Kontioiden SM-turnaus 2018

Evijärven Urheilijat voittivat 2018 Kontioiden SM-turnauksen. Kuva: Juha Leskinen

Pesiksen Kontioiden (35-vuotiaiden miesten) SM-turnaus järjestettiin 4. kertaa peräkkäin Varkaudessa männä viikonloppuna, turnauksen otteluita pelattiin Varkaudessa, Joroisissa ja Juvalla. Pronssi- ja loppuottelu pelattiin Varkaudessa Kämärillä.

Kumpikohan kerkesi ensin? Kuva: Juha Leskinen

En ole aikaisemmin kyseisestä turnausta käynyt katsomassa saatikka ollut kuvaamassa, mutta Puurtilan Kisa-Pojat ottivat yhteyttä, että olisinko ollut halukas tulemaan kuvailemaan turnausta ja en minä kauaa asiaa miettinyt vaan suostuin ilomielin.

Mikä tässä kuvaillessa kun aurinko paistaa ja legendat pelailee. Kuva: Juha Leskinen

Tänä vuonna joukkueita osallistui turnaukseen ennätysmäärä, kun kaiken kaikkiaan 13 joukkuetta ympäri Suomea varmisti kattavan määrän peleihin. Tämä näkyi myös siinä, että Varkauteen majoitettiin toista sataa pelaajaa.

70-vuotta täyttänyt Puurtilan Kisa-Pojat olivat osanneet luoda hyvät puitteet niin katsojille, kuin pelaajille. Kioski pelasi hyvin ja ennenkaikkea sää suosi (ellei lasketa finaalipelin rankkasadetta, joka on kuulemma jo perinteeksi muodustunut viime vuodelta).

Eihän tässä onnneksi mistään sokerista ole tehty, sateet eivät haittaa pelimiehiä. Kuva: Juha Leskinen

Kaupunki oli osannut myös huomioida jälleen turnausta ja lauantai-iltana pelien jälkeen kokoonuimme porukalla syömään ja juomaan, sekä katsomaan Sampea ja Samppanjaa festivaalia. Festivaali sattui onneksi turnaukseen nähden hyvin samoihin aikoihin.

Laura Voutilainen aloitti esiintymään kun saavuimme kaupungitalolle. Kuva: Juha Leskinen

Sunnuntaina pelattiinkin sitten ratkaisevat ottelut, aamulla näytti vielä oikein lupaavalta, mutta pronssipelin kohdalla alkoivat jo tummat pilvet näkyä kauempaa lähestyvän Kämärin pyhättöä.

Tummia pilviä pronssiottelun yllä. Kuva: Juha Leskinen

Muutama pelaaja jo kerkesikin toteamaan, että historia toistaa itseään, sillä jo viime vuonna samalla tavalla alkoi rankkasateet loppuottelun kohdalla.

Mutta pelit saatiin pelattua muuten loistavissa olosuhteissa ja pahimmilta loukkaantumisilta vältyttiin. Yksi pelaaja jouduttiin viemään ensiapuun, sillä ampiainen oli pistänyt ikävästi kieleen. Onneksi ei kuitenkaan pahempaa.

Välillä on hyvä teipata kengät kasaan. Kuva: Juha Leskinen

Kuinka moni teistä lukijoista käy katsomassa urheilutapahtumissa vähän iäkkäämpien (vaikka henkisesti eivät olekkaan iäkkäitä) pelimiesten pelejä?

Katso ottamani laaja kuvagalleria tästä!

Jätä kommentti

*