Kuva täältä. 

Olen tällä hetkellä Taipeissa, Taiwanin saaren suurimmassa kaupungissa. Taiwan taas on suuri saari Kiinan kaakkoispuolella ja se on merkitty tuohon karttaan sinisellä pisteellä. Taiwan sekoitetaan aina silloin tällöin Thaimaahan, vaikka Bangkokin ja Taipein välillä on 2526 kilometriä. Taiwanissa on noin 23 miljoonaa asukasta, joista noin 6 miljoonaa asuu Taipeissa ja sen esikaupunkialueilla. Kooltaan Taiwan on pinta-alaltaan mitattuna vähän reilu kymmenesosa Suomen pinta-alasta.

Usein minulta kysytään, että ”minkälainen maa se Taiwan oikein on?” Kerron mielelläni miten täällä on todella turvallista, ihmiset ovat ystävällisiä, ilma on kuuman kostea ja yömarkkinat pursuavat hyvää ruokaa. Tuossa kysymyksessä vain on yksi pieni epäselvä juttu. Taiwan ei nimittäin teknisesti oikeastaan ole maa. Tai riippuu keneltä kysyy. Esimerkiksi Yhdistyneet Kansakunnat ei tunnista Taiwania maaksi, sillä kansainvälisten määritelmien mukaan Taiwan on Manner-Kiinan alainen, mutta hallinnoltaan itsenäinen saari. Moni taiwanilainen kuitenkin loukkaantuisi ihan toden teolla, jos puhuisin Taiwanista osana Manner-Kiinaa. Syy loukkaantumiseen erittäin lyhyesti on se, että Kiinan vallankumouksen jälkeisen sisällissodan hävinneet osapuolet pakenivat Taiwanin saarelle, eivätkä vanhat haavat ole vieläkään umpeutuneet.

Taiwanin tunnistaa maaksi ainoastaan 21 Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenmaata, joilla on viralliset diplomaattiset suhteet Taiwanin kanssa. Suomi ei ole tunnustanut Taiwania maaksi, joten Suomella on saarella suurlähetystön sijaan kauppakamaria vastaava toimisto. Taiwan kuitenkin täyttää aika monta itsenäisen maan tunnusmerkkiä. Sillä on oma raha, omat vaalit ja ainakin Helsingissa oma edustusto, mistä kävin hakemassa viisumini. Taiwanilla myös on oma olympiajoukkue ja se marssiikin avajaisissa oman lippunsa alla. Lippu ei kuitenkaan ole Taiwanin oma lippu, vaan erityisesti Olympialaisia varten suunniteltu lippu missä on olympiarenkaiden lisäksi Taiwanin tunnukset.

Koska olen suomalainen vieraalla maalla, pidän parhaani mukaan kielen keskellä’ suuta kun asiasta tulee puhetta. Se ei aina ole helppoa. En esimerkiksi voi sanoa ”tässä maassa” ja aina kun haluan puhua ”Kiinasta”, minun pitää olla todella varovainen määritelmieni suhteen. Kierränkin asian usein sanomalla ”tällä saarella” tai ”tässä kaupungissa”. Minulla ei nimittäin ole mitään tarvetta olla teknisesti oikeassa, kunhan keskustelu jatkuu ystävällisessä hengessä.