Ei kun tehdäänkin näin – korkeakoulut muutosten keskellä

Koronakoronakorona…. Uutisissa ja mediassa samaa asiaa kyllästymiseen asti. Siltä on tuntunut – ainakin minusta välillä.

Mutta kaikki tuo ihan aiheesta, sillä korona on vaikuttanut elämäämme niin monella tavalla. Tässä kirjoituksessa näkökulmani on ammattikorkeakoulujen kevät maaliskuusta tähän päivään.

Maaliskuussa – niin kuin kaikki tiedämme – kevätlukukauden opintojen toteutussuunnitelmat menivät uusiksi, kun korkeakoulut hyppäsivät etätyöskentelymoodiin muutamassa päivässä. Kovin syvällistä learning designiä tuskin monikaan opettaja ehti tehdä etäopetukseksi ja -opiskeluksi muuttuville kursseille.

Kevät meni. Opettajille ja opiskelijoille tehtyjen kyselyjen perusteella siitä selvittiin kokonaisuutena ottaen varsin hyvin. Opettajien suurimmaksi tueksi ovat osoittautuneet avuliaat kollegat, ja verkossa on luotu uudenlaista yhteisöllisyyttä. Opiskelijoista uusi tilanne oli oudoin opintojen alkupuolella oleville ns. päiväopiskelijoille, ja erityisesti he olisivat kaivanneet enemmän ohjausta ja tukea etäopiskelun käytännöissä.

Syksykin näyttää erilaiselta

Miltä näyttää ammattikorkeakoulujen syksy? Tässä vaiheessa kevättä syksyn suunnittelu alkaa normaalisti olla jo pulkassa. Mutta ei tänä vuonna. Koska syksyn koronatilanteesta ei kukaan tiedä varmasti, korkeakouluissa varaudutaan epävarmuuteen.

Itä-Suomen yliopisto on ilmoittanut, että opetus jatkuu pääosin verkossa myös syksyllä. Savonia-ammattikorkeakoulussa syksyyn normaalisti kuuluvaa lähiopiskelua vähennetään. Tavoitteena on, että kampuksilla on vain noin 40 % tavallisesti suunnitellusta opiskelijamäärästä. Näin pystytään säilyttämään turvavälit mm. ruokailussa ja varmistamaan hygieniasta huolehtiminen.

Edellä kuvattu linjaus tarkoittaa, että syksyksi kaavaillut lukujärjestystunnit menevät osin uusiksi.

Toinen syksyyn muutoksia aiheuttava päätös on hallituksen lisätalousarviossa korkeakouluille antamat lisäaloituspaikat syksylle 2020. Ammattikorkeakoulut saivat yhteensä 2200 paikkaa, joista esim. Savonia saanee 100 – 150 paikkaa. Myös nuo paikat vaikuttavat jo tehtyihin suunnitelmiin.

Kesällä riittää vielä tekemistä

Kaiken tämän keskellä monissa korkeakouluissa lisättiin kesälle sekä avoimia opintoja että korkeakoulujen välistä ristiinopiskelutarjontaa. Tänä kesänä Savoniassa opiskelee ennätykselliset reilusti yli tuhat avoimen amk:n opiskelijaa ja noin 10 000 ristiinopiskelijaa omien opiskelijoiden lisäksi. Voinee pitää saavutuksena, että muutosten keskellä tehdään opiskelijamääräennätyksiä.

Muuttuva palikka ovat olleet myös opiskelijavalinnat, joista on julkisuudessakin keskusteltu vilkkaasti. Ammattikorkeakoulujen yhteinen valintakoe muuttui koronan takia yksivaiheisesta kaksivaiheiseksi. Ensimmäinen verkossa tapahtunut vaihe oli 4.6., ja se on nyt onnistuneesti takana. Toinen kampuksilla tapahtuva vaihe on juhannuksen jälkeisellä viikolla, ja siihen valmistaudutaan parhaillaan.

Kaikki nämä muutokset ovat pitäneet korkeakoulujen väen kiireisenä, kun suunnitelmat ovat menneet uusiksi monta kertaa. Eikä kukaan tiedä, miten kauan tätä ”Ei kun tehdäänkin näin”-aikaa kestää.

Miten suhtaudut muutoksiin?

Meistä jokainen reagoi ja suhtautuu muuttuviin olosuhteisiin omalla tavallaan. Amk-opettajille suunnatun kyselyn tuloksissakin näkyy ääripäät: joillekuille etäopetus ja -työskentely sopivat oivallisesti ja ne ovat olleet osa arkea jo aiemmin, joku toinen kaipaa kovasti lähikontakteja ja toivoo erityisjärjestelyjen ajan loppuvan pian.

Yhdenlaista suhtautumista muutoksiin kuvaa muumisitaatti ”Kyllä on jännittävää elää, ajatteli Muumipeikko. Kaikki voi hetkessä kääntyä ihan ylösalaisin – ilman mitään syytä.”

Marja Kopeli
Jatkuvan oppimisen koordinaattori
Savonia-ammattikorkeakoulu