Nyt pitää paljastaa jotain. Ostin ihanan nahkalaukun Pariisista. Sain kuljetettua laukun ehjänä Kuopioon asti, mutta sen jälkeen kaikki ei mennytkään niin kuin Strömsössä (joka on muuten yksi suosikkitelevisiosarjoistani, kiitos äitini).
Muistin omistavani kosteussuojasuihkeen, jota käytän yleensä esimerkiksi nahkakengille. Ajattelin oitis, että laukkukin kannattaa suojata samalla suihkeella.
Vasta sen jälkeen, kun olin suihkutellut laukun kauttaaltaan suihkeella ja jättänyt laukun kuivumaan, mieleeni hiipi epäilys. Sopiikohan suihke sittenkään tälle nahkalaadulle? Arvaatte varmaan jo vastauksen: ”Ei sovellu kiilto- eikä keinonahalle.”
Laukkuni materiaali on siis käsiteltyä lehmännahkaa, joka muistuttaa kiiltonahkaa, mutta on kuitenkin mattaisempaa sorttia.
Nyt tämä ihana laukku on täynnä pieniä pisteitä.
Edes nahkavaatteiden ja -asusteiden asiantuntija ei pystynyt tekemään laukulle enää mitään, sillä aine oli jäänyt kiinni pintakerrokseen. Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että pisteet ovat oikeasti hyvin pieniä ja ne saattavat muuttua vielä pienemmiksi ahkeran käytön myötä. Jos laukku olisi ollut ”kunnon” kiiltonahkaa, lopputulos olisi ollut varmasti paljon karumpi.
Mitä tästä opin? Pienellä kirjoitettu teksti kannattaa lukea. AINA.
Oletko sinä tuhonnut vahingossa ostoksiasi? Jaa kokemuksesi alle.