Vanhusten kotihoidolta puuttuu hoitajamitoitus

Valtiopäivät avattiin, joulutauko päättyi. Runebergin päivänä hallitus vahvisti päässeensä sopuun hoitajamitoituksen kirjaamisesta lakiin ja laki annettiin eduskunnalle heti seuraavana päivänä. Puhetta piisasi siis ainakin kahdeksi päiväksi.

Hyvää tässä oli tietenkin se, että entinen suositus 0.5 hoitajaa hoidettavaa kohti kirjataan lakiin uutena mitoituksena 0.7. Sitovaksi mitoitus tulee vuoteen 2023 mennessä. Mitoitus ei suinkaan koske kaikkia vahusten hoivapalveluita, vaan pitkäaikaista laitoshoitoa ja tehostettua palveluasumista.

Hoitajamitoitus ei koske kotihoitoa, joka on maamme vanhusten hoidon strateginen valinta.

Hoitajamitoitus ei koske kotihoitoa, joka on maamme vanhusten hoidon strateginen valinta: Vanhuspalvelulain mukaan kunnan on toteutettava iäkkään henkilön pitkäaikainen hoito ja huolenpito ensisijaisesti hänen kotiinsa annettavilla ja sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla. Pitkäaikaista laitoshoitoa voidaan järjestää vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet.

Eri tilastoista olen tulkinnut, että 2/3 hoidettavista vanhuksista on kotihoidon piirissä. Arvovalinta, kuulin vastuuministerin tomerasti sanovan, kun eduskunta keskusteli hoitajamitoituksesta. Se on juuri näin: suurinta osaa vanhuksia koskeva kotihoidon mitoitus käsitellään vasta vanhuspalveluiden kehittämisen toisessa vaiheessa. Silloin se tuleekin tarpeeseen, kun palveluiden tarvitsijoita on huomattavasti enemmän kuin nyt.

Tämä ensimmäisen vaiheen lakimuutoskin aiheuttaa valtavan lisätyövoiman tarpeen, arvoiden mukaan noin 4000 hoitohenkilöä. Myös kotihoito kärsii työvoimapulasta. Seuraavan vuosikymmenen aikana vanhuuseläkkeelle jää hoitoalalta lähes 30 tuhatta henkilöä ja työkyvyttömyyseläkkeille ennustetaan jäävän 14 tuhatta henkilöä.

Vanhusten hoidon uutiset ovat olleet huonoja niin pitkään, että nuoret eivät enää hakeudu hoitajaopintoihin.

Vanhusten hoidon uutiset ovat olleet huonoja niin pitkään, että nuoret eivät enää hakeudu hoitajaopintoihin. Hakijämäärät ovat laskeneet niin lähihoitaja- kuin ammattikorkeakoulujenkin koulutuksista. Hoitoalan huonoon maineeseen on monia syitä.  Tärkeää on saada hyvä kierre alulle esittelemällä yksiköitä, joissa potilaat, asiakkaat ja asukkaat ovat tyytyväisiä, henkilöstö motivoitunutta ja joissa ihmisten johtamisessa on vahvaa osaamista. On päivänselvää, että kotihoito – saadessaan jossain vaiheessa oman hoitajamitoituksensa – ei pysty houkuttelemaan riittävää määrää hoitajia alalle, elleivät motivaatiotekijät ole huippukunnossa.

Myös digitalisaatiosta odotetaan taikatemppua.

Lakiin kirjattavan hoitajamitoituksen hinnaksi on arvioitu 200 miljoonaa euroa. Hallitusneuvotteluissa sovittiin 70 miljoonan euron kohdistamisesta sitovaan hoitajamitoitukseen. Sittemmin ministeri kertoi tiedotustilaisuudessa, että lisärahoitusta otetaan ehkä yksityisten terveyspalveluiden sairausvakuutuskorvauksista. Myös digitalisaatiosta odotetaan taikatemppua, joka yhtäkkiä saadaan tuottamaan säästöjä ja kattamaan hoitajamitoituksen aiheuttamia kustannuksia. Pitkään ja hartaasti rakennetut potilastietojärjestelmät eivät ole tästä kovin vakuuttavia esimerkkejä . Toivottavasti hallitus kertoo pian lisää digitaalisista ratkaisuista. Kaikki uudet ratkaisut vaativat investointeja ja henkilökunnan koulutusta.

Suomi on terveysteknologian kehittämisessä edelläkävijä. Teknologian käyttöönotto tapahtuu meillä kuitenkin toivottoman hitaasti. Kansallisen terveysteknologiastrategian laatimisella, jota on kirjallisella kysymyksellä vaadittu Suomen hallitukselta, on todella kiire. Jos olisin pessimisti, sanoisin, että siinäkin ollaan jo myöhässä. Kuntien talouskurjuus ei edesauta terveysteknologian käyttöönottoa vanhusten hoidossa. Terveysteknologian vientiä vauhdittaa vakuuttava näyttö sen tehokkaasta käytöstä siellä, missä sitä kehitetään.

Jätä kommentti

*