Urheilukuvaajan vuosikatsaus

Vuosi sitten näihin aikoihin oli jo täysi härdelli päällä koko maailmassa ja epävarmuus iski varmasti jokaiseen. Emme tienneet, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta onko mikään muuttunut tässä ajassa?

Hypätään lyhyesti ajassa taaksepäin viime vuoteen, eli vuoteen 2020 ja syksyyn. Työsopimukseni päättyi paikallisen pesäpalloseuran kanssa täällä Siilinjärvellä ja hetkeä myöhemmin huomasin, että vajosin todella synkkään olotilaan, tämä johti myös siihen, että parisuhdekin päättyi, sillä en pystynyt hallitsemaan elämääni.

Aukaisen nyt seuraavassa enemmän tätä olotilaa ja hetkiä mitä kävin läpi.

Kevät 2020

Keväällä 2020 sain upean työtarjouksen jonka perässä muutin ja lähdin toiseen paikkakuntaan, olin intoa täynnä ja valoa näkyi kevätauringon lisäksi sen legendaarisen tunnelin päässä, uusi työpaikka, uusi asunto, uudet ihmiset ja uusi mahdollisuus tehdä jotain mitä en ollut ennen tehnyt, mutta mihin tunsin suurta paloa ja tunnetta. Pääsisin vihdoin toteuttamaan itseäni ja oli henkilö joka uskoi myös siihen, eli silloinen pomoni joka tähän tehtävään myös kysyi (kiitos, olit mahtava pomo).

Kaikki alkoi suhteellisen hyvin, aloin tutustumaan uusiin ihmisiin ja ympäristöön mihin olin tullut, mutta tässä vaiheessa jo sysäsin mielenperukoihin sen, että sisäistin liikaa uusia asioita ja en antanut itselleni aikaa käydä läpi ajatuksiani. Toisaalta ei ollut aikaa myös sisäistää, koska deadlinet olivat äärettömän nopeita, sillä elettiin aikaa, että piti hoitaa projektia jonka rahoituksella olin töissä ja tämän lisäksi pesäpallokausi päätettiin startata ja piti hoitaa myös asioita siihen liittyen, vaikka jo itsessään tämä projekti jonka nimissä töihin tulin, olisi vienyt jo kaiken mahdollisen ajan kesästä, olin siis ylityöllistetty lyhyesti sanottuna, mutta en tietenkään isommin tästä valittanut, sillä sain tehdä töitä ja sain palkkaa siitä.

Tähän kaikkeen ei myöskään auttanut se, että olin parisuhteessa joka myös oli varsin tuore. Eli summataan vielä kaikki. Uusi työpaikka, uusi paikkakunta, uudet ihmiset ja tuore uusi parisuhde, sekä työn osalta ylityöllistetty. Pienet vapaa-ajat keksin itselleni joko lisää töitä tai käytin ne silloisen tyttöystävän kanssa tai lähdin viihteelle. En missään vaiheessa ottanut aikaa itselleni ja käynyt läpi asioita joita olisi pitänyt. Poltin kynttilääni molemmista päistä kokoajan.

Kesä 2020

Kesä meni ja kaikki tuntui päällisin puolin rullaavan hyvin, mutta pieni merkkejä oli kokoajan nähtävissä, että tämä ei välttämättä pääty hyvin. Kuten ei päättynyt seuran osalta kaudetkaan joukkueiden sijoitusten osalta, mikä omalla tavallaan aiheutti myös kokonaisvaltaisesti ahdistavia ja vaikeita tunnelmia työpaikalla missä tuntui, että minulta imetään kaikki pienikin positiivisuus pois. En ollut tottunut sellaiseen, enkä tiennyt miten reagoida siihen, että itse pyrin olemaan menevä ja iloinen, mutta se kaikki imetään pois huonolla ilmapiirillä joka odotti vai räjähdyshetkeä -tai tältä ainakin minusta tuntui.

