Kohti pesiskesää 2020

“Minä olen valmis kun tämä kaikki on ohi ja pääsen jälleen haistamaan ilmassa urheilun romantiikkaa ja nappaamaan ne hetket mitkä tulee jäämään historiaan aina.”

Nuilla sanoilla päätin 27.3. julkaistun blogitekstin ja nyt olisi tarkoitus kertoa, että mitä on tapahtunut tuon jälkeen elämässäni. Hyvin pian tuon tekstin jälkeen sain vahvistuksen siitä, että minulle on myönnetty Patricia Seppälän säätiöltä rahoitus joka tukee arkeani ja pystyn tekemään töitä ja kuin sattumalta, niin sen jälkeen tuli Siilinjärven Pesikseltä sähköpostia missä kerrottiin kiinnostus minua kohtaan ja kysyttiin, että haluaisinko liittyä SiiPeen sisällöntuottajaksi.

Vaikka asiaa ei tarvinnut kauaa miettiä, niin kyllähän tämä kaikki tuntui kieltämättä hiukan surrealistiselta. Yhdessä hetkessä menetin kaiken ja en tiennyt, että mitä ihmettä minä teen ja yhtäkkiä minulla on rahoitus tukemassa työtäni ja tarjous jossa pääsisin urheiluseuraan tekemään sitä mitä haluan ja osaan.

Lähdin kohti Siilinjärveä ja tapasin siellä toimistoväen ja kirjoiteltiin paperit ja tästä eteenpäin olen osa Siilinjärven Pesistä!

Pian tämän myötä tuli myös eteen se, että tekisin muuton Varkaudesta Siilinjärvelle. Asuin Varkaudessa kahdeksan vuotta, mikä on ihan kiitettävän iso aikajakso, mutta tiesin että Varkaus ei enään pysty antamaan minulle mitään ja muutenkin kaikki työni tapahtui Varkauden ulkopuolella, joten ei muuttaminen pois ollut minulle vaikea ratkaisu.

Eli. Uusi työ ja uusi paikkakunta. Mites pesäpallo lajina? Noh, olen kuvannut juurikin Varkaudessa Kontioiden SM-turnausta ja muutamaa suomisarjapeliä, mutta muutoin ei sitten peruskoulun jälkeen ole pesäpallo millä tapaa tuttu, joten pidän kyllä sitäkin lajina täysin uutta mulle.

Täytyy myöntää, että ei ole ainakaan oman muistini mukaan ollut elämässä tällaista tilannetta aikaisemmin missä kerralla on älyttömän iso innostus hypätä tuntemattomaan, heh. Mutta onneksi toki koko seura pelaajista, valmennuksesta, toimistoväestä aina talkoolaisiin ja kaikkiin henkilöihin on ollut äärettömän lämminhenkisiä ja opastaneet missä ikinä olen apua tarvinnutkin.

Eikä tämä pandemia ole kyllä ainakaan asioita tehnyt helpommaksi, kokoajan pitää olla vähän valmis mihin tahansa muutoksiin. Nyt onneksi näyttää jo paremmalta, kun kirjoitan tätä tekstiä tänään 18.6. Naisten Superpesistä on jo Siipettärien osalta pelattu kaksi peliä ja miehet ovat pelanneet kolme harjoitusottelua ja kausi heilläkin alkaa kotipelillä 2.7.

Kyllä tässä kovasti paahdetaan eteenpäin menemään ja vaikka välillä on seurankin puolelta henkilöt sanoneet, että muistaisin levätä, niin ei oikein ole osannut vielä tältä lapsen innostukselta rauhottua. Onneksi nyt on taukoa pari päivää juhannuksen myötä, niin voi vähän ottaa rennommin ja myös ehkäpä tutustua Siilinjärveenki, sillä en ole kämpän ja Mantun lisäksi missään muualla kerennyt käymään.

Katsotaan seuraavassa blogitekstissä, että millä tapaa SiiPellä on kausi mennyt ja kuinka uutena mediavastaavana/sisällöntuottajana olen pärjännyt!

Rauhallista juhannusta kaikille lukijoille.

Jätä kommentti

*