”Luulin, että täällä on vaatteita vain mummoille”

Kävin viikko sitten Nanson liikkeessä ja yllätyin, miten paljon ihania juttuja siellä olikaan. En tainnut olla ainoa yllättynyt, sillä kassajonossa edelläni ollut nainen totesi myyjälle: ”En ollut käynyt täällä aiemmin, sillä luulin, että täällä on vaatteita vain mummoille.” Kieltämättä olin itsekin yhdistänyt Nanson mummoiluun ja pitkiin yöpaitoihin. Mutta mitä vielä! Toki niitä vanhemmille ihmisille suunniteltuja vaatteitakin oli tarjolla (hyvä niin), mutta tarjolla oli myös ihanan nuorekkaita, raikkaita vaatteita upeilla leikkauksilla, kuoseilla ja väreillä. Made in Finland. <3

Ihastuin erityisesti Katri Niskasen suunnittelemiin leggingseihin ja t-paitaan sekä Heli Hoiskon suunnittelemaan aamutakkiin ja yöpaitaan. Minulle tuo aamutakki on kylläkin neuletakki ja yöpaita mekko. ;) Kannattaa muuten kokeilla yhdistää samaan asuun edellä mainitut leggingsit, t-paita ja ”aamu”takki – ihan superhauska yhdistelmä, testattu on. Leggingsit tuovat kivasti eloa myös yksiväriseen yläosaan, ja t-paita piristää takuulla yksiväristä alaosaa. Mitä tuohon ”yöpaitaan” tulee, niin en malta odottaa, että pääsen kipittelemään katuja pitkin mekossani. :D

Katri Niskasen Nansolle suunnittelemat leggingsit ja t-paita ovat ihastuttavat. Käytän niitä sekä yhdessä että erikseen.

Katri Niskasen Nansolle suunnittelemat leggingsit ja t-paita ovat pirtsakat.

 

Heli Hoiskon suunnittelema aamutakki toimii myös neuletakkina.

 

Heli Hoiskon suunnitteleman yöpaidan Kettumetsä-kuosi on kaunis.

Millaisia kokemuksia sinulla on Nanson tuotteista?

Kommentit

  • mimmi 65

    Yleensä on niin, että tyylikkäitä vaatteita esim. 60 v. ylittäneille ei tahdo löytyä kaupoista eikä monesta nettikaupastakaan. Savon Sanomien pukeutumissivuilta en ole koskaan löytänyt aikuisen naisen pukeutumisohjeita. Samaa mössöä tarjoillaan kaikenlaisissa muuttumisjutuissa.

Kommentointi on suljettu.