Havuja ja kiihdytystä yrityksille

Kuva: Business Center Pohjois-Savo by Ella Hiltunen

Mediassa hypetettyjen startupien tulokset saavat nuoret haaveilemaan menestyksekkäästä yrittäjän urasta. Nuori Yrittäjyys ry:n NY vuosi yrittäjänä -ohjelma on toimiva konsepti yrittäjyyden harjoitteluun kouluissa yli oppilaitosrajojen.

Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja henkilöstön startup-tarinoista on moneksi. Kerron niistä yhden.

Pekka Nuutinen työskenteli Savoniassa projektipäällikkönä Pinnoitusprojektissa, jossa kehitettiin täysin uudenlaisia pinnoitusteknologian sovellutuksia. Miehen mielessä siinsi kuitenkin halu ryhtyä yrittäjäksi.

Monet hyvät idean syntyvät arkisesta tarpeesta. Pekka Nuutinen oli taas kerran työpäivän jälkeen Prismassa hoitamassa ruokaostoksia. Aikaa oli kulunut pitkä tovi ja ruokakärry ammotti tyhjyyttään.

Diplomi-insinööriopiskelujen loppuvaiheessa Pekka päätti, että yrittäjyyttä pitää kokeilla jossakin vaiheessa. Valmistumisen jälkeen hän päätti, että viimeistään 30-vuotiaana on oltava menestyvä yritys perustettuna.

Tavoitteella on uskomaton voima. Pekka Nuutinen huomasinkin jo 29-vuotiaana perustaneensa yrityksen muiden kumppaneidensa kanssa ja olevansa toimitusjohtaja. Yrityksen menestys punnitaan asiakkaiden tyytyväisyytenä.

Näin sai alkunsa KomeroFood, koska kaupassakäynti vie turhaa aikaa ja toi ylimääräistä säätämistä arkeen. Jotta tuote toimisi, mukaan KomeroFoodiin pyydettiin Henri Alén, hänen huippuosaamisensa ja arvomaailmansa takia.

Aloittavilla yrityksillä on lähes aina pula rahasta, osaavista mentoreista ja hyvin toimivista verkostoista.

Tilanne on nyt korjattu Pohjois-Savossa. Uusi Business Centerin Havuja #!@%&!-kiihdytysohjelma avaa menestyksen mahdollisuuksia startupeille. Ohjelma toteutetaan meillä ensimmäistä kertaa.

Havuja #!@%&!-kiihdytysohjelma auttaa kasvuhaluisia ja innovatiivisia yrityksiä vahvistamaan liiketoimintaosaamistaan, luomaan verkostoja sekä hiomaan liikeideaansa maailmanvalloitukseen.

Kestävä kehitys ja ympäristövastuullisuus korostuvat lähes kaikissa uusissa, alkavissa yrityksissä. Pohjois-Savo tarvitseekin tulevaisuuden kestäviä yrityksiä.

Kaija Sääski

koulutusvastuujohtaja, Savonia-ammattikorkeakoulu

johtaja, Business Center Pohjois-Savo

Kommentit

  • Konsulentti

    Näitä verovaroilla tuettuja pisenes senttereitä tuntuu tulevan enemmän kuin tatteja sateen jälkeen, ja nimenomaan Itä-Suomeen.
    Savon yrittäjien pyörittämä suutarien ja räätälin digikoulutus – tietysti verovaroin – taitaa jo pyöriä kolmatta kierrosta – välillä nimi yritys oppii…. oppiva yritys..
    Miksi ei suoraan räätälin koulutus….

Jätä kommentti

*