Tauko

Tauko on aina tervetullut, mikäli siihen ei liity pakkoa.
Tulitauko, ruokatauko, lepotauko, tupakkatauko, pidäpäs-nyt-tauko -tauko, neuvottelutauko, keikkatauko, ottelutauko ja onhan näitä. Tauko liitetään olennaisesti lepoon ja rauhoittumiseen.
On myös niin, että vauhtiin päässeet eivät hevillä taukoon ryhdy.
Aselepo on mahdoton ajatus sotahullulle, niin kuin ruokatauko on anorektikolle, puhemaanikolle neuvottelutauko tai tupakoimattomalle on tupakkatauko.
Jos ihminen on pakenemassa jotain, on ihan turha huudella sivuilta, että pidä taukoa, vaikka ymmärtäähän sen pinkoessaankin, ettei omaa elämäänsä pääse karkuun vaikka kuinka juoksisi.

Tauko herättää ristiriitaisia tunteita oli katsantokanta mikä tahansa.
Jos pomo purjehtii pöytäsi äärelle, iskee kätensä olkapäällesi ja ottaa ilmevalikoimastaan hellittely-ilmeensä ja sanoo: “Eiköhän sinun pitäisi nyt pitää kunnon tauko?”, niin on varmaa, että vastarinta nostaa päätään ja et siihen taistelutta tahtoisi suostua, mutta minkäs mahdat.
Kalpenet ja keräät kimpsusi sivuun ja saat olla onnellinen, jottei sentään kengän kuvaa ahteriin polkaistu.
Olet juossut itsesi piippuun paperin tai metallin tai puudutusaineen tai ihan-sen-ihtesä, riippuen siitä missä olet töissä, maku suussa. Et enää osaa ottaa rennosti sen enempää kuin pysähtyäkään.
Kireänä kuin viulunkieli ja pinna pahemman kerran kärähtäneenä, olet vain jatkanut turhalta tuntuvaa tekemistäsi päivästä toiseen, kuukaudesta seuraavaan. Tietämättä mikä on suunta ja määränpää.

Sama voi käydä harrastuksen kanssa.
Treenaat tuskasta ritiseviä lihaksiasi ja paisut ja alat näyttämään jo vuoristogorillalta, vaikkei se ole edes tarkoituksesi.
Luet silmäsi laserklinikalle tai -5,00 laseihin.
Kokkaat itsesi niin muhkeaksi, ettet enää mahdu peileihin.
Kirjoitat sanoja peräkkäin ja teksti on niin surkeaa, että se masentaa jopa tietokoneesi.
Miksi? Olet unohtanut pitää taukoja.

Huonosti siis käy.
Onneksi toisaalta, meidän muiden eläjien kannalta, seinä tulee vastaa muodossa tai toisessa näille päättömille sankareille, jotka eivät osaa ajoissa lomailla.
Tulee noutaja, niin sanoakseni.
Noutaja voi olla pukeutunut valkoiseen takkiin, tummansiniseen leijonamerkein koristeltuun tai perinteiseen mustaan asuun.
Ulkopuolella odottaa joko kelta-oranssinen Volkswagen, sinivalkoinen Volvo tai koko-musta, Suomen lipulla somistettu, Mersu.
Vaihtoehdoista mikään ei ole miellyttävä, mutta ehkä ensin mainitun kannalle voisi varovaisesti kallistua. Jos olisi pakko.
Vaan pakkohan ei, piru vieköön, ole.
Voi pitää taukoa. Sinua ei tapeta eikä sinulle edes naureta, vaikka otat paussin silloin kun se parhaalta tuntuu. Mitä useammin irrottaudut katselemaan muualle ja puhaltelemaan, sen pidemmälle pääset. Testattu on ja suosittelen terävästi.

Kuka sen parhaiten tietää kuin sinä itse, mikä on sopiva hetki hypätä tauolle. Älä ainakaan anna muiden siitä päättää. Voit aina sulkea silmäsi ja antaa itsesi siirtyä ajasta ja paikasta toisenlaiseen todellisuuteen. Vaikka vain hetkeksi. Se auttaa.

Taukoa isompi askel on ottaa hatkat. Nykyään sitä suositellaan naamioidulla käsitteellä “hypätä oravanpyörästä” ja miltei joka käänteessä.
Asevoimissa olevalle, etenkin sotatilassa, tuollainen olisi rintamakarkuruutta ja sellaista ei vain yksinkertaisesti voi tehdä. Tai tietenkin voi, muttei seurauksitta. Siis parempi on olla ja toimia siinä missä on, kun vain muistaa levon.
Hidastettu elämä on toinen trendi, jota toitotetaan. Slow life. Joo.
Ennemmin minä teen työni rivakasti ja tauoilla vitkuttelen ja lomilla vieläkin enemmän. Jos siltä tuntuu.

Mikäpä se ihmistä liikuttaa muu kuin pakko. Niin – tai intohimo.
Jos saisin vallan ja mahdollisuuden, niin jälkimmäisen kannalle, tässä ja tällä kertaa, kallistuisin.
Kallistunpahan silti sohvalle ja siitä vääntäydyn rivakasti töihin.
Kun kerran on pakko.

Kommentit

  • Jaana

    Taattua laatua. :)

Jätä kommentti

*