50-vuotias ! Nyt on hyvä hetki ryhtyä pitkäaikaistyöttömäksi

syksy
Mukava katsella itse hoidettua metsää. Samalla kunto paranee ja puut kasvaa myytäväksi asti.

Hallituksen budjettiriihessä päätettiin jatkaa velkaantumista, joka olikin odotettavissa. Suuri hämmästys oli itselleni, että Lex Lindström pitkäaikaistyöttömien  vanhuus?eläkkeen aikaistamisesta hyväksyttiin hallituksessa.

Tuntuu kummalliselta, että tehdään tällaisia päätöksiä, kun eläkeläisten osuus väestöstä lisääntyy muutenkin. Siinä onkin miettimistä 55-vuotiaalle, kannattaako tehdä vielä 10 vuotta sekalaisia töitä vai pötkötellä kotona 5 vuotta ja päästä sitten eläkkeelle. Tällä viikolla tuli vielä lisää löylyä aiheeseen, kun vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson leimasi eduskunnassa työttömien 3 kuukauden haastattelu velvoitteen kapitalistien juoneksi kerätä työllisyysrahoja haastatteleville organisaatioille. Huh, Huh !

Itselläni on juuri tuo kymmenisen vuotta työelämää jäljellä, joten nyt olisi hyvä aika hakeutua pitkäaikaistyöttömäksi.

Jos suomalaisten elinikä jatkaa nousuaan, voisi olettaa, että nykyiset 50-vuotiaat elävät noin 100- vuotiaaksi. Lex Lindströmiä noudattaen kansalainen työskentelisi noin 30 vuotta, kun 50-vuotiaana kannattaa jo aloittaa valmistelemaan eläkkeelle siirtymistä. Näin ollen hänelle maksetaan tukia ja eläkkeitä seuraavat 50 vuotta.  Tähän systeemiin on todella vaikea löytää maksajaa.

Oma työllistämismallini olisi tarkalleen päinvastainen. Kelan väistyvä pääjohtaja Liisa Hyssälä totesi televisiohaastattelussa nykyjärjestelmän olevan luotu aivan toisenlaisiin oloihin.

Ehdottaisin työllistämismallia, jossa kaikki tuet olisivat vastikkeellisia. Jos kansalainen saa tukia esimerkiksi 1000 euroa, tulisi sitä vastaan tehdä jotain työtä siten, että 15 euron laskennallisella tuntipalkalla laskettuna tuntivelvoite täyttyisi.  Eli 1000 eurolla pitäisi työskennellä 66  tuntia. Tähän työhön voitaisiin sisällyttää esimerkiksi opiskelu, vanhustenhoito, metsänraivaus, omien lasten hoito tai normaali työskentely. Pääasia, että kaikki kantaisivat kortensa kekoon. Samalla tapahtuu automaattisesti kilpailykykyloikka.

Amerikassa  tukijärjestelmä on tämän kaltainen. Muutenkin ole vahvasti sitä mieltä, että on erittäin epäterveellistä sekä fyysisesti, että henkisesti makailla kotona ilman järkevää tekemistä. En usko alkuunkaan, että esimerkiksi masennusoireet parantuvat yksin kotona makaamalla. Hyötyliikuntakin on kadotettu, kun tarvitaan jo personal trainer viereen, ennekuin oikea lihas rasittuu.  Tekemätöntä työtähän on loputtomiin ja kaikissa työpaikoissa on työtehtäviä, johon näitä työvelvotteisia voitaisiin käyttää. Itselläni on hyviä kokemuksia rakennustöistä ja metsänhoidosta Kainiemen huviloilla. Kiva katsella aikaansaannoksia ja hoidettua metsää. Kunto nousee itsestään pitkäkestoisessa askartelussa. Kaikki työt ojan kaivamisesta ja siivoamisesta alkaen maistuu, kun tietää, että siinä hommat edistyy ja samalla yritys säästää kustannuksia.

