Kuntien rooli muuttuu – mihin kunnallisverot menevät?

Onko ansiotuloista perittävä kunnallisvero sijoitus kotikuntasi elinvoimaisuuteen, vastine käyttämillesi palveluille vai tulonsiirto sitä enemmän tarvitseville? Vastaus riippuu ainakin osittain tulojen mukaan progressiivisesti kasvavasta verojen osuudesta. Tiettyjä peruspalveluja käytämme elämäntilanteesta riippuen suurin piirtein saman verran. Näiden lisäksi rahoitamme kunnan elinvoimahankkeita kuten kaavoitusta, yrityspalveluja, teknistä infrastruktuuria sekä yleishallintoa. Tulonsiirroissa taas on kysymys siitä, että maksettujen verojen määrä ylittää käytettyjen palvelujen määrän niin, että lopulla rahoitetaan muiden kuntalaisten palvelutarpeita.

Hallitusohjelman julkaisun jälkeen herännyt keskustelu sopeutuksien oikeudenmukaisuudesta on ollut mustavalkoista. Pienempituloiset kokevat tulleensa sorretuksi ja suurempituloiset osallistuvansa yhteiskunnan kustannuksiin liikaa. Oikeudenmukaisen tavoitteen tulisi olla sopivassa suhteessa vastikkeellisuuteen, tulonjakoihin ja kulutukseen perustuva veropolitiikka. Verotus on kilpailukykytekijä niin alueellisin eroin Suomen sisällä (16,50–22,50%) kuin myös kansainvälisesti vertailtaessa. Erot näissä molemmissa ovat kasvaneet liian suuriksi. Toivon tuoreelta hallitukselta riittävän rohkeaa reformiajattelua tulevaisuuden tulojenkeräys- ja menojenjakopolitiikkaa luodessaan.

Kuntalehden uutisoimassa artikkelissa Arto Haveri, Jenni Airaksinen ja Anni Jäntti Tampereen johtamiskorkeakoulusta toteavat, että ”Kuntien missio on rakennettava uudelleen – ei palveluiden vaan laajasti elinvoiman perustalle.” He esittävät, että itsehallintoa on vahvistettava vähentämällä sääntelyä ja kuntien tehtäviä. Kuntien ja valtion on panostettava yhteisten palvelujen järjestämiseen. Kuntalaisen roolin tulee muuttua passiivisesta omistajasta aktiiviseksi toimijaksi. Kuntien tulee käyttää resursseja ja pääomia nykyistä pitkäjänteisemmin. Lisäksi he ottavat kantaa aluehallinnosta vastaavan maakunnallisen kuntayhtymän puolesta.

Tulevaisuuden kuntakuvia on hahmoteltu myös tässä taidokkaassa piirrosvideosarjassa. Erikokoisten kuntien vaihtoehtoisista näkymistä jokainen voi tunnistaa oman kotikuntansa mahdollisuuksia ja haasteita. Pienten kuntien roolit esitetään reunakuntana, verkostokuntana, ohuena kuntana tai erikoistuneena kuntana. Näistä reunakunta ja ohut kunta noudattelee ulkoa ohjattua kehitystä. Verkostokunta ja erikoistunut kunta taas ovat onnistuneet omaehtoisessa kehityksessä. Rajaaviksi tekijöiksi on esitetty myös se, nähdäänkö kuntalainen enemmän rakenteellisena kysymyksenä vai voimavarana. Todellisuudessa pienet kunnat painivat yhä enemmän ulkoisten muutostekijöiden kanssa ja taiteilevat yhtäaikaisen tehostamisen ja panostamisen välimaastossa.

Kunnanjohtajan työssä niin verotulojen kohdentaminen kuin kunnan tulevaisuuskuvan muodostaminen ovat keskeisessä asemassa. Kuntastrategia on asiakirja, johon toiveiden tynnyristä tulisi kyetä yhdessä luottamushenkilöiden ja sidosryhmien kanssa poimia keskeisimmät tekijät, toimenpiteet ja tavoitteet. Lain mukaan kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Ohjaavia raameja ovat kunnan taloudellinen ja toiminnallinen tila, eri osapuolten joskus vahvatkin yksittäiset näkemykset sekä niistä muodostettavat kompromissit. Tuusniemen uusi kuntastrategia löytyy täältä.

Jätä kommentti

*