Digi, digi, digi – pää on pipi

DigiCenterNS-hankkeen projektipäällikkö Aki Happonen (keskellä) lupaa auttaa yrityksiä uuden teknologian haltuunotossa. Kuva: Digimag/ Mirka Happonen

Moni alkaa nähdä punaista kuulleessaan sanan digitalisaatio. Päätä särkee ja kiristää. Paine digitalisointiin voi tuntua painostavalta vaateelta muuttaa omaa työtään ja kehittää osaamistaan, jotta pärjää työelämässä tai yritysten välisessä kilpailussa.

Mutta eipä hätää. Digitalisaatiossa ei kannata jäädä yksin. Pohjois-Savossa löytyy osaamista ja apua uudentyyppisestä digiteknologian tutkimus-, kehitys- ja innovaatioympäristöstä, DigiCenterNS:stä. Yksikkö tukee Pohjois-Savon alueen yrityksiä niiden digitalisaatiossa tarjoamalla palveluja, jotka parantavat digikyvykkyyksiä, edistävät teknologiatestausta ja lisäävät verkottumista.

Keskuksen kärkiosaamisalueita ovat etenkin Internet of Things (IoT) ja tekoälyteknologiat. Esineiden internet rakennuspuolella voi tarkoittaa esimerkiksi erilaisten sensorien sisällyttämistä rakenteisiin tai rakennuksiin, jolloin niiden avulla voidaan seurata muun muassa kosteutta ja lämpötilaa.

Tekoälyllä puolestaan ratkaistaan ongelmia, joita aikaisemmin ei kyetty ratkaisemaan johtuen datan valtavasta määrästä tai ongelman kompleksisuudesta.

Yritykset saavat monipuolisesti uuden digiteknologian vaatimia testaus-, pilotointi- kokeilu-, teknologian siirto-, HelpDesk-palveluja.

Esimerkiksi yritysten teknologiaa voidaan testata Savonian ja Itä-Suomen yliopiston testausympäristöissä, pian myös 5G:tä. Teknologiaa voidaan myös soveltaa asiakkaan tarpeeseen tekoälyllä (AI) tai esineiden internetillä (IoT).

Nopeat tekniset kokeilut ja demot ovat mahdollisia sekä digitalisaation vaikutusten selvittäminen palveluiden suunnittelu-, kehitys- ja tuotantovaiheissa. Tarjolla on toki teknologian siirtoon liittyviä lyhytkoulutuksia, työpajoja, seminaareja, hackathoneja sekä teknologiatyöryhmä kuten XRHubSavo.

Älä jää digitalisaation jalkoihin. Uudet mahdollisuudet ovat lähempänä kuin arvaatkaan.

Kaija Sääski

koulutusvastuujohtaja

Savonia-ammattikorkeakoulu

DigiCenterNS-hanke: toteuttajat Savonia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto. Kokonaisbudjetti noin 2,8 milj. euroa. Rahoittaja: Pohjois-Savon liitto, Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Jätä kommentti

*