Matkailuyrittäjät odottavat buustia alalle uudelta maakunnalliselta Pohjois-Savon Matkailu Oy:ltä. Venäläismatkailijoiden romahdettua katseet on suunnattu muun muassa Viroon, Baltiaan ja Eurooppaan.
Matkailu on yksi maailman kilpailluimpia aloja, jossa digitalisaatio on vielä tuonut uusia elementtejä kuluttajakäyttäytymiseen. Kysymyksessä on merkittävä teollisuuden ala, joka tuo uusia työpaikkoja ja verotuloja laajasti ympäri Suomea.
”Palveluintoiset tytöt ja pojat toivottavat Teidät tervetulleiksi.” Nämä sanat lausuttiin paikallisen sanomalehden ilmoituksessa, kun Kuopion hotelli- ja ravintolakoulu avasi ovensa reilut viisikymmentä vuotta sitten.
Samaisessa yhteydessä todettiin: ala kasvaa vauhdilla; toisaalta kansainvälistyy mutta toisaalta hakee entistä enemmän osia toimintaansa ympäröivän alueen historiasta, ihmisistä, luonnosta ja raaka-aineista. Vaikka aikaa on kulunut vuosikymmeniä, nämä ajatukset ovat edelleen ajankohtaisia.
Esimerkiksi ruoka ja juomat ovat kasvava trendi matkailussa. Jokainen turisti käyttää ruokapalveluita joka päivä. Ruualla tuodaan matkailijan mieleen elämyksiä ja pysyviä muistijälkiä. Suomen vahvuudet ruokamatkailussa liittyvät paikallisuuteen ja puhtauteen, jotka vetoavat kestäviä arvoja kunnioittaviin matkailijoihin.
Paikallinen ruokakulttuuri kumpuaa alueen omasta maaperästä, niistä raaka-aineista, joita maaperä kasvattaa. Paikallinen ruoka valmistetaan omalla alueella tuotetuista elintarvikkeista. Mausteena käytetään ripaus perinnettä, hyppysellinen kansainvälisyyttä ja häivähdys trendikkyyttä.
Onhan ruuasta keskusteleminen eurooppalaista kulttuuria parhaimmillaan. Suomalaiselle voi olla yllätys, kun vieras haluaa pohdiskella edellisen illan makunautintoja. Jos yhteinen ruokakieli löytyy, bisneskin luistaa paremmin.
Ilmastonmuutoksessa on myös mahdollisuuksia matkailulle. Etelä-Eurooppaa ovat piinanneet ennätyshelteet, joten kesäturismi voi siirtyä kohti viileämpiä lomakeitaita. Hellelomalaiset ovat kukaties Suomen seuraava Nokia.
Jouni Vornanen, tiedottaja, Savonia-ammattikorkeakoulu
Lähde: 30 vuotta – elämyksiä Savoniasta, Jouni Vornanen (Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu D 4/2002).