Monipaikka-asuja ei mökkeile

Monipaikka-asumisen uhkat ja mahdollisuudet tulivat kerralla näkyviksi, kun maan hallitus antoi asetuksen Uudenmaan rajojen sulkemisesta. Pääministeri vetosi ”mökkiläisiin”, jotta nämä palaisivat kotipaikkakunnilleen. Alkoi ”mökkiraivo”. Pienillä paikkakunnilla katsotaan nyt karsaasti vieraan näköisiin kasvoihin ja Pohjois-Suomessa etelästä päin tulijat toivotettiin tervetulleiksi vain oman arkun ja lapion kera. Hymistelyn yhteisöllisyyden lisääntymisestä ja saman veneen soutamisesta voisi lopettaa.

Asuinpaikasta määräävä kotikuntalaki ja verolait eivät tunnista ihmisten vapaan liikkumisen kansalaisoikeutta.

Pääministerin kehotuksen taustalla vaikuttaa karu tosiasia: pahimmassa koronaepidemian huipussa sairaaloiden tehohoitopaikat riittävät hädin tuskin oman sairaanhoitopiirin alueella kotipaikkaa pitäville. Muut paikkakunnalla oleskelevat ovat ylimääräisiä ja vievät sairastuessaan hoitopaikkoja paikallisilta. Tämä on traagista ja totta.

Asuinpaikasta määräävä kotikuntalaki ja verolait eivät tunnista ihmisten vapaan liikkumisen kansalaisoikeutta – ainakaan silloin, jos hoitoa vaativa sairaus tai tapaturma yllättää muualla kuin omassa lain määräämässä kotikunnassa.

Kaupungistuminen on selkeä kehityssuunta Suomessa. Tulevaisuuden tutkimuksessa maaseutu on ollut heikkenevä signaali. Suomen itsenäisyyden rahasto Sitra näkee sille myös selkeän vastavoiman. Megatrendit 2020 -raportissaan se väittää maaseutusignaalin vahvistuvan. Myös Maaseudun Tulevaisuuden mukaan lähes miljoona ihmistä suunnittelee maalle muuttamista.

Miksi tämä kehityssuunta ei näy lainkaan väestöennusteissa? Asuminen ja eläminen useammassa kuin yhdessä paikassa on yleistynyt jo jonkin aikaa. Moni viettää yhtä paljon aikaa kaupungissa kuin maalla. Tilastoinnin, ennustamisen ja päätöksenteon kannalta on ongelmallista, että ihmisellä voi lain mukaan olla vain yksi virallinen kotipaikka.

Monipaikka-asuminen on nousussa ja maaseudun houkuttelevuus on nähty mahdollisuutena normaaliaikoina.

Valtioneuvosto julkaisi hiljattain teettämänsä tutkimuksen Työn ja työvoiman alueellinen liikkuvuus ja monipaikkainen väestö. Monipaikkaisuus muuttaa tavanomaista käsitystä Suomen väestö- ja aluekehityksestä. Monipaikkaisuus on laajempi ilmiö kuin kausiväestö, joka tulee näkyväksi erityisesti kesäaikaan. Tutkimus kertoo monipaikkaisuuden olevan liian vähän hyödynnetty resurssi. Se pitäisi ehdottomasti ottaa huomioon julkisten palveluiden tuotannossa.

Monipaikkaisuutta ei ole mahdollista seurata nykyisillä tilastoilla. Tarkempi kuva vaatisi eri viranomaisten tuottamien rekisteritietojen yhdistämistä mobiilipaikannusdataan. Tieto monipaikkaisten henkilöiden määrästä ja liikkumisesta auttaisi sekä kotikuntaa että kakkospaikkakuntaa sovittamaan ja ajoittamaan resursseja paremmin. Kaksoiskuntalainen – jos sellainen olisi mahdollista – voisi ilmoittaa molemmat asuinkuntansa veroilmoituksessa.

Monipaikka-asuminen on nousussa ja maaseudun houkuttelevuus on nähty mahdollisuutena normaaliaikoina. Nyt nähdään, että kakkoskoti harvaan asutulla seudulla on houkutteleva turvapaikka myös kriisiaikoina. Veropakolaisia he eivät ole: kiinteistövero ja kuluttamisen yhteydessä maksetut välilliset verot tuovat jo nyt jonkin verran tuloja myös toiseen asuinkuntaan.

”Mökittely” on turhanpäiväistä riidan kylvämistä. Asumisen määrittelyssä voisi hyvin luopua kokonaan vastakkain asettelusta kaupungin ja maaseudun välillä. Koronakriisistä selvittyään lainsäätäjät voisivat tehdä Suomesta monipaikka-asumisen mallimaan, missä väestötiedot seuraavat ihmistä eikä päinvastoin.

Jätä kommentti

*