Syksy 2020

Syksy lähestyi ja ilmat tummeni. Pesäpallokausi tuli päätökseen ja sain kuitenkin paljon iloa siitä, että keikkatehtävinä kuvasin ensiksi Jyväskylässä Naisten Superpesiksen finaalisarjaa ja sieltä myöhemmin lähdin kuvaamaan ratkaisevaa ottelua Miesten osalta Sotkamoon. Nämä olivat mukavia keikkoja ja tuntui, että kesä sai sittenkin hyvän lopetuksen.

Tätä hyvää oloa ei tosin kestänyt kauaa, sillä kun sarjat oli ohi ja tuli ensimmäinen hetki, että ei ollut minnekään menemistä, niin se kuukausia kasaantunut stressi ja ahdistus ja paniikki päätti laukaista ehkä rankimmat olotilat mitä olen hetkeen kokenut ja tämä vei myös hetkessä elämästäni pois parisuhteen, joka vielä lisää loi vettä myllyyn.

Olin ahdistuneena uudessa paikkakunnassa jossa ei ollut ketään ihmisiä ympärillä joita tuntisin hyvin ja makasin vain neljän seinän sisällä tai olin viihteellä.

Syksy saapui yhä enemmän ja kaikki tummui siihen pisteeseen, että eräs aamu minun täytyi soittaa ambulanssi, sillä pelkäsin kuolevani.

Olen omassa elämässäni kokenut kyllä paljon kaikenlaista outoa ja sekavaa, sekä käynyt mukavuusalueen ulkopuolella useita kymmeniä ellei satoja kertoja. Luulisin tietäväni, että miten käsitellä voimakkaita ahdistavia olotiloja, mutta tämä oli jotain sellaista mitä en ollut kokenut, nämä olotilat olivat niin valtavia, että edes minunkaan ymmärrykseni ei riittänyt käsittelemään kaikkea tätä.

Sairaalassa minulta otettiin kaikki mahdolliset testit varmuuden vuoksi, koska enään en tiennyt oliko tämä henkistä vai fyysistä kipua ja olinko jopa koronan saanut, onneksi testit osoittautui kaikki osaltani hyväksi, eli ei ollut mitään. Tämä oli siis pelkästään henkistä kipua joka myös loi fyysistä huonoa oloa.

Lääkäri sai omilla sanoillaan minut ymmärtäämään, että tarvitsen lepoa ja henkisesti käydä läpi nämä asiat.

Talvi 2020 ja alkuvuosi 2021

Talvi alkoi tehdä tuloaan ja koin vihdoin virkistystä kun lumi laskeutui maahan. Kävin lenkillä ja tutustui tähän ympäristöön mihin olin muuttanut. Pienin askelin pyrin itseäni saamaan taas henkisesti ”normaalille” tasolle. Kävin ostamassa jumppamaton ja aloin tekemään harjoitteita kotona. Oloni taas koheni. Kävin treffeillä ja tein uusia ihmiskohtaamisia. Oloni koheni jälleen. Tuntui, että kyllä tämä tästä, kyllä minä tästä kaikesta selviän. Mutta ei tämä ollutkaan ihan niin helposti ohi.

Olin kesän ja syksyn aikana polttanut aika paljon siltoja takana ja nämä asiat rupesivat kaivelemaan mielessä, enkä osannut antaa niiden olla. Ne tulivat uniini ja heräsin paniikkikohtauksiin useasti, koitin rauhoitella itseäni, että ei ole mitään hätää ja nämä lähtevät pois.  Tai niin minä luulin.

Koitin löytää jälleen pakokeinoa ja hakeuduin Iisalmeen työharjoitteluun, että olisin saanut ajatukseni taas pois kaikesta huonosta ja voisin tehdä jotain enkä vain istua kotona neljän seinän sisällä ja tukahduttaa itseäni huonoihin asioihin.

