Jatkuvan oppimisen avomeri kutsuu

Parin vuoden harkinnan jälkeen menin syksyllä avomerilaivurin eli tähtitieteellisen merenkulkuopin kurssille. Ensimmäisen lähikerran jälkeen olo oli kuin paistinpannulla olisi päähän lyöty: uusia sanoja ja käsitteitä vilisi kymmenittäin ja pientä ahdistusta pukkasi pintaan. Nyt on ihan mahdoton paikka!

Mutta annahan ollakaan. Kurssilla on ollut puolenkymmentä lähitapaamista, joilla on yhdessä otettu haltuun uutta asiaa annospaloina ja laskettu tehtäviä. Alkumäjäyksen aiheuttama tähtisikermä alkaa asettua päässä paikoilleen, ja oppimisen tuomaa iloa on jo havaittavissa.

Korkeakoulutoimijalle tekee oikein hyvää välillä asettua oppijan rooliin koulun penkille. Viime vuonna, kun Suomi täytti pyöreät 100 vuotta, valmistui Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030. Sen mukaan korkeakoulujen pitää tarjota keinoja suomalaisten osaamisen vahvistamiseen elämän eri tilanteissa, mikä tarkoittaa mahdollisuuksia avoimeen jatkuvaan oppimiseen sekä yksilöllisiä ja joustavia opintopolkuja.

Elämän eri tilanteista tulee mieleen, että koulutukseen hakeutumiselle voi olla kovin erilaisia syitä. Koulutuksella tarkoitan tässä sekä tutkintoon johtavaa että lyhyempikestoista osaamista täydentävää tai syventävää koulutusta. Joku hakee osaamista uralla etenemisensä mahdollistamiseksi, toinen alaa vaihtaakseen tai työllistyäkseen paremmin, kolmas ihan vain omasta kehittymishalustaan. Koulutustarjonnan ja kiinnostuneiden pitää vain löytää toisensa.

Kaikkien etu lienee, että kun on aloittanut jonkin koulutuksen, saa sen myös loppuun. Mikä kaikki vaikuttaa opintoihin kiinnittymiseen ja miten siinä voi auttaa? Tampereen ammattikorkeakoulun Kuviteltua todellisuutta -julkaisussa opintoihin kiinnittyminen tiivistetään listaksi hyvän opiskelukokemuksen viidestä peruskivestä. Noita kiviä ovat henkilökohtaisuus, ohjauksellisuus, autenttisuus, yhteistoiminnallisuus ja muovautuvuus (Kukkonen, Marttila 2017). Pitkiä sanoja, jotka näyttävät pahasti koulutusslangilta, mutta ne sisältävät opiskelun kannalta tärkeitä asioita, kuten yhdessä tekemistä, vastuullisuutta, toisten arvostusta ja omia tavoitteita.

Aloittamani avomerilaivurin kurssi kestää talven yli ja kevään korvalla odottaa tentti. Huomaan, että tentti on hyvä kannustin. Se asettaa riman, kun tähän nyt tuli lähdettyä.

Joku voi nyt oikeutetusti ihmetellä, miksi ihmeessä pitää opiskella avomerinavigointia. Mikä on todennäköisyys, että kurssilla opittuja taitoja saa käyttää tai joutuu käyttämään elävässä elämässä? No, lähes varmaa on, että sellaista tilannetta ei tule. Pontimena opiskelulleni taitaa yhtäältä olla yleinen kiinnostus luonnon ilmiöitä kohtaan, toisaalta halu huushollin navigointiosaamisen tasalaatuistamiseen.

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 valmistui Suomen juhliessa 100-vuotista itsenäisyyttä. Historianäkökulman kautta ajatus pyörähtää menneiden aikojen merenkulkuun. Silloisten merimiesten osaamista voi nykypäivän navigaattoriveneilijä vain ihailla. Sähköisiä karttoja ei ollut, vaan oikeasti piti osata hyödyntää taivaankappaleita maailman merillä seilatessa. Toisaalta, tuolloin kuitenkin jo tiedettiin, että Atlantille lähtiessä maailman reuna ei tule vastaan vaan tarpeeksi pitkälle mentäessä pääsee takaisin lähtöpaikkaan. Mitä uskalikkoja olivatkaan ne, jotka lähtivät avomerelle mukanaan pelko, että pannukakun reuna tulee jossain kohtaa vastaan eikä tiedetä minne pudotaan.

Jatkuvan koulutuksen ja tutkimuksen merkitystä maailmankuvalle ei auta vähätellä.

 

Marja Kopeli

koulutusvastuusuunnittelija

Savonia-ammattikorkeakoulu

Jätä kommentti

*