Mikä pännii nykyopiskelussa, mikä itketti 80 vuotta sitten

Korkeakouluissa on viime vuosina aktiivisesti rakennettu menettelyjä, jotka mahdollistavat opiskelun eri elämäntilanteissa ja elämän eri vaiheissa. Esimerkiksi työn ohessa voi suorittaa kokonaisia tutkintoja verkko-, monimuoto- ja etäopiskelun avulla.

Entä jos…?

Kahdeksankymmentä vuotta sitten elettiin talvisodan alkupäiviä. Silloin moni nuori joutui jättämään opiskelun ja lähtemään toisenlaiseen kovaan kouluun. Noiden päivien tunnelmissa ja näin itsenäisyyspäivän alla voi kuvitella mieltä kylmäävän tilanteen, jossa nykyisillä korkeakouluopiskelijoilla ja -opettajillakin olisi edessään sama tie.

Jatketaan kuvittelua niin, että tavoitteesta kouluttaa 50 % nuorista korkeakoulututkintoon ei noissakaan oloissa tingittäisi ja että opiskelijoiden motivaatio kouluttautua säilyisi. Miten korkeakoulujen etäopiskelun mahdollisuudet toimisivat noissa olosuhteissa? Asemasodan tyyppisessä vaiheessa opiskelulle olisi aikaakin, ja nykypäivän sotilaalle kännykän tai läppärin näprääminen on tutumpaa kuin puukon käyttö.

Sähkö ja verkko ovat tärkeitä

Laajat verkkomateriaalit ja verkossa hoituvat ohjauskeskustelut mahdollistaisivat opiskelun aikaan ja paikkaan sitomattomasti. Ongelmaksi taitaisi tulla kuitenkin sähkön saanti metsiin ja väliaikaisiin asumuksiin. Läppäristä, ipadista tai kännykästä ei ole paljon apua, jos sitä ei saa ladattua missään. Verkon toimivuus on toinen kriittinen tekijä.

Tapasin pari viikkoa sitten kouluttajan, joka näin rauhan aikanakin mietti sähköttömyyden ongelmaa etäkoulutuksessa. Hän suunnitteli koulutusta poronhoitajille Suomen Lapissa.

Monimuotokoulutuksen etäjaksoista osa olisi tunturituvissa, joissa ei ole sähköä tai verkkoa. Sähköttömät olosuhteet ovat oikea ongelma tuon tyyppisessä tilanteessa eikä aurinkopaneeleista ole paljon apua talven kaamoksessa.

Palataanpa kuvitelmaamme ja realiteetit ohittaen oletetaan, että tutkintojakin valmistuisi. Millaisia olisivat valmistumistilaisuudet? Pääsisikö niihin monikaan? Koska paperitodistusten lähettäminen ”jonnekin” ei tunnu edes ajatuksena toimivalta, voisivatko sähköiset osaamismerkit eli Open Badget korvata ne?

Ei koskaan enää

Kaikki tämä tuntuu lopulta karmivalta ajatusleikiltä. Äitini, joka täyttää pian 90 vuotta, muistelee sota-ajan koulunkäyntiä surullisena.

Opettajista osa oli rintamalla, joten sama opettaja joutui opettamaan usealla alakoululla yhden talven aikana. Se tarkoitti, että koko lukuvuosi opetettiin syksyn aikana, kun opettaja meni toiselle koululle opettamaan samat asiat keväällä. Pieni koululainen itki, kun ei voinut mennä keväällä kouluun opettajan puuttuessa.

Tuollaiset muistot särkevät sydämen. Onneksi me Suomessa voimme nykyisin keskittyä ratkomaan ihan erilaisia ongelmia, ja kehittää maailmalla kiitosta saavaa koulutusjärjestelmäämme entistä paremmaksi. Kaikkialla ei ole yhtä hyvin.

Marja Kopeli
koulutusvastuusuunnittelija
Savonia-ammattikorkeakoulu

Jätä kommentti

*