Kaikki alkoi oikein mukavasti ja jälleen löysin energiaa tehdä asioita, mutta tätä ei kestänyt kauaa. Kun huomasin, että tein jotain mikä ei ollut luovaa ja itselleni hirveän mieluisaa, niin turhauduin toden teolla. Tämä laittoi hälytyskelloja soimaan ja kaikki paniikkinappulat pohjaan ja nyt minun oli pakko pysähtyä.

Olin tämän työharjoittelun aikana jopa perunut vastaanottoaikoja psykiatrin puheille ja valehtelin tästä työharjoittelupaikkaan, että sain jollain tekosyyllä itselleni vapaata. Olisinhan voinut sanoa, että en ole työkykyinen henkisten ongelmien vuoksi, mutta todellisuus on se, että minulla on aivan liikaa kokemusta siitä, että mielenterveydelliset ongelmat ovat edelleen tabu tässä maassa.

Pysähtyminen ja ratkaisu

Pysähdyin. Mietin. Mitä minä tekisin? Olen pakoillut nyt jo sieltä alkukesästä 2020 – tammikuuhun 2021 asti isoa lastia henkisiä ongelmia.

Ratkaisu. Lopeta kaikki ja ota aikaa itsellesi. Pysähdy.

Nyt eletään maaliskuun viimeistä päivää vuonna 2021. Voin sanoa, että vasta nyt olen saanut useiden vaikeuksien jälkeen käsiteltyä ne ongelmat joita kertyi vuodessa.

Olen ollut diagnosoitu mielenterveysongelmistani jo vuodesta 2010. Olen tässä yli 11-vuoden aikana nähnyt kaiken ja käsitellyt kaiken uudestaan ja uudestaan. Kuten kädessäni lukee tatuoituna ”vaikeuksien kautta voittoon”, me tulemme kaikesta selviämään.  Uskon, että se aurinkopaikka odottaa meitä kaikkia jos siihen halutaan uskoa.

Lähden nyt kohti keväisen aurinkoista säätä ja ulos lenkkeilemään. Huomenna voin taas tehdä sitä mitä osaan ja haluan, kuvata urheilua ja nauttia niistä tunteista mitä se minulle luo. Niitä tunteita pystyn myös välittämään tuhansille ihmisille eteenpäin kuvieni muodoissa.

Parempaa kevättä kaikille lukijoille ja muistakaa pitää itsestänne huolta, sekä toisistanne ja tehkää asioita jotka tuntuvat hyvältä!

Kommentit

  • plokkariukki

    Kovin kuulostavat tutuilta monet kohtaamasi ongelmat. Minä pakenin lähes koko työurani milloin työn pajoutta joskus työn puutetta. Nykyään painotetaan että työssä pitää viihtyä ja sen pitäisi olla jopa hauskaa, 70-luvulla työllä piti saada elanto. Ei, ei se mee niin, jos työtä on tarpeeksi, kohta sitä on liikaa jne, aina löytyy jokin johon tökkää. Neljästi koulutin itseni uuteen ammattiin ja aikanaan vaihdoin asuinpaikkaakin noin kolmen vuoden välein. Sama vaimo on pysynyt onneksi koko ajan mukana. Etsijä löytää ja kolkuttavalle avataan – aikanaan. Nyt eläkkeellä yksi suurimmista nautinnoistani on oman ikäiselläni moottoripyörällä ajelu ja kalastus. Niihin tuntui löytyvän harvoin aikaa työssä ollessa, vai enkö sitä vain ymmärtänyt ottaa silloin kun oli levon ja virkistäytymisen aika?

  • Arja Hakala

    Burn outti on tempassu ajatukset moniksi kappaleiksi.
    Asiapitoista tekstiä on noussut mieleen kirjoitettavaksi Savo Blogiin.
    Mieluisaa luettavaa kaikki.
    Hyvin jaksoteltu.

    Itselle omaa aikaa itsensä kuunteluun, se on tärkeää. Se on ravintoa ajatusjuoksulle ja kuvaamisiin.

    Terveyttä päiviin ja elämänmenoon.

Jätä kommentti

*