Miltä tuntuu asua maassa, jonka kieltä et osaa etkä ymmärrä? Olla kielitaidoton.

Kielitaidottomana ulkomailla asumisesta on minulla kokemusta enemmän kuin tarpeeksi. Englantia toki osaan, mutta olen asunut suurimmaksi osaksi maissa, joissa englanti ei ole pääkielenä. Monesti vieraan kielen puhuminen aiheuttaa aluksi uskomattoman uupumuksen: kun ei jaksaisi enää puhua tai kuulla sanaakaan tuota outoa kieltä. Kuitenkin asuinmaan kielen täydellinen taito on varmasti hyvin monella, ellei jopa jokaisella ulkomailla asuvalla on haaveena.

Puhua vierasta kieltä yhtä hyvin kuin äidinkieltään – mikä unelma!

Thai / kroatia / malaiji / kreikka

Olen asunut yhteensä neljä vuotta maissa, joiden kieltä en ole osannut muutamia fraaseja enempää. Tervehdykset, kiitokset ja mitä kuuluut ovat kuuluneet ensimmäisiin opeteltaviin sanoihin – ja siihen se on usein jäänytkin. Thai, kroatia, malaiji: kaikki edelleen outoja kieliä. Ainoastaan kreikkaa osaan hivenen enemmän, mutta ei sillä, että osaan sanoa ”Odota! Paljon kello on? Mennään kotiin” vielä keskustelua saa aikaiseksi.

Malesiassa nälkäisenä summamutikassa tilattu epämääräiseksi limakeitoksi osoittautunut annos on muutaman kerran saanut ärtymyksen ja pettymyksen kyyneleet silmiin. Mutta minkäs teet kun et listaa ymmärrä, eikä kiinalainen henkilökunta puhu englantia. Pitäisi tilata vain sitä, minkä ruokalistasta ymmärtää, mutta joka päivä syötynä nasi goreng ayam alkaa tökkiä viimeistään siinä kahdeksannen kuukauden kohdalla.

Mutta arvaa mitä? Siihen tottuu. Jos kielitaito ei riitä, voi kokeilla pientä pantomiimiesitystä. Jos se ei auta, kannattaa ottaa kynä ja paperi esille ja piirtää. Jos sekään ei toimi, niin anna olla.

Espanja

Espanjan kielen taitoni on hieman paremmassa jamassa, mutta ei silläkään kovin kummoisia keskusteluja käydä. Pystyn käymään pientä small talkia, ja jos oikein pinnistän, voin käyttää kaiken kielitaitoni puolen minuutin monologiin – koska eihän minun taidoilla kuitenkaan oikeaa keskustelua käydä, sillä tuskin ymmärtäisin toisen osapuolen vastausta.

Puolitoista vuotta espanjankielisissä maissa, ja tässä sen säälittävä tulos. Mutta hei, ruokaa sentään osaan espanjaksi tilata. Päätin nimittäin jokapäiväistä lounasleipääni tilatessa valita täytteeksi vain niitä, mitkä osaan espanjaksi: aika nopeasti sanavarastooni tuli muutkin ruokasanat kuin queso.

Englanti

Englannin taitoni on tästä seuraavalla levelillä (thank god! onhan nykyinen kotikieleni englanti), jopa lähellä äidinkielimäisyyttä. Tai niin ainakin haluan uskoa. Pystyn ilmaisemaan itseäni englanniksi todella hyvin, joissakin tilanteissa jopa paremmin kuin suomeksi. En osaa sanoa onko tähän syynä suomen tönkköys, vai liian läheinen suhde kieleen: jotkut asiat on helpompi sanoa kielellä, jonka sanat merkitsevät itselle vähemmän.

Vuosi Australiassa oli todella hyvä kielikoulu, mutta vaikka luulin osaavani englantia erinomaisesti, oli silti tilanteita joissa jäin auttamatta kelkasta pois. Silloisen uusiseelantilaisen poikaystävän kanssa ei kaksin ollessamme ollut kommunikointiongelmia, mutta kun hänen kaverinsa ilmestyivät paikalle, en ymmärtänyt heidän kiwi-slangista yhtään mitään. Aloin karttaa näitä kaveriporukan tapaamisia, koska tunsin itseni tyhmäksi.

Joskus sanon vieläkin vääriä sanoja tai aikamuotoja, mutta enää en ala erehdyksissäni puhua suomea, en edes vaikkapa syvästä unesta äkkinäisesti herättyäni. Englannin puhuminen on minulle nykyään hyvin luonteva tapa kommunikoida, enkä tunne enää tuota alussa mainitsemaani uupumusta puhuttuani englantia koko päivän.

Ja noista vääristä sanoista: ei minun suomenikaan täydellistä ole, sillä saatan sanoa välillä sanan, jota minun ei ollut tarkoitus sanoa, tai jään makustelemaan sanaa toviksi, kun en ole aivan varma kuinka sana pitäisi taivuttaa. Annan siis itselleni anteeksi sen, että teen virheitä myös englanniksi.

Tanska

Ja sitten sokerina pohjalla: ihana, ihana tanskan kieli. Kieli, jota osaan lukea yllättävän hyvin siihen nähden, että en ole kieltä lainkaan opiskellut (jokin hyöty niistä pitkistä ja tylsistä ruotsin tunneista!). Kieli, jonka sanotaan olevan yksi vaikeimmista kielistä oppia, ja ehdottomasti äärimmäisen vaikea lausua. Kieli, jonka todella halua oppia, koska se on ympärilläni kaiken aikaa: mainoslehtisissä, radiossa, tienvarsien kylteissä ja kauppojen hyllyjen reunoissa.

Muissa maissa asuessani tiesin, että olen maassa vain väliaikaisesti, joten motivaatiota kielen opiskeluun ei ollut. Nyt tilanne on toinen, ja haluan osallistua keskusteluun työpaikalla ja perhetapaamisilla. Haluan osata sanoa kaupan kassalle muutakin kuin ei kiitos ja kyllä kiitos. Haluan oppia puhumaan asuinmaani kieltä sujuvasti.

En halua olla enää kielitaidoton.

Artikkeli on muokattu 16.6.2015 Muru Mou -blogissa julkaistusta tekstistä.