Pienen kansan syndrooma?

Tämä Iittalan liike on Tel Avivissa, Israelissa. Kuva: Terhi Kokko

Tanskalainen työkaverini oli parin päivän mittaisella työmatkalla Suomessa, ja koska kyseessä oli hänen ensimmäinen kertansa meidän rakkaassa kotimaassamme, täytyi minun kysyä heti hänen palattuaan, että mitä pidit Suomesta? Vastaus oli juuri sellainen kuin oletin – ja toivoin – sen olevan: hänelle Suomi oli kiva, kaunis ja kylmä.

Kun kerroin uusiseelantilaiselle kaverilleni, että eräs Sandstorm -biisi on lähtöisin suomalaisen henkilön kynästä, ei hän voinut uskoa kuulemaansa. Hän sanoi kavereilleen “ette varmasti arvaa mistä se artisti, joka mullisti käsityksemme musiikista, on kotoisin?!”. “Ai, Darude? Briteistä?”. Maa ei mennyt oikein, mutta silti hykertelin ylpeydestä, koska Suomen oma poika tunnettiin Uudessa-Seelannissa asti.

Suomalaisille on hyvin tärkeää se, että maailmalla ajatellaan maastamme pelkkää hyvää. Vielä joitakin vuosia sitten paukuttelimme henkseleitämme kun koko maailma tiesi Nokian ja Häkkisen, sittemmin molempien hype on laantunut, mutta me jaksamme edelleenkin muistuttaa niistä tapaamillemme ulkomaalaisille. Tai entäs jääkiekko? Mehän olemme siinä maailman parhaita – asia, joka ei niinkään kaukana kuin Tanskassa kiinnosta ketään.

Suomen lehdissä on vähän väliä juttua siitä, miten meidät on missäkin päin maailmaa noteerattu, mitä meistä kirjoitetaan ja miten pärjäämme milläkin listalla. Tai entäs kuka muistaa Conan O’Brienin vitsailut hänen yhdennäköisyydestään silloisen Suomen tasavallan presidentin kanssa? Koko Suomi meni sekaisin, ja pitihän tämä tähti saada Suomeen kylään.

Onko muun maan kansalaisilla yhtä voimakas suhtautuminen siihen, mitä heidän maastaan tiedetään maailmalla? Niin, että hihkutaan ilosta joka kerta kun maan nimi mainitaan ulkomailla, ollaan ylpeitä kun sen maalainen tuote vilahtaa julkimon kädessä tai tv-ohjelmassa, soitetaan ulkomaalaisille ystäville tunnettua oman maan musiikkia?

Ei taida olla.

Olenkin kutsunut tätä pienen kansan sydroomaksi. Pienen kansan täytyy ponnistella enemmän saadakseen näkyvyyttä, ja sitten kun se sitä saa, on aika taputella olalle: me tehtiin se! Poikaystäväni mukaan väkiluvultaan Suomen kokoisessa Tanskassa on sama tilanne, ja täälläkin ollaan ylpeitä tanskalaisten saavutuksista ja siitä aiheutuu paljon melua, jos maa mainitaan maailman medioissa.

Mutta kun näemme maailmalla Mærskin kontin, Jurassic World -elokuvassa vilahtaa Pandoran liike ja tuijotamme tanskalaisnäyttelijää Game of Thrones -sarjassa, hän ei hihku lainkaan. Ei edes sano, että katsos, tuo on muuten tanskalainen.

Ja kun me suomalaiset pidämme itseämme niin vaatimattomina.

 

Jätä kommentti

*