Tulin Kuopioon pidennetylle viikonloppulomalle. Matkalla Kööpenhaminasta Kuopioon laskin kauhistuneena, että siitä on tosiaankin viisi vuotta kun olen viimeksi käynyt Suomessa kesäaikaan. Ja silloin Kuopiossa ja Helsingissä vietetty viikko onkin ainoa kesä-Suomessa vietetty viimeisen seitsemän vuoden aikana! Edelliset kesät ovat menneet Välimeren maissa ja lomilla on ollut mielekkäämpää pysyä etelässä, kun eihän Suomen kesästä koskaan tiedä…

Mielikuvani on vuosien ajan ollut se, että Suomen kesä on ihan kiva, mutta ei mitään erikoista kuitenkaan. Ei niin erikoista, että se syrjäyttäisi Etelä-Euroopan lämpötilat ja maisemat. Kuinka väärässä olenkaan ollut!

Lentoni laskeutui Kuopioon torstain ja perjantain välisenä yönä ennen kello yhtä. Kuopio näytti ilmasta käsin hämärässä kesäyössä todella upealta. Se järvien paljous ja se vehreys! Ihastuksesta huokaillen katsoin maisemia niin, että peitin koko ikkuna-aukon. Pahoittelut vieressäni istuvalle ulkomaalaiselle: ehkä sinäkin olisit halunnut nähdä jotain…

Matkalla lentokentältä jatkoin kauniiden maisemien ja yön valoisuuden ihastelua. Kello yhden jälkeen katuvalot sammuivat, liekö edes ehtineet kovin kauaa olla päällä. Seuraavana aamuna kävin kävelyllä lammen rannalla ja jaksoin edelleen ihastella kesän kauneutta. Miksi en muistanut, että Suomen kesä on näin upea?

Vaikka viikonlopun aikataulu oli tiukka, täytyi silti ehtiä torille syömään Hanna Partasen lihapiirakat. Toripöydillä istuminen on kuulunut Kuopion kesään aina, mutta nyt ne kaikki taisivat olla käytössä kun yhtäkään ei niiden normaalilla paikalla näkynyt. Mutta lihapiirakka maistui aivan yhtä hyvältä, vaikka sen sitten söikin kävellessä.

Saaristokaupunki, Puijo ja Väinölänniemi kuuluvat paikkoihin, joissa täytyy aina käydä, ja kesällä ne näyttävät huomattavasti kauniimmilta kuin marraskuun harmaudessa jolloin ne viimeksi näin.

Seuraavalla kerralla tuon myös tanskalaisen kumppanini mukanani, aivan varmasti. Ylpeydellä tällaista synnyinkaupunkia esittelee!

Kiitos kesäinen Kuopio, olet todella upea.