Ikinuorelle ihmiselle kuolema on kaukainen ajatus

Pyhäinpäivä, jota vietetään marttyyrien, vainajien ja pyhimysten muistoksi, tuskin erottuu muista loka-marraskuun lauantaipäivistä. Niille, joita pyhäinpäivän kristillinen historia tökkii, on tarjolla toinen pimeän vuodenajan juhla, rauta-aikainen kekri. Se on satokauden päättymisen juhla, johon muinoin liitettiin uhrauksia esi-isille, jotta nämä suojelisivat satoa tuottavat maat jatkossakin. Ihmisellä on pitkään ollut epäilys siitä, että edesmenneillä vainajilla on sormensa pelissä jälkeläistensä voitoissa ja tappioissa.

Ikinuorelle ihmiselle kuolema on aivan liian kaukainen ajatus. Nuoruuden ihannoinnissa emme hyväksy edes omaa vanhenemistamme.

Nykyihminen kokee olevansa oman elämänsä luomus. Kaikki tavat muistella aiempia sukupolvia tuntuvat synkältä ajanhukalta. Kuolema on parasta pitää kaukana ajatuksista ja varsinkin puheesta. Kun satavuotias isomummi ottaa elämänsä päättymisen puheeksi, tämä aloite torjutaan koko suvun voimin. Kukapa olisi arvannut, että korona-aika vie monelta mummolta pienimmänkin mahdollisuuden viimeisen tahdon ilmaisemiseen. Moni elämä on tänä vuonna päättynyt piilossa.

Ikinuorelle ihmiselle kuolema on aivan liian kaukainen ajatus. Nuoruuden ihannoinnissa emme hyväksy edes omaa vanhenemistamme, saatikka sitä tosiasiaa, että elämä on joskus päättyvä. Vanhuus on uhkakuva ja se näkyy suhtautumisessamme vanhoihin ihmisiin.

Se, että puhuu kuolemasta tai peräti suunnittelee siihen liittyviä asioita, ei välttämättä tarkoita, että puhuja on masentunut ja itsetuhoinen. Kuolevaisuuden tunnustaminen ei myöskään ennusta, että elämä sen vuoksi päättyisi nopeutetussa aikataulussa.

Kuoleman kahvilat tarjoavat mahdollisuuden keskustella kuolemasta kunnioittavasti, kiinnostavasti ja vapaasti.

Kuolemasta pitää nimenomaan puhua enemmän, jotta taikauskoinen pelko vaihtuisi tulevaisuuteen totuudenmukaisesti katsovaksi elämänasenteeksi. Suomessa on parin viime vuoden aikana järjestetty kansainvälisen mallin mukaisia Death Cafe -tilaisuuksia. Kahvilat tarjoavat mahdollisuuden keskustella kuolemasta kunnioittavasti, kiinnostavasti ja vapaasti. Järjestäjät painottavat, että aiheesta puhutaan liian vähän, vaikka syytä keskusteluun on. Tilaisuuksia ei tule sekoittaa sururyhmiin, joita on tarjolla läheisensä menettäneille.

Pimeään vuodenaikaan kuolemapuhe sopii hyvin, eikä ole yhtään hullumpaa muistella edesmenneitä vainajia loka-marraskuun taitteessa. Ajat muuttuvat, mutta jos isomummi olisi saanut sanotuksi viimeiset toiveensa, hän ei ehkä olisi halunnut olla Halloweenin kanssa missään tekemisissä eikä tulla muistelluksi aaveena kurpitsalyhtyjen loimussa.

Jätä kommentti

*