30 vuotta ja puoli miljoonaa tutkintoa – tikulla silmään ja torille!

Yleisöä torilla konserttia kuuntelemassa

Viime viikon tiistaina Kuopion torilla oli ääntä ja elämää. Mualiman navan tuntumaan oli kokoontunut noin 3000 Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijaa ja koko joukko henkilöstöäkin. Ilmassa oli juhlan tuntua, kun yhteen ääneen laulettiin Paljon onnea vaan ja perään vielä kasainvälisittäin Happy Birthday to You.

Onnittelujen kohteena oli Savonia-ammattikorkeakoulu ja sen pyöreät 30 vuotta. Savonia ei juhli tänä vuonna täysiä vuosikymmeniään yksin, sillä koko ammattikorkeakoulujärjestelmä ja sen mukana useat muutkin ammattikorkeakoulut ovat saman ikäisiä. Juhlia riittää koko vuodeksi.

Onnittelulaulujen jälkeen torin lavalla aloitti Teflon Brothers. Ja sehän riehaannutti yleisön.

Menestystarina alkoi 30 vuotta sitten

Nyt tulee otsikossa mainittu tikulla silmään -osuus. Kirjoitin ylioppilaaksi 1980-luvulla ja pohdin, mihin hakisin opiskelemaan sen jälkeen. Ammattikorkeakouluja ei tuolloin vielä ollut olemassa, vaikka ensimmäisiä ideoivia keskusteluja niistä oli käyty jo 1960-luvulla. Useisiin muihin Euroopan maihin niitä oli kuitenkin jo perustettu.

Piti elää 1990-luvulle, ennen kuin ammattikorkeakoulut tulivat Suomeen. Yliopistojen akateemisen koulutusprofiilin rinnalla ne olivat työelämäläheisempi korkeakouluvaihtoehto. Se oli menestystarinan alku.

Noista ajoista on nyt kolmekymmentä vuotta. Yleisesti ottaen 30 vuotta on yksi sukupolvi. Tuona aikana ammattikorkeakouluista on valmistunut yhteensä reilusti yli puoli miljoonaa tutkintoa, joko amk- tai yamk-tasolta. Puoli miljoonaa on melkoinen joukko osaajia.

Jokainen voi nyt itseltään kysyä, miten paljon tietää ammattikorkeakouluista ja niissä suoritettavista tutkinnoista. Tai ammattikorkeakoulujen tekemästä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta sekä sen merkityksestä, yritysten, alueiden ja maakuntien kehittymiselle. Saati jatkuvan oppimisen tarjonnasta.

Ammattikorkeakouluista valmistuneet jäävät maakuntaan

Ammattikorkeakouluissa suoritettiin vuonna 2021 yhteensä noin 30 000 tutkintoa, mikä on suurin piirtein sama kuin yliopistoista eri tasoilta valmistuneiden määrä. Alueellisesta näkökulmasta noiden kahden joukon välillä on kuitenkin eroa.

Amk-tutkinnon suorittaneista jää opiskelumaakuntaan huomattavasti suurempi osa kuin yliopistoista valmistuneista. Yliopistotutkinnon suorittaneilla on kova veto etelään. Viiden vuoden päästä valmistumisesta heistä asuu Uudellamaalla lähes puolet, näin siis kokonaisuutena suomalaisista yliopistoista valmistuneista.

Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sijoittuvat tasaisemmin eri puolille Suomea. Muun muassa Pohjois-Savon elinvoimalle Savoniasta valmistuneilla ja heidän osaamisellaan on eittämättä iso merkitys, yhtä lailla kuin Kareliasta valmistuneilla on Pohjois-Karjalalle tai Lapin amk:sta valmistuneilla Lapille.

Marssijoita torille riitti satoja metrejä

Kun savonialaiset tulevaisuuden tekijät eli opiskelijat lähtivät 30-vuotisjuhlien merkeissä marssimaan kampukselta torille, kävelyletkasta tuli satoja metrejä pitkä. Se oli värikäs joukko. Monet olivat pukeutuneet opiskelualansa väriä kantaviin haalareihin, joten joukossa vilahteli sinistä, vihreää, keltaista, pinkkiä, oranssia ja violettia.

Torijuhlan keskeinen osuus oli Teflon Brothersien konsertti. Esiintyjä oli valittu opiskelijoiden toiveesta, ja se kuvaa hyvin ammattikorkeakoulujen meininkiä ja tapaa toimia. Opiskelijat ovat keskiössä.

Ollaan komeasti kolmekymppisiä ja mennään avoimin mielin yhdessä kohti seuraavaa kymmentä vuotta. Miljoonan tutkinnon raja on selvästi lähempänä kuin seuraavat 30 vuotta, sillä vauhti vain kiihtyy. Menestystarina jatkuu.

Marja Kopeli
koulutusasiantuntija, jatkuva oppiminen
Savonia-ammattikorkeakoulu

Lähde: Vipunen. Opetushallinnon tilastopalvelu