Ulkomailla asuminen on katkonut juuriani

Olen Kööpenhaminassa asuessani törmännyt aina silloin tällöin muihin Tanskan suomalaisiin, mikä on ollut aivan huippua, mutta kysymys “mistä päin Suomee sä oot?” on aiheuttanut minussa pienen vaivaantuneisuuden tunteen kysymyksen viattomauudesta huolimatta. Olen tietenkin vastannut kotipaikakseni Kuopion, mutta kysymys ei minun näkökulmastani ole lainkaan relevantti – kysyjälle varmasti onkin, onhan se minustakin kiva saada laitettua uusi tuttu kartalle – sillä kaupunki, josta olen muttanut pois yli kymmenen vuotta sitten, ei tunnu minusta enää oikealta vastaukselta kysymykseen. Ja kun koko Suomesta pois muuttamisesta on jo reilusti aikaa, tuntuu oudolta keskustella paikoista, joissa olen asunut viimeksi jopa vuosikymmen sitten.

Tämän vuoksi minulla on usein tarve jatkaa vastaustani “— mutta en ole asunut Suomessa moneen vuoteen”, vaikka tiedän sen usein aiheuttavan liudan jatkokysymyksiä. Kun vastatavatulle henkilölle ei välttämättä halua heti kertoa koko elämäntarinaa – ainakaan jos emme istu alas ja avaa pullollista hyvää viiniä – jätän vastaukseni pelkkään “Kuopioon” ja kiemurtelen nahoissani, koska tunnen valehdelleeni.

Mutta mitä sitten vastaisin uppo-oudolle henkilölle, jolle en halua olla tyly, mutta en välttämättä kuitenkaan kertoa heti kättelyssä historiaani ja aikaisempia asuinmaitani? Koska siihenhän se johtaisi: ensiksi kysytään, että missäs sitten olen asunut, jos en Suomessa. Vastaus “vähän siellä sun täällä” ei tyydytä ketään joka oikeasti haluaa tietää, tai edes yrittää pitää keskustelua yllä. Sitten pitääkin jo kertoa joko edellisestä työstäni tai luetella pari asuttua maata – ja yhtäkkiä keskustelu pyöriikin liikaa minun ympärilläni, vaikka yritän vuorostani udella keskustelukumppanini kotikaupunkia, tai ihan mitä tahansa. Ja taas minä kiemurtelen vaivautuneena, koska kerron itsestäni enemmän kuin vastatavatulle henkilölle on tarpeen – kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Olisi pitänyt pitää vastaus vain siinä hemmetin Kuopiossa.

image224

Vaikka olen asunut kaikkiaan kymmenessä maassa, en täysin koe, että olen kuitenkaan oikeasti asunut niissä, joten niidenkin tuominen esiin ensimmäisessä keskustelussa tuntuu oudolta. Niissä maissa pysyvyyden tunne on puuttunut – mutta toisaalta: jos en ole asunut maissa joissa olen ollut kuukausia töissä, missä minä sitten olen asunut? Niin, en missään muuallakaan: en koskaan tiennyt asuntoni osoitetta eikä minulla ollut edes postilaatikkoa, mutta silti silloinen paikka oli minulle aina se koti.

Näiden uusien ihmisten tapaamisten myötä olen tajunnut olevani kuin irrallaan, juureton. Matkaoppaana ollessani kaikki työkaverit olivat enemmän tai vähemmän samassa veneessä ja kotikaupunki ei välttämättä tullut lainkaan puheeksi, eikä kenellekään tarvinnut koskaan selittää miksi on maailmalle alunperin lähtenyt. En koskaan ajatellut, että olen jatkuvasti ajautumassa kauemmaksi Suomesta, mutta niin taisi kuitenkin käydä.

Nyt yritän kasvattaa juuriani Tanskan maaperään niin, että voin tuntea tämän pysyväksi ja omaksi paikakseni. Ehkä ne juuret myös rauhoittavat levotonta mieltäni ja reissaajan sydäntäni.

Jos se edes on minulle mahdollista.

Jätä kommentti

*