Toki ymmärrän, että muutos esittämään työkulttuuriin on suuri. Sairasloma tai sairaseläke ovat edelleen hyvä järjestelmä niille, jotka ovat sairaina tai muuten työkyvyttömiä.

Olemme kuitenkin mielestäni tilanteessa, jossa jonkinlainen asennemuutos olisi tehtävä. Työurien pidentäminen ja työtätekevien määrän kasvattaminen on ehdottoman välttämätöntä. Muuten käy huonosti.

Kai Selander
Liiketalouden lehtori, 2 x toimitusjohtaja
Savonia Amk, Kuopio

Kommentit

  • Logiikka

    Olipa nyt karannut kirjoittajalla ajatus aika lennokkaaksi. Hauskahan se on sanoa mitä sattuu mieleen juolahtamaan! Kirjoitus on täynnä stereotyyppisiä näkemyksiä työttömistä. Itse en halua esittää vastaavia, ennakkoluuloisia mielikuvia liiketalouden osaajista ja toimitusjohtajista.
    Mihin kirjoittaja perustaa loppupuolen väitteensä esim. että työttömät makailevat kotona ilman järkevää tekemistä? Onko joitain tutkimustuloksia vai onko kyse kirjoittajan tuttavista? Itse olen ainakin monipuolisesti aktiivisempi, ja luen ja liikun enemmän kuin työssä ollessani ennätin!
    Työttömyys vähenee, mikäli työpaikkoja tulee lisää! Jokaiseen avoimeen tehtävään näet valitaan yksi henkilö. Voisiko siis kaikki kohtuullista tai isoa voittoa tuottavat yritykset päättää rekrytoida jonkun tekemään työyhteisön rutiinihommia tms. vaikka 12e/t palkalla kokopäivätyöhön? Puolet valittavista voisi olla nuoria, ja puolet yli 50-vuotiaita. Eli jos sitä työtä on, niin siitä maksetaan palkkaa! Kyllä siitä voitosta yrityksen kehittämiseen ja investointeihinkin vielä riittää.
    Kenties kirjoittaja arvelee, että moni työllistyy seuraamaan työttömien aktiivisuutta koskevia lomakemerkintöjä.
    Ilmaistyövoiman käyttö ei ratkaise työllisten määrän kasvua eikä pidennä työuraa, saati lisää hyvinvointia.

    • Elämän Kevät

      Työttömyys vähenee, jos työpaikkoja tulee lisää. Aivan oikein. Mutta mistähän näitä työpaikkoja oikein syntyy? Kerratkaas kansantalouden kiertokulkukaavio ennen kuin lähdette täällä viisastelemaan.

      Alkuperäinen kirjoitus on kyllä provosoiva, mutta siinä on hyviä pointteja.

  • Savonia-ammattikorkeakoulun liiketoimintaosaajat

    Kiitos kaikille kommenteista.

    Vaikka kirjoitukseni oli kovasti kärjistetty ja provosoivakin näkisin, että tämä työllistämisjärjestelmän remontti on aiheellinen.

    Kaikki tuntemani työtä vailla olevat ovat selvästi ilman muuta halukkaita palaamaan mahdollisimman nopeasti työelämään. Näin ollen järjestelmää tulisi muuttaa siten, että työlliistymistä tuetaan tehokkaammin, eikä keskitytä niinkään työttömän olojen parantamiseen.

    Esittämässäni malli on tosiaankin lähinnä idean tasolla ja käytännön ongelmia toteutuksessa olisi luvassa. Esimerkiksi keskustelussa huomioidut osa-aikaisten tilanne, sopivan työn löytäminen ja omassa yrityksessä toiminen ovat vaikeasti määriteltävissä. Lisäksi järjestelmän väärinkäytökset olisivat mahdollisia.

    Kirjotuksen taustalla on kuitenkin vilpitön huoli suomalaisten työllistymisestä ja talouden heikosta tilanteesta. Olen saanut kirjoituksestani myös runsaasti kannustavaa palautetta varsinkin yrittäjäystäviltäni. Yrittäjät ovat tänään erittäin tiukan verotuksen, kasvavien palkan sivukulujen ja ankaran kilpailutuksen johdosta.

