Korkeakoulut elävät strategiakausien rytmissä, aina neljän vuoden välein strategiaa uudistetaan. Elämme taas aikoja, jolloin uutta strategiakautta (2025–2028) aletaan valmistella ja pyrimme parhaamme mukaan ennakoimaan miten asioita tulisi kehittää. Vaikeaksi tämän tekee se, että koulutussektorilla pitäisi nähdä vielä muutama askel pidemmällekin. Nyt tehdään päätöksiä siitä, millaista koulutusta tarjotaan opiskelijoille, jotka valmistuvat työelämään 2030-luvulla!

Tämä sai minut pohtimaan tulevaisuuden ennakoinnin hankaluutta. Miten hienoa olisikaan, jos käytössämme olisi Havukka-ahon ajattelijan tunnetuksi tekemää kaukoviisautta: “Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että kun se kerran tapahtuu, on reitit selvät”. Havukka-ahon ajattelijan kirjoittaja Veikko Huovinenkin tunnisti, että kaukoviisautta on harvalle suotu ja siihen liittyy kaksi pahaa vikaa: “Asia jää huvikseen tapahtumatta tai se sattuu eri tavalla”. Niinpä.

Koulutuksen tulevaisuuteen vaikuttavat jo laajasti tunnistetut muutostrendit, kuten digitalisaatio, työn murros ja monimuotoistuminen, demograafinen kehitys, ilmastonmuutos ja globalisaatio. Koulutus nähdään yhä tiiviimpänä osana työelämää ja siellä tapahtuvaa osaamisen hankintaa. On myös todettu, että osaamisen merkitys kasvaa edelleen, mutta tutkintojen merkitys ei. Jatkuvan oppimisen tarve korostaa opetusteknologian ja yhteisten, jopa globaalien, oppimisalustojen merkitystä. Puhutaan myös personoidusta oppimisesta, niinpä opetussuunnitelmien on oltava jatkossa entistäkin joustavampia.

Sitra julkaisee vuosittain kuvauksen megatrendeistä. Tänä vuonna julkaistut megatrendit eivät anna kovin positiivista kuvaa tulevaisuudesta; luonnon kantokyky murenee, hyvinvoinnin haasteet kasvavat, demokratian kamppailu kovenee, talouden perusta murenee ja kilpailu digivallasta kiihtyy. Koulutuksessa joudutaan miettimään, miten rakennamme rehellistä kuvaa maailman tilasta, mutta samalla vahvistamme nuorten uskoa toisenlaisiin tulevaisuuksiin ja tulevaisuuteen vaikuttamiseen. Opiskelijoille tulee kehittää valmiuksia haasteiden kohtaamiseen, mutta myös toisenlaisen, paremman tulevaisuuden rakentamiseen.

Ovatko nämä tulevaisuuden muutostrendejä, vai asioita, joiden keskellä jo elämme? Miten pystymme varautumaan sellaisiin muutoksiin, joista ei vielä ole näkyvissä selkeitä merkkejä? Kansainvälisen koulutuksen kenttätyössä on väkisinkin oppinut, että vaikka miten yrittäisit lukea muutostrendejä, niin yllätyksiltä ei voi välttyä. Kukapa meistä olisi osannut ennakoida koronapandemian tai Ukrainan sodan syttymisen etukäteen? Tulevaisuus ei yleensä yllätä siksi, että tietoa ei olisi riittävästi saatavilla, vaan koska tietoa ei pystytä riittävästi kytkemään nykyelämämme arkeen ja todellisuuteen.

Miten siis pystyisimme paremmin näkemään tulevaisuudessa odottavia mahdollisuuksia ja uhkia? Sitran heikkoja signaaleja käsittelevässä raportissa on todettu, että tuijottamalla vain trendejä voi jäädä meneillään olevien muutosten vangiksi ja sokeutua yllätyksille. Meidän tulisi kiinnittää yhä enemmän huomioita heikkoihin signaaleihin, jotka tuovat yllättävämpiä kehityskulkuja tarkasteluun. Trendit ohjaavat kysymään ”mitä seuraavaksi”, kun taas heikot signaalit korostavat epäjatkuvuutta ja kannustavat kysymään ”mitä jos”.

Heikko signaali on merkki nousevasta asiasta, eräänlainen ensioire tulevasta muutoksesta. Heikot signaalit ovat yllättäviä, nykyistä ajattelua haastavia ja outoja. Usein ne herättävät kummastusta, huvittuneisuutta tai jopa ärsytystä. Jos tarkastelemme ympäristöämme uteliaasti ja avoimesti, heikkoja signaaleja voi tulla vastaan uutisissa, sosiaalisessa mediassa tai vaikka kadulla kävellessä. Kannattaa pohtia, mikä on viime aikoina tuntunut yllättävältä, naurettavalta tai jopa pöyristyttävältä. Futuristi Elina Hiltusen mukaan juuri silloin olet saattanut törmätä heikkoon signaaliin. Monet tulevaisuuden tutkimukseen keskittyneet sivustot myös keräävät systemaattisesti heikkoja signaaleja, yksi esimerkki tästä on The Futures Centre -sivusto (thefuturescentre.org/signals-insights/).

Menneisyyden jossittelu on turhaa, mutta tulevaisuuden osalta “mitä jos?” on erinomainen kysymys! Heikkojen signaalien havaitseminen ja tulkinta kannattaa siis aloittaa ajattelun avartamisella, jonka jälkeen outojen ja uusien signaalien havaitseminen helpottuu. Samaan teemaan liittyviä signaaleja voi ryhmitellä yhteen ja miettiä, millaisesta mahdollisesta muutoksesta ne kertovat. Tulkinnasta voi kehittää tulevaisuustarinoita, eli kuvauksia vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta. Näin voimme saada tähän päivään ymmärrystä siitä, miten meidän pitäisi toimia nyt, jotta rakentaisimme tulevaisuutta myönteiseen suuntaan.

Virpi Laukkanen
Kansainvälisyysjohtaja
Savonia-ammattikorkeakoulu