Kuopion keskustan joulu – topit ja flopit

Olen siitä onnellisessa asemassa, ettei minun tarvitse juuri ostaa joululahjoja. Esimerkiksi porukoiden ja veljeni kanssa on sovittu, ettei lahjoja osteta – aikuisiahan tässä ollaan. Tästä on jopa pidetty kiinni jo useita vuosia!

Niinpä minulla onkin kaupungilla seikkaillessani aikaa katsella ympärilleni, eikä tohottaa lahjastressissä laput silmillä.

Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota keskustan kadunvarsien ja kauppojen jouluvaloihin ja -koristeisiin. Tässä suosikkini ja inhokkini, molemmista top 5.

Ensin suosikit:

Tämä optikkoliikkeen asetelma on ehdoton ykkössuosikkini. Yksinkertaista, mutta kaunista.

Tämä optikkoliikkeen asetelma on ehdoton ykkössuosikkini. Yksinkertaista, mutta kaunista.

Nämä "lumihiutaleet" koristavat Marttojen liiketilaa.

Nämä “lumihiutaleet” koristavat Marttojen liiketilaa.

En tiedä, onko tämä katto - muistaakseni kauppakeskus Minnassa - valaistu aina näin, mutta ainakin joulun aikaan se sopii.

En tiedä, onko tämä katto – muistaakseni kauppakeskus Minnassa – valaistu aina näin, mutta ainakin joulun aikaan se sopii.

Näyteikkunoista on vaikea ottaa kuvia, mutta tuo tonttu H-talon ikkunassa saa sympatiapisteet. :)

Näyteikkunoista on vaikea ottaa kuvia, mutta tuo tonttu H-talon ikkunassa saa sympatiapisteeni. :)

Jälleen kerran yksinkertaisuus toimii. Tämä taisi olla kauppakeskus Aapelista.

Jälleen kerran yksinkertaisuus toimii. Tämä taisi olla kauppakeskus Aapelista.

Ja sitten ne inhokit:

Materiaaleilla on väliä. On ymmärrettävää, että käytetään tekohavuja, mutta kovin muoviset, punaiset ruusukkeet ovat aika kammottavia.

Materiaaleilla on väliä. On ymmärrettävää, että käytetään tekohavuja, mutta muoviset, punaiset ruusukkeet ovat aika kammottavia.

Tämä kranssi on vain jotenkin puistattava.

Tämä kranssi on vain jotenkin puistattava. Pelkän joulunauhan kietominen havujen ympärille olisi riittänyt.

Tämä näky torilla on vain jotenkin surullinen. Edes valot eivät pala.

Tämä näky torilla on vain jotenkin surullinen. Edes valot eivät pala.

Jos olisin pieni lapsi, niin juoksisin itkien äidin luokse nämä eläinkammotukset nähdessäni.

Jos olisin pieni lapsi, niin juoksisin itkien äidin luokse nämä eläinkammotukset nähdessäni.

Nuo kaupungin kylmänsävyiset jouluvalot eivät oikein istu muihin valoihin. Esimerkiksi katuvalojen sävy on lämmin.

Nuo kaupungin kylmänsävyiset jouluvalot eivät oikein istu muihin valoihin. Esimerkiksi katuvalojen sävy on lämmin.

Sitten vielä jokeri ilahduttamaan jokaisen blogini lukijan joulunodotusta:

Siitäpä lahja veljelle tai poikaystävälle! :)

Siitäpä lahja veljelle tai poikaystävälle! :)

Kommentit

  • Lekkeilijä

    Jouluvalot ovat tosiaan kylmät ja miksi ne sytytettiin pari viikkoa ennen jouluavajaisia?

    • Sanna Inkinen

      Jaa-a, hyvä kysymys! Muutenkin keskustan joulu on erikoisesti aikataulutettu. Esimerkiksi joulunavauksessa 21.11. menimme ystäväporukalla kauppakeskus Minnaan vain huomataksemme, että pop up -joulutori avataankin vasta 30.11. Ja torin “keskieurooppalaiset” myyntikojut ovat vähän surullinen näky – onkohan hinnat kohdillaan, kun myyjiä ei juuri näy? No, ehkä myynti vilkastuu joulua kohti.

Jätä kommentti

*