Huomisen opetussuunnitelma tehdään tänään

Pääsiäisen aikaan meidän mökillä puhalsi muutoksen tuuli: kannoimme kuvaputkitelevision tuvasta aittaan odottamaan SER-kierrätykseen päätymistä. Muutos ei sujunut leikiten, sillä televisio oli vuosikymmenten aikana kerännyt painoa odottamattoman paljon. Luovuin vanhasta palvelijasta kuitenkin kevein mielin. Suoraan sanottuna oli jo aikakin astua uuteen, vaikka mökillä olemiseen liittyykin entisen yksinkertaisemman elämän mielikuvia ja arvoja.

Vanhasta luopumisesta tulee jostain syystä mieleeni opetussuunnitelmatyö (ops-työ). Siihen liittyy aina keskustelua uudistamisesta: mistä luovutaan, että voidaan ottaa tilalle uutta. Opetussuunnitelmat uudistetaan ammattikorkeakouluissa noin neljän vuoden välein. Savonia-ammattikorkeakoulussakin on jo alettu uhrata ensimmäisiä ajatuksia seuraavalle opetussuunnitelmatyölle uuteen strategiakauteen valmistautumisen ohessa.

Johanna Annala Tampereen yliopistosta esitteli viime viikolla KOPE-hankkeen webinaarissa tutkimusta (2016), jossa kansainvälisestä aineistosta oli analysoitu, mitä korkeakoulun opetussuunnitelmalla ylipäätään tarkoitetaan. Yhteistä käsitystä ei näytä olevan. Tutkimuksessa suunnitelmia oli luokiteltu niiden tausta-ajattelun mukaisesti suhteessa tietoon ja oppimisen omistajuuteen. Toisella akselilla oppimisen omistajuus kasvaa lähtien sosiaalisesta kontrollista päätyen opiskelijan oman oppimisensa täysivaltaiseen omistajuuteen. Toisella akselilla suhtautuminen tietoon etenee sisällön siirtämisestä kriittiseen reflektioon. Tutkimuksessa opetussuunnitelmat oli luokiteltu neljään kategoriaan.

1. Opetussuunnitelma sisällön varmistajana: opetussuunnitelma on kontrollin väline ja sisällön siirtäjä. Tämän tyyppisessä ops-ajattelussa on tärkeää siirtää tietyt sisällöt seuraavalle sukupolvelle ja kontrolloida sitä, että ne todella siirtyvät. Opetussuunnitelmatyössä kysytään intressiryhmiltä, mitä sisältöjä käytössä olevasta suunnitelmasta puuttuu ja vastausten perusteella niitä koetetaan lisätä. Opetussuunnitelmaan päätyy näin arvokkaita asioita: halutaan esimerkiksi varmistaa, että kaikki opiskelevat kestävää kehitystä tai kansainvälistymiseen liittyviä taitoja. Tällainen opetussuunnitelma yrittää varmistaa, että yhteiskunta saa mallikansalaisia. Opetussuunnitelmatyötä saattaa leimata se, että opettajat haluavat taistella tiettyjen sisältöjen puolesta.

2. Opetussuunnitelma kompetenssien tuottajana. Tämän tyyppisen opetussuunnitelman valmistelutyössä käytetään mm. termejä osaamisperustaisuus ja oppimistavoitteet. Suunnittelun peruskysymyksiä on, millä tavalla tehokkaimmin varmistetaan, että opiskelija saa osaamisprofiilinsa mukaiset kompetenssit. Linjakkaalla kokonaisuudella halutaan standardoida osaamista. Pyrkimys standardointiin rajaa ehkä kuitenkin opiskelijan mahdollisuuksia edetä erilaiseen suuntaan kuin muut. Äärimmilleen vietynä tällaisessa opetussuunnitelmassa kaikki tulee ulkopuolelta, ja opettajat vain toteuttavat sen. Myöskään tehokas putkiajattelu ei ole ihan vieras tällaiselle opetussuunnitelmalle.

