Kun Kiinassa ei ole tarjolla kalakukkoa

未命名

Rakastan kiinalaista ruokaa! Voi että tulen iloiseksi aina kun edes ajattelen vaikka tämänkin rakennuksen, missä tätä kirjoitan, ulkopuolella olevaa ruokamarkkinaa. Se pienistä katukeittiöistä puskeva makujen ja tuoreiden ruoka-aineiden sinfonia hurmaa kerta toisensa jälkeen. Mutta ei sitäkään makeaa mahan täydeltä, sillä kiinalaiseenkin ruokaa kyllästyy aina välillä. Kun on syönyt riisiä joka ikisellä aterialla taas varmaan viikon, alkaa tuo paikallinen perunan korvikekin tökkiä. Ja soijakastike. Miksi kaikessa ruoassa pitää olla jotain soijapohjaista kastiketta? Tai entä kun pitää taas kerran yrittää kauhoa nuudelikeittoa puikoilla isosta kulhosta. Kyllä, täällä nuudelikeittoa syödään puikoilla. Siinä on järkeä, mutta se on välillä hyvin vaikeaa. Keiton liemi nimittäin roiskuu ympäriinsä, jos on vähänkin varomaton. Juuttaastako se aina muuten tietää, milloin minulla on valkoinen paita päällä?
Koti-ikävä siis iskee ruoan suhteen aina silloin tällöin ja koska kalakukon maailmanvalloitus on vielä harmillisen kesken, pitää tuttuja makuja yrittää löytää jostain muualta. Koska Savon Sanomien blogisteille antamissa ohjeissa kerrotaan, että blogia ei saa käyttää mainostamiseen, joudun näin huumorimielessä sensuroimana itseäni hieman. Tuttuja makuja on nimittäin helpoin löytää erään amerikkalaisen pikaruokaketjun lähimmästä myymälästä. Tämän anonyymiksi jäävän pikaruokaketjun ruoka ei ole kovin hyvää, eikä varsinkaan terveellistä. Ketjun tarjoamista hampurilaisista jokainen maistuu samalle Tasavallankadun myymälässä, kuin mitä täällä tuhansien kilometrien päässä. Sitä tuntee vähän huonoa omaatuntoa aina kun tekee näin. Tulla nyt tänne hevonkuuseen asti ja syödä samaa ruokaa, kuin mitä kotikaupungissa on tarjolla. En kuitenkaan ole ajatukseni kanssa yksin. Näitä myymälöitä sanotaankin ulkomailla asuvien piirissä usein yleisiksi suurlähetystöiksi. Paikoiksi, missä ei ehkä saa matkustusasiakirjoja uusittua, mutta missä on edes jotain tuttua, jotain mikä muistuttaa omasta kotimaasta. Paikoiksi, missä ei tunne itseään niin kaikesta vähän pihalla olevaksi ulkomaalaiseksi, vaan missä tuntee olevansa edes vähän kuin kotonaan. Sitä edes kerrankin tietää ja tunnistaa kaikki ruokalistalla olevat annokset ja osaa tilata niistä haluamansa ilman sanakirjan apua.
On kyllä todettava, että viime aikoina nämä reissut ovat jääneet kokonaan välistä. Haluaisin kertoa tämän johtuvan siitä, että olen vihdoin alkanut taas elää terveellisesti ja ruokavalioni on siitä syystä kuin oppikirjasta. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole (ehkä jonain päivänä), sillä kaiken takana on jalkapallo. Tämä nimeltä mainitsematon amerikkalainen pikaruokaketju nimittäin on yksi Kansainvälisen Jalkapalloliiton (FIFA) pääsponsoreista. FIFA on viime vuosina syyllistynyt korruption lisäksi demokratian halventamiseen esimerkiksi muuttamalla paikallisia lakeja ennen Brasilian maailmanmestaruuskisoja viime vuonna. Eikä tässä vielä kaikki, jalkapalloliiton valmistautuessa yhteen tulevista järjestämistään arvoturnauksista, joudutaan turnauspaikalle taas kerran rakentamaan kokonaan uusia stadioneita. On sydäntä kylmäävää kirjoittaa, että stadionien – joita käytetään ehkä kaksi kuukautta – rakennustöissä on jo nyt kuollut tuhansia ihmisiä, vaikka kyseiseen arvoturnaukseen on vielä vuosia aikaa. En tunne jalkapalloliiton sisäisiä ongelmia kuin median kautta, mutta uskon silti isolla sponsorilla olevan varsin paljon valtaa laittaa halutessaan ainakin nimellisesti voittoa tuottamattoman urheiluliiton johto sen verran uusiksi, että tällainen peli saadaan vihellettyä poikki. Kenenkään ei nimittäin pidä kuolla jalkapallon takia, ja silloin saavat ainakin allekirjoittaneen osalta hampurilaiset jäädä.
Eli koska amerikkalaiset eivät enää tarjoa suojaa ja turvaa, kenen puoleen kääntyä? Niin paljon kuin tämä kirveleekin myöntää, ovat ruotsalaiset ratkaisseet ongelman puolestani. Eräs, jälleen nimeltä mainitsematon, ruotsalainen huonekaluketju nimittäin tarjoaa suomalaisellekin sopivaa ruokaa myymälöissään, kunhan jaksaa ensin navigoida kaksi kerrosta huonekalulabyrinttiä eteen ja taakse. Mutta kun vihdoin pääsee maaliin, odottaa siellä varsin maukas annos perunamuusia ja lihapullia. Ja vaikka annos ei tietenkään lähimaillekaan vedä vertoja mummojen tekemille vastaaville, matkustan sen syödäkseni joskus keskellä viikkoakin kaupungin toiselle puolelle. Ravintolan vieressä muuten usein on pieni ruokamyymälä, mistä yleensä nappaan samalla reissulla mukaan muutaman paketillisen näkkileipää. Ilahduin, kun yhdellä ostosreissulla huomasin ainakin täällä eteläisen Kiinan myymälöissä myytävän näkkileivän olevan Vaasan Oy:n tehtaalla valmistettua – hip hei, edes jotain kotimaista! Kuulitko maailma, Suomessa kyllä osataan tehdä ruokaa! Sitten erehdyin katsomaan internetistä lisää tietoa Vaasan leipomoista tätä kirjoitusta varten ja huomasin, että Vaasan leipomot myydään ruotsalaisille tämän vuoden puolivälissä.

Hitsin Hannu Hanhet.

Jätä kommentti

*