tiiliseinä.
 
Itse katselen ikkunoista jatkuvasti muuttuvaa, kaunista maisemaa. Lapsuuteni aikaan lasten elämänpiiri käsitti vain oman kylän, kouluikäisenä joskus matkan lähimpään kaupunkiin.
Eräs nykyajan nuori kirjoitti lehdessä, oli huolestunut Brexitin vaikutuksesta elämäänsä, pääseekö hän enää opiskelemaan Englantiin. Nämä nuorten ajatukset osoittavat sen, miten valtavaksi nuorten elämänpiiri on kehittynyt yhden sukupolven aikana.
Vähäisten virikkeiden puuttuessa entisajan lapset ja nuoret etsivät virikkeitä luonnosta ja siksi rakkaus luontoon on monelle elämänmittainen. Ulkomaan matkoilta palatessa ovat sataman ja lentokentän näkemiset ne parhaimmat tuntemukset ja pihatie voittaa kauneimmankin näkymän.
Ihmisten eriarvoisuus on lisääntynyt viime vuosina. Enää ei ole itsestään selvää, että työpaikka on pysyvä. Työ on kuitenkin se elämän perusta jonka varaan rakennetaan elämä. Itse en ole ollut koskaan työttömänä, mutta lähipiirissäni on jatkuvasti työttömiä ihmisiä joiden kautta olen oppinut näkemään työttömien ihmisten elämän vaikeudet.
 
Yksinkertainen maalaisjärkeni ei tahdo käsitää sitä, miksi kaikkien ihmisten pitää asua kaupungeissa. Valtaapitävät ovat aina keskittäneet kaikki toiminnot suurimpiin kaupunkeihin ja ihmisten on pakko muuttaa työn perässä.
Jokin aika sitten Riitta Ryynänen kirjoitti Maaseudun Tulevaisuudessa kommentin, jossa hän ennusti, että edessä on vielä maallepako. Jos historia toistaa itseään, niin kuin sanotaan, niin mummonmökitkin otetaan vielä tulevaisuudessa uudelleen käyttöön. Vesottuneet pihapellot raivataan ja peruna kukkii joka mökin pihapiirissä.
 
Ongelmana on kuitenkin se, että ihmisillä ei enää ole taitoja joilla perunapelto saataisiin kukkimaan. Ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta. Kaupunkilaisten mielestä maalla on liian hiljaista, ei kulje metro eikä ole baareja joissa voisi viettää vapaa-aikaansa. Ollaan sitä mieltä, että maalla asuminen tylsistyttää ihmisen.
Täällä Suomessa ja etenkin maaseudulla on elämä kuitenkin turvallista, ei ole sotaa, pommiuhkia eikä maanjäristyksiä. Täällä asumme ja elämme täyspainoista elämää. Voidaan sanoa, että elämme kuin Herran kukkarossa.

Kommentit

  • Suvi-Pilvi Inkeroinen

    Näen tässä tarpeettoman epäreilun vastakkainasettelun. Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla yleisesti on paljon seutuja, jotka ovat rauhallisia ja luonnonläheisiä. Ihmisiä asuu laajalla alueella ja muuallakin kuin ahtaassa kiireisessä ydinkeskustassa.
    Meren rannat, puistikot, puutalot, siirtolapuutarhat ja luonnonpuistot, niitä on näillä seutukunnilla paljon.

    • Suvi-Pilvi Inkeroinen

      Isoissa kaupungeissa talojen katoillakin jopa kasvatetaan omia pieniä istutuksia perunoista yrtteihin.
      Ei rakkaus luontoon tai into oman ravinnon tuottamiseen ole vain maaseutulaisten etuoikeus tai tapa. Nuoret sukupolvet ne vasta ovatkin tiedostavia ja pyrkivät usein jopa omavaraistalouteen.
      Maaseutujen huono puoli on monien kaupunkilaisten mielestä ennenkaikkea ahdasmielisyys. Joskin toki ison kaupungin palveluita tulee varmasti monien ikävä.

Jätä kommentti

*