    Kai Selander

  • Janis Petke

    ”Yrittäjät ovat tänään erittäin tiukan verotuksen, kasvavien palkan sivukulujen ja ankaran kilpailutuksen johdosta.”

    Ovat siis mitä? Pätkiikö Lehtorilla noin pahasti?

    Yritysverotusta on jatkuvasti kevennetty ja sivukuluja siirretty palkansaajille. Palkkataso ja varsinkin palkan ostovoima PPP-indekseillä mitaten on jo selvästi alle yleisimmin käytettyjen verrokkimaiden ( Ruotsi, Tanska, Saksa, Alankomaat, puhumattakaan Norjasta, Sveitsistä, USA:sta).

    Kirjoituksessasi suurin ongelma oli ylimielinen ja halveksuva asenteesi, ja selittelysi vain vahvistavat tätä kuvaa.

  • Anttia

    Joo ehdottomasti kannattaa jäädä pitkäaikaistyöttömien. Onnea uudelle uralle. Jos tietopohja ja ymmärrys on tuolla tasolla, niin työelämässä toimiminen lienee varsin haastavaa muutenkin. Toivottavasti pääset pian osalliseksi kaipaamastasi vastikkeellisesta sosiaaliturvasta esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan kautta. Eläkkeelle et toki tule pääsemään, sen tietäisit toki itsekin jos olisit yhtään perehtynyt aiheeseen.

  • Jari Holopainen

    Kain jälkikommentista tuli mieleeni suomalaisen kulttuurin muutamat ongelmakohdat: ensinnäkin yrittäjyys on maassamme voitu tehdä jollakin tapaa vaikeaksi ja monet yrittäjät saattavat tehdä aivan liian paljon työtä saadakseen riittävän suuren elannon. Liittyykö asia pitkätyöttömiin millä tavoin, siihen voi olla erilaisia näkemyksiä olemassa.

    Pitkäaikaistyöttömyydestä käsityksiään saavat ja usein sanovatkin julkisuudessa mielipiteen asiasta, joiden elämään se ei suoranaisesti liity millään tavalla. On kyse politiikoista, uutistenlukijoista, toimittajista, jotka ovat huolissaan milloinkin mistäkin asiasta. Kyse on osin siitä keneltä asiaa kysytään. Pahimmillaan asian käsittely muuttuu sellaiseksi, että siitä vastaavat hyvin toimeentulevat parrasvaloissa. Sehän jo vähintäänkin ahdistaa päätöksentekijöitä ja muitakin, jotka voivat huolestua siitä, kuka maksaa heidän suht korkeiden palkkioiden myötä määräytyvät eläkkeet.

    On mahdollista, että nykyinen työttömyystilanne (etenkin pitkäaikaistyöttömien osalta) pahentuu tulevina aikoina. Yksi ratkaisu voisi olla sellainen, että medioissa ääneen pääsivät tunnista ja päivästä toiseen asianosaiset – työttömät. Ilmiö voi tällä hetkellä olla jo niin laaja, että tarvitaan kansallisen tason terapiaa. Poliitikot eivät ymmärrä tällä hetkellä ehkä muuta kuin rahan siirtelyä taskusta toiseen.

    Kansallisen tason terapiassa voisi olla kyse päivästä toiseen jatkuvasta tositv:n/lehdistö:n kaltaisesta prosessista, jossa ihmiset voisivat kertoa elämästään ja osaamisestaan. Välineet täyttyisivät tarinoista. Tämä voisi luoda uudenlaista verkostoimista, ja uusien kytkösten syntymistä.

  • Rollipeikko

    Työttömyystuet on monelle pimeidenbisneksien apuraha.
    Kuin paljon sitten nämä 2*toimitusjohtajat painaa pitkää päivää suojatyöpaikoissaan omia hommia?
    Paljon.

Kommentointi on suljettu.