Kreikka (nimi muutettu) on fetajuustojaan myöten veloissa. Velkojia riittää. Niitä ei ole yksi tai kaksi. Ensimmäinen viimeinen deadline oli 30.6.2015, jonka jälkeen on viimeisiä deadlinejä ollutkin sitten pilvin pimein. Kohta on taas lisää.
Kreikan (nimi muutettu) parlamentti hyväksyi EU-maiden (nimi muutettu) esityksen jatkotoimenpiteistä. Eli siis että annetaan lisää rahaa. Kreikkalaiset (nimi muutettu) ovat niin köyhiä, ettei heillä ole varaa maksaa veroja saatika sitten lainojaan. Heille täytyy antaa rahaa, jotta he voivat maksaa sitten velkansa. Elleivät sitten ehdi vetää välistä. Turismi ei auta mitään, kun myyjät käärivät rahat vain hihoihinsa, eivätkä maksa veroja kuin muodollisesti. Hinnat ova korkeat. Eli siis jää enemmän rahaa hihoihin.
Valtiovarainministeri Alexander (nimi muutettu) ja ulkoministeri Timo (nimi muutettu) ovat niin täynnä että. Kumpikin pelkäävät että joutuvat syömään sanansa. Että Kreikalle (nimi muutettu) kumminkin vielä annetaan lisää rahaa. Alexander (nimi muutettu) ja Timo (nimi muutettu) eivät leiki muitten kanssa ja ovat hyvin, hyvin vihaisia. Ei kukaan kyllä leiki heidänkään kanssaan.
Perussuomalaiset (nimi muutettu) ovat vakavasti harkitsemassa lähtöä hallituksesta, jos Suomi (nimi muutettu) joutuu maksamaan lisää rahaa vielä Kreikalle (nimi muutettu). Timo (nimi muutettu) taas on sitä mieltä, ettei ole järkeä päästää valtaan löpsyn rahan puolueita. Heiluuko Timon (nimi muutettu) pallit?
Tsipras (nimi muutettu) ja Schäuble (nimi muutettu) näyttävät Suomelle (nimi muutettu) kieltään tai muita elimiään. Heidän mielestään Suomen (nimi muutettu) linja on liian tiukka. Jos kaksi viikkoa on kulunut ehdottomasta takarajasta, niin ei se saa tarkoittaa sitä, ettei vielä rahaa annettaisi. Pakkohan jonkun on Kreikan (nimi muutettu) verotkin maksaa. Laivanvarustajat nauttivat lämpimistä keleistä, kauniista naisista, laadukkaasta viinistä ja olemattomista veroista. Ei niitä saa kiusata. Lähtävät vielä muihin maihin olemaan maksamatta veroja.
Tulkoon kreikkalaiset (eikä taatusti nimi ole muutettu) tänne 15 asteen kylmään ja sateiseen Pohjolaan, niin ei tarttis pitää siestaa ja olla maksamatta veroja. Tällä ei ajeta koko suku samalla skootterilla yhtäaikaa ilman kypäriä. Täällä ei rannalla rötkötetä. Täällä tehdään töitä. Ja maksetaan niistä asianmukaiset jumalattoman korkeat verot vielä lisäksi. Ei tämän näin pitänyt mennä.