Arvostatko kotimaista ruokaa?

Kuva: Savonia-ammattikorkeakoulu

Tulevilla ruuan ja kulutuspäätösten tekijöillä, tämän päivän lapsilla ja nuorilla, on yhä harvemmin ensi käden kokemusta tai sidoksia alkutuotantoon. Valmisruokien sekä puolivalmisteiden ja einesten käyttö on kasvanut erityisesti lapsiperheissä, mikä heijastuu myönteisesti esimerkiksi ruuanvalmistuksen vaivattomuutena. Varjopuolena on toisaalta se, että nuorten on yhä vaikeampi hahmottaa mistä ruoka tulee tai missä ja miten se kasvaa. Puhumattakaan siitä, miten ostopäätöksillä voi vaikuttaa siihen, millaista ruokaa meille on jatkossa tarjolla.

Tuleville ostopäätösten tekijöille olisi tarpeellista muodostaa eheä ja moderni kuva ruokaketjun vaiheista ja siihen vaikuttavista seikoista. Olisi tärkeää pystyä tarjoamaan lapsille ja nuorille mahdollisuus konkreettisesti nähdä ja kokea, kuinka ruoka syntyy ja miten sitä voidaan itse valmistaa perusraaka-aineista myös kotona. Omakohtainen kokeminen ja tekeminen jäävät nuorelle paremmin mieleen, kuin esimerkiksi biologian kirjasta lukemalla. Olisi hienoa, jos alueen yritykset ja maatilat voisivat tarjota tilavierailuja, yritysvierailuja kouluille sekä näyttää ruoan ketjun maatilalta kauppaan tai ruokapöytään.

Nyt meidän kaikkien pitäisi tukea suomalaista maanviljelyä ja valita ruokakassiin kotimaista. Miten muuten voimme näyttää esimerkkiä nykyisille ja tuleville sukupolville? Arvostus kotimaiseen ruokaan syntyy jo lapsuudessa. Lähdetkö kanssani Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi viitoittamaan kunnioitusta suomalaiseen ruokaan?

 

Salla Willman

TKI-asiantuntija

Savonia-ammattikorkeakoulu

Jätä kommentti

*