Kun suomalaiset pimeimpään kaamosaikaan julistetaan maailman onnellisimmaksi kansaksi, on sytytettävä kirkasvalolamppu ja luettava uutinen suurennuslasin läpi uskoakseen tuon todeksi. Totta se on, maailman talousfoorumin mukaan maailman onnellisimmat ihmiset elävät Pohjoismaissa: Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Islannissa. Tässä järjestyksessä.
Yhtä monta kertaa, kun Suomi on ottanut kärkisijan tässä maaottelussa, olen epäillyt asian todenperäisyyttä.
Moni muukin saattaa saada huijarisyndrooman oireita: jossain on tehty mittausvirhe, emmehän me nyt kai ole aina iloisia tanskalaisia onnellisempia? Voiko onnellisuutta edes mitata ulkoisilla ympäristötekijöillä, kun onnellisuus on sisäsyntyinen tunne?
Raha ei tee onnelliseksi, toteaa kartoituksen tehnyt talousfoorumi. Onnellisuuden määrittämisen mittareita ovat bruttokansantuote asukasta kohden, luottamus hyvinvointivaltioon, elinajanodote, valinnanvapaus omassa elämässä, anteliaisuus ja talouselämän lahjomattomuus. Hyväntekeväisyys ja vapaaehtoistyö ovat Suomen erityisiä hyveitä, jotka nostavat meidät kärkisijalle, vaikka BKT ei olekaan pohjoismaista kärkeä. Kööpenhaminassa majaansa pitävä onnellisuuden tutkimuslaitos sanoo Suomen kärkisijan nojaavan kansalaisten lujasti luottamaan sosiaaliseen turvaverkkoon ja vahvaan itsemääräämisoikeuteen.
Onnellisuuteen vaikuttavat geenit, ympäristö ja toiminta, sanoo psykologi Jouni Luukkala kirjassaan Onnelliseksi onnellisuudesta. Geenien vaikutus on noin puolet, 40 prosenttia onnellisuudesta johtuu omasta toiminnastamme ja noin kymmenesosa on ympäristön vaikutusta. Luukkala sanoo onnellisuuden lisääntyvän onnellisuusaktiviteettien avulla. Näitä ovat mm. myönteinen ajattelu ja kiitollisuus, anteeksianto ja myötätunto itseä ja muita kohtaan.
Me tyydymme vähempään ja tunnemme kiitollisuutta pienempienkin tavoitteiden toteutumisesta ja myötähäpeää, jos onnesta ruvetaan tekemään numeroa.
Tarkemmin ajateltuna me suomalaiset taidamme olla aika kiitollista väkeä ja useimmiten myötämielellä toivoa parasta sekä itsellemme että muille. Kaikki, jotka ovat psykologian alkeisiin perehtyneet, muistanevat Maslowin tarvehierarkian. Kultamitalitason onnellisuuttamme yhä epäillen väitän, että me suomalaiset olemme tuossa hierarkiassa alemmalla portaalla kuin esim. tanskalaiset. Sen lisäksi, että puolet onnellisuudesta tulee perimästä, me tyydymme vähempään ja tunnemme kiitollisuutta pienempienkin tavoitteiden toteutumisesta ja myötähäpeää, jos onnesta ruvetaan tekemään numeroa.
Kuuluisa tanskalainen design, kauniit valaisimet ja tiikkipuiset huonekalut eivät ole olemassa pelkästään muodon vuoksi. Ne on suunniteltu luomaan lämmintä valoa ja mukavuutta vieraanvaraiseen kotiin.
Tanskalaiset ovat niputtaneet onnellisuusaktiviteetit yhteen ja kutsuvat kokonaisuutta nimellä Hygge, jolle paras käännös voi olla kodikkuus. Toisin kuin suomalainen kansankasvatus, joka kannustaa onnen kätkentään ja varottaa liikoja kuuseen kurkottamasta, tanskalaiset lisäävät onnellisuutta kokoontumalla yhteen. Meik Wiking, Tanskan onnellisuusinstituutin johtaja, kertoo Hygge-oppaassaan (The little book of Hygge), miten merkityksellistä sosiaalisuus ja seuranpito on tanskalaisille. Wiking sanoo, että kuuluisa tanskalainen design, kauniit valaisimet ja tiikkipuiset huonekalut eivät ole olemassa pelkästään muodon vuoksi. Ne on suunniteltu luomaan lämmintä valoa ja mukavuutta vieraanvaraiseen kotiin. Tanskalaisille kodikkuus ei synny ilman yhdessä syömistä. Pitkät pyhät ja vapaa-aika ovat tanskalaisille olemassa sitä varten, että silloin kokataan ja aterioidaan yhdessä, mieluiten kynttilänvalossa.
Kiitollisuus Suomessa ei vaadi kaakaota ja kermavaahtoa, meille riittää näkymätön hymy huulilla.
Meik Wiking sanoo, että tanskalainen onnellisuus maistuu, kuuluu, tuoksuu, koskettaa ja näkyy. Onnellisuus vahvistaa psykologista turvallisuutta ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta.
Mitä pienempi onni, sen parempi, sanotaan myös Tanskassa. Suomalaiset sen tietävät vaaliessaan – jopa piilotellessaan – pienintäkin onneaan. Kiitollisuus Suomessa ei vaadi kaakaota ja kermavaahtoa, meille riittää näkymätön hymy huulilla. Olemme musta hevonen onnellisuuden maailmanmestaruuskilpailussa – vähemmällä voittajia.
Veikko Kastinen
Onnellinen kansa ei vaadi liikaa, siinä varmaan paras vastaus onnellisuuteen.
Silti jatkan ajatusta. En tiedä noista onnellisuus tutkimuksista yhtään mitään, mutta onhan se melko ristiriitaista kun katsoo miten paljon me sairastamme ja syömme valtavat määrät lääkkeitä ja sitten olemme onnellisa.
Hyvähän se on jos koemme onnellisuutta, onnellinen ihminen on terve ja tarmokas, tai ainakin kokee niin olevansa.
Tasaarvo yleensäkin nostaa onnellisuutta, myös miehinä ja naisina olemme tasa-arvoisia, silti voimme olla vapaasti sukupuolirooleisamme. Suomessa ei tarvitse olla kova jätkä tullakseen pääministeriksi tai presidentiksi.