Syyskuun alkaessa ovat kesälomat pidetty, ja työ luistaa jo kuin rasvattu. Ensimmäisen työviikon jälkeen tuntui siltä kuin ei olisi ollutkaan poissa – lomalla. Silti olo oli voimaantunut ja tuntui, että akut on ladattu tulevaa talvea varten.

Koin, että loma oli hyvä, vaikka helle ei hellinytkään. Loma oli vapautta, olemista ja tekemistä sopivassa suhteessa. Töihin oli kiva palata. Tunsin melkein syyllisyyttä kun en loman aikana unohtanut salasanoja, eivätkä tekemättömät työt kaataneet minua henkisesti kumoon, vaikka aloitin työt maanantaina enkä loppuviikosta.

Miten sitä on osattu ennen olla lomalla, kun ei ollut työpsykologien ohjeita. Nyt tulee tuutin täydeltä ohjeita siitä, miten on parasta jäädä lomalle, olla lomalla ja palata töihin. Pitää tehdä työlistat odottamaan työhön paluuta. Kesälomaa varten ei saa tehdä menolistoja, on pysähdyttävä, nautittava kiireettömyydestä ja hoidettava ihmissuhteita. Toisaalta jos vietät loman puolison kanssa, niin parisuhde on tiukoilla, ja riitoja odotettavissa. Aikamoinen riski taitaa olla koko loma.

Vielä vaarallisempaa on loman lopettaminen. Töihin on palattava keskellä viikkoa, pehmeästi totuttelemalla, ettei työhön paluu ole liian rankkaa ja uupumus yllätä. Oletettavasti salasanat on unohdettu, työtehtävät kadonneet täysin mielestä, jolloin ennen lomaa tehty tehtävälista auttaa selviytymään ensimmäisten päivien aikana.

Duunitorin lista kuudesta vinkistä millä voit helpottaa työhön paluuta sisältää seuraavat asiat: Tee päivällesi suunnitelma ja pidä siitä kiinni, Ota rauhallisesti, Panosta lounaaseen, Muistele ja keskustele lomasta, Panosta töiden ulkopuoliseen aikaa ja Suunnittele uutta lomaa. Listalla ei ole ”innostu työtäsi” ja anna uusien ideoiden lentää, joka meillä on työyhteisössä ollut havaittavissa viime viikkoina – loman jälkeisessä elämässä.

Onko nyt käynyt niin, että loma on psykologisoitu, jolloin luonnollinen ilo lomasta katoaa? Lomasta tulee suoritus. Sitä suunnitellaan ja siihen ladataan paljon odotuksia. Mikäli odotukset eivät täyty niin pettymys on suuri ja työhön palaaminen vaikeaa, jopa ahdistavaa.

Loma on työn vastapaino ja siksi ihmettelen etteikö lomalle vaan voisi heittäytyä, ilman suunnitelmia, listoja ja ahdistusta loman loppumisesta ja työhön paluusta. Tuntisimmeko silloin syyllisyyttä siitä, että ”on hyvä olla, ei huolet paina eikä rasitu polla”, Ismo Alankoa lainatakseni. Olisiko meillä suoritusyhteiskunnassamme silloin ongelmana lomailemisen sietämätön keveys?

Työn iIoa ja tekemisen riemua!

Salla Seppänen

koulutusvastuujohtaja

Savonia-ammattikorkeakoulu