Haetaan epäpätevää ja huonoa myyjää

Ostaisitko häneltä kuivatun kinkun? Iloinen andalucialainen myyjä työssään.

Suomalaisen Työn Liiton juuri teettämän selvityksen mukaan lähes puolet suomalaisista uskoo, että me emme osaa myydä.  Samaan aikaan Ruotsiin avataan ruokakauppa, joka on auki ympäri vuorokauden, mutta paikalla ei ole myyjiä. Itämeren rannoilla kuohuu erilaiset myyntiaallot.

Moni ostaa mieluiten ujolta ja rehellisen oloiselta myyjältä, joka ei ehkä osaa myyntitekniikoita, ei edes välttämättä oikein tuotetietouttakaan, kertoo vain ”totuuden”. Tunne siitä, ettei joudu huijatuksi, on monen euron arvoinen. Äkkiseltään tällaista myyjää voisi kuvailla myös huonoksi myyjäksi. Pitäisikö myyjiksi palkatakin epäpäteviä, mutta rehellisen oloisia tumpeloita?

Missä menimme metsään, milloin ammattimainen myynti muuttui huijaukseksi myyntityössä? Emme arvosta myyntityötä, emme osaa omasta mielestämme myöskään myydä. Epäilen, että kyseessä on vain itseään toistava ja ennustava kaavio. Kyllä me suomalaiset kuitenkin ostaa osaamme!

Minusta oli mukava seurata viikonloppuna pingisottelua, tai siltä eräs myyntitilanne ainakin tuntui. Otin poikani mukaan asiantuntijaksi televisio-ostoksille, omaa rooliani luonnehtisin ehkä sanalla kukkaro. Poikani oli valmistautunut otteluun kuten nykyisin tehdään, eli lukemalla netistä kaiken mahdollisen vaadittavista ominaisuuksista, minä tutustuin hintatasoon. Uskomattoman tiukka peli jännittävine yllätyskäänteinen oli hengästyttävä, mutta tasapeli kaiken vaivan väärti. Myyjä ei kertaakaan jäänyt kiinni tuotetiedon puutteesta. Olohuonettamme hallitseekin nyt upouusi televisio.

Kotimatkalla poikani kysyi selvästi tyytyväisenä, tiedänkö miten upealta tuntuu, kun myyjä ei tyrkytä, mutta osaa vastata jokaiseen esitettyyn kysymykseen ja perustella vaihtoehdot. Kyllä minä tiedän. Tältä tuntuu kun myyjä osaa myydä.

 

Ulla Pekkarinen

Liiketoimintaosaamisen lehtori

Savonia-amk

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Eikös tässä toteudu liiketalouden perusidea, kevennetään kukkaroa, niin silloin homma ryhtyy pyörimään. Kinkkujen aika taitaa olla vähän kerrassaan ohitse. Kasviruoka muuttaa markkinoita. Ehkä suomalainen joulukinkku muuttuu joku päivä andalusialaiseksi kuivakinkuksi.

  • Ulla Pekkarinen

    Olen samaa mieltä, kukkaron avaaminen pyörittää koko ketjua ja isoa pyörää. Ja ruokatrendit muokkaavat myös kukkaron käyttöä, ehkä joulupöydän kruunu joku päivä voi olla Suomessakin iberiansika.

  • Veikko Kastinen

    Minusta myyjän tärkein asia on kuunnella asiakasta. Hänen tarpeitaan, mitä hän ilmoittaa TARVITSEVANSA. Siihen sitten ratkaisu. Se on siinä.

    • juhani hirvonen

      Taitava myyjä pystyy ”ohjailemaan” asiakasta. Asiakas tuntee kuitenkin tehneensä päätöksen itse. Myyjän tehtävä on esitellä tuotteita tyrkyttämättä. Myyjä ei ole ”virkamies”, joka puhuu vain kysyttäessä.

      • Veikko Kastinen

        Hyvin vähäiset mahdollisuudet on ainakin minun ”ohjailemiseen”, jos minulla ei ole TARVETTA tuotetta ostaa. En ota sitä ilmankaan. Taitava myyjä kunnioittaa sitä ja varmistaa sillä että että kun minulla TARVE ilmenee olen hänen asiakkaansa. Kaupat syntyy helposti, eikä tigitä.

  • Jari Holopainen

    Jos vähän provosoisi lisää, Suomessa myyjiä ei kohta tarvita ollenkaan. Täällä ei voi tinkiä, jonka myötä hintataso on onnistuttu hilamaan maailman huipulle. Suomi lienee ainoa maa maailmassa, jossa tällainen on mahdollista. Myyjän tehtävä on lähinnä vakuuttaa asiakas maksaman hinnan oikeellisuudesta ja ylläpitää tätä ikiliikkujaa.

  • Ulla Pekkarinen

    Hyvä myyjä ratkaisee asiakkaan ongelman ja saattaa siinä sivussa tehdä vähän lisämyyntiäkin. Kuuntelutaito on silti yksi tärkeimmistä myyjän taidoista.

Kommentointi on suljettu.