Mielikuvia vai faktaa kesätyöstä?

Näin kesäloman kynnyksellä jäin etsimään tutkittua tietoa kesätyöstä ja merkityksistä. Hämmästyksekseni huomasin, että nopealla tiedonhaulla ei käsiini osunut yhtään tieteellistä tutkimusta kesätyöstä viime vuosilta. Vai enkö vain osannut etsiä kesälomaan virittäytyneillä aivoillani.

Ei yhtään tutkimusta siitä, mitä kesätyö merkitsee tai mahdollistaa. Puhumattakaan siitä, miten kesätyö on auttanut urapolkua eteenpäin, motivoinut koulutukseen haussa tai vahvistanut kesätyöntekijän käsitystä siitä ettei tässä työssä ainakaan kannata jatkaa.

Kokemuksia kesätöistä löytyy

Erinäisiä kertomuksia ja hajanaisia huomioita kesätöiden ihanuudesta tai kauheuksista sen sijaan löytyy pilvin pimein. Miten sai toimia työpaikan valtuutettuna kahvinkeittäjänä koko pitkän kesän tai tehdä töitä joista kukaan muu ei ollut kiinnostunut. Tai miten hienolla ja perinpohjaisella perehdyttämisellä nuoren työntekijän itsetunto nousi kohisten kesän aikana. Kokemuksien kirjo on laaja.

Kesätyö on ensimmäinen kosketus työelämään

Odotuksia kesätyötä kohtaan on sekä nuorella työntekijällä että yrityksellä, joka palkkaa nuoren. Nuoret odottavat kesätyöltä eniten omaa rahaa eli euroja kukkaroon, työkokemusta sekä mukavaa työyhteisöä ja työkavereita. Ehkä joku odottaa hyvää fiilistäkin ja sitä, että saa tehdä merkityksellistä ja tärkeää työtä. Kesäpäivät eivät valu hukkaan työssä. On selkeä vaihtoehto rannalla loikoiluun.

Kesätyön on saattanut aloittaa jo varsin nuorena. Tarkoittaahan kesätyö useimmiten koululaisten tai opiskelijoiden loma-ajallaan tekemää määräaikaista työtä.

Syytä tutkia

Mikäli sinulla ei ole vielä kesätyötä (vinkkejä kyllä löytyy miten se löytyy) tai muuten vielä kesäsuunnitelmat auki, otapa työn alle tutkimuksen tekeminen kesätyöstä. Tuoreita ajatuksia ja tutkittua tietoa asiasta tarvitaan ja kaivataan. Tsemppiä sinulle, joka otat haasteen vastaan.

 

Pirjo Turunen, sosiaalialan yliopettaja

Jätä kommentti

*