3. Opetussuunnitelma neuvotteluna. Kolmannen tyyppisessä opetussuunnitelma-ajattelussa on havaittavissa kysymys, voiko opiskelija olla mukana neuvottelussa sisällöistä korkeakoulutuksen piirissä. Tällaisen ajattelun mukaan tieto ei ole opiskelijan näkökulmasta vain annettua, vaan sitä myös reflektoidaan yhdessä opettajan kanssa. Neuvottelu voi toteutua myös opetussuunnitelmaa toteuttavan yksikön sisäisinä keskusteluina. Opetussuunnitelma kantaa huolta korkean osaamisen ja kompleksisen oppimisen taidoista, vaikka opiskelija olisi työelämään suuntautuva, niin kuin ammattikorkeakouluopiskelijat yleensä ovat.

4. Opetussuunnitelma valtaistumisena. Tässä kategoriassa opiskelija on täysivaltainen oman oppimisensa omistaja ja opetussuunnitelma on keino edistää yhdenvertaisuutta. Opettajat ja opiskelijat voivat yhdessä pohtia esimerkiksi, kenellä on valta sanoa, millaiset opetussuunnitelmat ovat hyviä, tai onko monialainen tutkinto eriarvoinen kuin ns. puhdastieteinen. Jos opetussuunnitelma-ajattelu sijoittuu tähän kategoriaan, opiskelijat ovat mukana määrittämässä tietoa, eivät vain saamassa sitä.

Edellä kuvattu jaottelu ei ehkä ole täysin relevantti ammattikorkeakoulujen näkökulmasta, sillä siinä käytetty termistö istuu paremmin tiedekorkeakouluihin. Kategorioista tutuimmalta tuntuu ajattelu opetussuunnitelmasta tehokkaana kompetenssien tuottajana. Korkeakoulujen rahoitusmalli näyttää jatkossa ohjaavan entistäkin vahvemmin tehokkuusputkiin. Onko se hyvä suunta? Eurooppalainen tutkintojen vertailtavuuspyrkimys ohjaa myös stardardoimisen suuntaan. Viimeisen kategorian kriittiseen reflektioon ja oppimisen omistajuuteen voitaneen päästä ainakin yamk-tutkinnoissa, mutta näkyykö se nykyisissä opetussuunnitelmissa? Ainakin opiskelijoiden keskinäisen oppimisen voisi kirjata selvemmin näkyviin niihin, sillä se on palautteen perusteella usein tärkeimpiä ja arvokkaimpia oppeja yamk-tutkinnoissa.

Tutkimus virittää jonkinasteisesta ohimenemisestään huolimatta pohtimaan ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmatyötä. Miksi käsitteessä ylipäänsä on sana opetus? Ammattikorkeakouluissa tuttu sanapari on ”opiskelija keskiössä”. Jos tavoitellaan opiskelijan täysivaltaisuutta oppimiseensa, pitäisikö puhuakin opetussuunnitelman sijaan opetus- ja oppimissuunnitelmasta? Toisaalta jokaiselle opiskelijalle jo nyt tehdään henkilökohtainen opiskelu- ja urasuunnitelma (hops). Ovatko ops ja hops kaksi eri asiaa vai saman asian kaksi eri puolta?

Mitä jos opetussuunnitelma kuvaisikin jatkossa laajemmin oppimismahdollisuuksien tarjontaa? Korkeakoulut ovat tähän asti suunnitelleet opetustarjontansa suhteellisen autonomisesti yhtäältä ns. omavarais- toisaalta kampusopiskeluperiaatteella. Jos oppiminen siirtyy entistä enemmän keskenään vuorovaikutuksessa oleviin oppimisverkostoihin, verkkoon ja työpaikoille (Sitra 2019), miten opetussuunnitelmaan kuvataan korkeakoulun aiempaa merkittävämpi rooli oppimisen ohjaajana sekä osaamisen arvioijana ja validoijana?

Vielä huomaan miettiväni, miten opetussuunnitelmaan saa enemmän tulevaisuusnäkökulmaa. Esimerkiksi kompetenssilistaukset ovat vain tämän päivän parhaan ajattelun tulosta. Ja mitkä asiat on kuvaputkitelevision tapaan syytä nyt viimeistään siirtää opetussuunnitelmista aitan pimeään ja kierrätykseen? Korkeakoulujen arkistoissa on läjäpäin nyt jo vanhentuneita mutta aikanaan hyvinkin relevantteja opseja.

Marja Kopeli

koulutusvastuusuunnittelija

Savonia-ammattikorkeakoulu