Käsiä on pesty

Pääsin takaisin kouluun. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Kaksi päivää lähiopetusta poikkeustilanteessa on kuitenkin näyttänyt, että kaikki eivät nauti. Ahdistus näkyy osan oppilaista ja opettajista kasvoista. Pelko on pirullinen pelikaveri.

Elämme historiallisia viikkoja. Perinteisesti on ajateltu, että koulussa ollaan tiedon takia. Nyt valtiojohdossa myönnetään ensimmäistä kertaa, että koulussa opetellaan kansalaistaitoja ja keskitytään kasvatukseen enemmän kuin opetukseen. Koulussa ollaan osittain siksi, että osalle oppilaista siellä on parempi kuin kotona.

Minut koulutettiin 1990-luvulla opettajaksi, jonka tavoitteena on siirtää tietoa omasta päästään teinien päähän: haastava tehtävä. Maailma on muuttunut. Google tietää enemmän kuin opettaja. Samalla on ymmärretty, että taito käsitellä tietoa on itse tietoa arvokkaampaa. Minun mielestäni suunta on oikea.

En halua kutsua itseäni opettajaksi. Olen opastaja, kasvattaja ja rohkaisija. Minun tehtäväni on yrittää ohjata nuoria kohti unelmiaan ja etsimään sellaista tietoa, joka vie heitä ja tätä maailmaa kohti parempaa huomista.

Entinen koulu ennen koronaa ja tämä uusi koulu kahden kuukauden etäopetusjakson jälkeen ovat kuin kaksi eri maailmaa. Painopiste on muuttunut. Nyt pestään käsiä. Lisäksi yritetään pitää nuoret pienissä ryhmissä ja erillä toisistaan. Se on yhtä helppoa kuin pistää vesi virtaamaan ylämäkeen tai heittää kivi maata kiertävälle radalle.

Kasvava ihminen on sosiaalinen olento. Anteeksi, että kirjoitan seuraavaksi sukupuolista, sillä me kaikkihan olemme vain ihmisiä: erilaisuudessamme samanlaisia. Teinin (etenkin pojan) pitää saada nujuta, käydä karhunpainiin ja kokeilla niskalenkkiä parhaaseen kaveriin.  Nuoret (etenkin tytöt) tarvitsevat ystävän, jolle kaikki suurimmatkin salaisuudet voi kuiskata huulet kiinni korvassa. Teinien maailmaan kahden metrin turvaväli, jolla korona kukistetaan, istuu huonosti.

On hyvä, että on ohjeita. On hyvä, että niitä yritetään noudattaa. Olisi kuitenkin hyvä olla myös rehellinen.

Käymme toukokuun kaksi viimeistä viikkoa koulua. Kaksi kuukautta monista ystävistään erossa olleet oppilaat ovat pienissä tiloissa isoina joukkoina jälleen yhdessä. Arvatkaa, pysyvätkö he kaukana toisistaan.

Minua ei haittaa se, mitä tapahtuu. Vaan se kuva, jota yritetään julkisuuteen myydä.

Kuuden tunnin koulupäivän aikana luokka pesee kolmanneksen päivästä käsiä. Lopusta ajasta se odottaa kolmanneksen, että pääsee pesemään käsiä tai ruokalaan tai seuraavalle tunnille tai ulos.

Jos joku kysyy minulta, millaista koulun käynti on ollut etäopetusjakson jälkeen, on minulla vastaus valmiina: Pääsin takaisin kouluun. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Käsiä on pesty.

Jätä kommentti

*