KEPPARIHARRASTAJISSA KASVAA LUOVIA NAISYRITTÄJIÄ

Höristin korviani (YLE, Työtä päivää) 15-vuotiaan yrittäjän haastattelulle. Siis mitä ihmettä?

Kyse oli keppariompelimosta, joka työllistää myös perheen äidin kokopäiväisesti. Lauantaipäivä oli alkanut työn merkeissä jo aamuvarhaisella. Menekkiä on niin valtavasti, ettei kahden henkilön tuotanto pysty vastaamaan kysyntään. Etenkin kun toinen tekijöistä on koululainen. Työtä tehdään myös viikonloppuisin, ja kotikin tuunattu ompeluyrityksen tarpeisiin.

Ja nyt ei ole kyse mistään villasukkakepparista vessapapritäyttein, vaan oikeasta tuotesarjasta. Vai pitäisikö oikeammin puhua hevos- ja varustekaupasta.

Keppari-ilmiö on suomalainen. Se on levinnyt pohjoismaihin ja pikkuhiljaa myös keski-Eurooppaan. Se on tyttöjen juttu ja käsityöyrittäjyyttä puhtaimmillaan. Hevoset ovat uniikkeja käsityötuotteita. Suomen ja ehkä koko maailman ensimmäisen keppihevosten verkkokaupan tuotteissakin on vahva persoonallinen kädenjälki, vaikka hevosten osia valmistetaankin alihankintana suuremmissa erissä.

Usealla nuorella kepparivalmistajalla on hevos- tai keppariharrastus taustalla ja rinnalla, jos aikaa koulunkäynnin lisäksi riittää. Ilmiöön liittyy kilpailutoimintaa ja erilaisia harrastajia yhteen kokoavia tapahtumia.  Suomen mestaruuksiakin ratkotaan esimerkiksi esteissä. Eivätkä 110cm esteet, joiden yli tytöt keppareineen hyppäävät, mitään matalia ole. Ja siellä missä kilpailut, siellä myös kepparikauppiaat.

Lainalaisuudet käsityöyrityksessä ovat ihan samat kuin muissakin yrityksissä kaikkine maksuineen. Haastattelussa oli huoli, mistä löytyisi osaavia työntekijöitä. Heillä pitäisi olla sellaiset kädentaidot, että valmistuksen laatu pysyisi samanlaisena kuin se nyt on. Tarvittaisiin useampi työntekijä, että tuotanto pyörisi viivytyksettä eurooppalaisille markkinoille laajentuneessa yrityksessä.

Olen myös itse ollut 11-vuotiaan ”kasvattajan” ja kepparidesignerin asiakkaana. Hän on pärjännyt liikeideallaan Pikkuyrittäjät-kilpailussa. Taustajoukoista löytyy osaava kummitäti, joka on tukenut niin yrittäjyyden kuin suunnittelun ja valmistuksen haltuunotossa ollen tiiviisti yhä mukana. Hänen kauttaanhan kaupatkin tehtiin.

Minun ”Ampparin” esikuvana on oikea kilpahevonen. Hieman kieli poskessa tehty tilaus konkretisoitui ensin tarkkaan taustoitukseen rodusta, iästä sekä värimäärityksestä. Sen jälkeen tarvittiin kuvia eri kuvakulmista kilpavarustuksineen. Ja myös muuta yksityiskohtatietoa hevosesta.

Hevosesta tehtiin ensin piirtämällä kuva, jonka jälkeen se mitoitettiin, suunniteltiin kappaleet joista hevonen kootaan sekä piirrettiin kaavat ja suunniteltiin valmistamisen työjärjestys. Sitä ennen oli videopuhelulla kangaskaupasta varmistettu esikuvan karvaa vastaava kangas. Tässä vaiheessa minullakin oli jo kieli keskellä suuta.

Lopputuloksesta aivan liikutuin. Se oli niin huikean hyvä! Kaikki yksityiskohdat otsatukan lettiä, korvahuppuja, otsapannan strasseja, suitsia, päitsiä ja kuolaimia myöten oli tehty todella huolella ja käsityötaidolla. Maksoin mielihyvin tästä uniikista kappaleesta ylimääräistä myös kaupan ”välittäjälle”.  Olihan kuitenkin kyse hevoskaupoista.

 

Raisa Leinonen

Savonia-amk

Projektipäällikkö | LUOVA VETO!-hanke

Jätä kommentti

*