Hetkiä, jotka tarttuivat maisemaan

Olen saaressa toista kertaa. Ensimmäinen kerta oli elokuussa, nyt on kesäkuun alkua. Monissa kodeissa on juuri juhlittu tutkintoon tai ammattiin valmistumista.

Saaren nimi on Röyttä. Myös Tornion edustalla on Röyttä, ja tätä sanotaan selvyyden vuoksi Iin Röytäksi. Se sijaitsee noin neljän kilometrin päässä rannasta. Nimen lähtökohtana on merkitys ’kivikko, louhikko’, ja nykykielessä vastaava sana on riutta.

Saari on nuori. Se on paljastunut merestä 1300-luvulla, ja vielä 1870 se on piirretty karttaan kolmeksi saareksi. Korkein kohta on nykyisin 5 metriä merenpinnan yläpuolella. Rannat ovat joko kivikkoisia tai pitkälle ulottuvaa matalaa hiekkaa. Maankohoaminen näkyy maisemassa.

Röytässä on ajan saatossa ollut monenlaista toimintaa. Kalastusta on harjoitettu 1800-luvulta tähän päivään. Pitkään saari oli myös laivojen lastauspaikkana. Isot laivat eivät päässeet mantereella sijaitsevan sahan luo, joten puutavara uitettiin saareen odottamaan lastausta. Siellä on vieläkin pätkä kapeita kiskoja, joita pitkin hevoset vetivät puutavaran saaren sisäosiin varastoitavaksi. Kiskoja pitkin kävellessä voi helposti kuvitella mielessään entisajan hevoset ja lastaajat työssään. Satamatoiminta loppui 1960-luvulla.

Paikalla on edelleen työntekijöille tehtyjä asuinrakennuksia. Luotsila, aiempi luotsien majapaikka, on hauskan näköinen rakennus, jota retkeilijät voivat vuokrata Iin Meripelastajilta. Se on kaksikerroksinen ja neliön muotoinen, leveyttään korkeampi, kuin kaksi legopalikkaa päällekkäin.

Röyttä on nykyisin pääasiassa veneilijöiden käytössä. Siellä on kuuden pursiseuran tukikohdat ja pari mökkiä. Saarta kiertää 2,4 kilometrin pituinen rengaspolku. Se kulkee pursiseurojen lähekkäin sijaitsevien tukikohtien vieritse ja pujahtaa siitä metsään. Vaikka polku pääosin seurailee rantaa, välillä kävellään mustikkametsämaisemassa tai mäntyjä kasvavalla hiekkakankaalla. Aiemmasta toiminnasta kertovat rakennusten ja kiskojen lisäksi pitkät eri suuntiin antavat aallonmurtajat.

Tuulee luoteesta, ja saaren länsirannalla aallot lyövät rantaan kohinana, joka kuulostaa moottoritien päättymättömältä autovirralta. Kun saunomisen jälkeen istuu veneessä ja kuuntelee illaksi vaimentuvaa aallokkoa, voi mielessään antautua kuvittelemaan ajan kulumista. Maankohoaminen on jatkunut tuhansia vuosia ja jatkuu vielä ties kuinka kauan. Ihminen hyödyntää saarta ja osin muokkaakin sitä käyttötarpeisiinsa.

Ajatus siirtyy puutavaran taaplaajien, merimiesten, luotsien ja kalastajien työhön 1900-luvun puolivälissä. Mitä mietti iiläinen nuori tulevasta työstään siihen aikaan? Paras ja yleisin koulu taisi olla käytännön työssä oppiminen vanhempien esimerkkiä seuraten. Huomaan vertailevani silloisia karujakin työoloja ja nykypäivän tietotyön leimaamaa työelämää valmistuvan nuoren näkökulmasta. Hahmottuuko nykyinen monien urapolkujen työelämä helpompana vai vaikeampana? Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia ainakin taitaa olla enemmän tarjolla.

Meri ei piittaa pohdinnoistani. Aallot lyövät rantakiviin uupumatta niin kuin ne ovat lyöneet vuosisatoja. Tuuli tuntuu illalla poltteena kasvoilla, samalla tavalla kuin se on poltellut lukuisien aiempien saarenkävijoiden poskissa.

 

Marja Kopeli

koulutusvastuusuunnittelija

Savonia-ammattikorkeakoulu

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    hyvät ovat Sinulla laitteet kun Röytältä saa jutun lähetettyä!
    – kerropa lisää matkoiltasi, kun aikasi sallii, melkein kuin olisi itse siellä käymässä

  • Marja Kopeli

    Tulin kyllä jo pois saaresta eli ihan normaalilaitteilla onnistuu Kuopiosta käsin.
    Kiitos kommentista, pitää kirjoittaa tuonnempana reissujuttua lisää.

Jätä kommentti

*