Ajattelin pitkään, että Kuopion katukuva keskustassa ja sen liepeillä on todella valju: rakennukset ovat joko beigen, harmaan, ruskean tai valkoisen sävyisiä. Hohhoijjaa, missä mielikuvitus? Eikö keskusta ole juuri sitä aluetta, jonka kaavaan ei ole kirjattu tarkkoja värimääräyksiä?
Ehkä tuo mielikuva syntyy marraskuun tihkusateessa ja huhtikuun loskissa tarpoessa. Kun katsoo tarkemmin, huomaa useita kaunottaria harmauden keskeltä.
Touko- ja kesäkuussa olen yrittänyt kuvata rakennuksia aamu- tai ilta-auringon paistaessa. Silloin talot oikein hehkuvat! Värit himmenevät kummasti pilvisellä säällä, kuten tämän kuvakollaasin jälkimmäiset esimerkit osoittavat.
Seija Hämäläinen
Kiitos uusista silmälaseista. Silmä tottuu ja turtuu tuttuun ympäristöön. On ihanaa, että herättelet meitä näkemään kaupunkiamme kuin uutena paikkana.
Sanna Inkinen
Kiitos, Seija! Ensin piti herätä itse ennen kuin uskalsi ruveta herättelemään muita. :)