Nuorissa on Suomen tulevaisuus, mutta miten hoidetaan nuorten työttömyys?

Kuva: Salla Seppänen

Nuorisotyöttömyys ei ole uusi ilmiö Suomessa eikä Euroopassa, vaan se ollut erittäin korkeaa useissa EU:n jäsenvaltioissa jo vuosien ajan. Vuoden 2008 talouskriisi vaikeutti nuorten integroitumista työmarkkinoille ja työttömyyden lisääntyessä EU-komissio kehotti jo vuonna 2010 jäsenvaltioita pyrkimään siihen, että kaikki nuoret työllistyvät tai saavat jatkokoulutusta, tai ovat jonkin muun aktivointitoimenpiteen piirissä neljän kuukauden kuluessa koulun päättämisestä tai työttömäksi joutumisesta.

Tästä lähti keskustelu nuorisotakuusta, joka 2012 tuli EU:ssa hyväksytyksi niin, että se kohdistuu alle 25-vuotiaisiin nuoriin. Tavoitteena on, että nuorille löytyy neljän kuukauden kuluessa koulun päättämisestä tai työttömäksi joutumisesta koulutusta tai taitoihinsa ja kokemukseensa nähden sopivaa työtä. Vaihtoehtona on myös oppisopimuskoulutuspaikka, harjoittelupaikka tai muuta koulutusta, taitoja ja kokemusta, jota työpaikan saaminen tulevaisuudessa edellyttää. Hienoja tavoitteita ja lupauksia, jotka eivät ole meillä toteutuneet.

Eurostatin tilaston mukaan toukokuussa vuonna 2017 Euroopassa työttömyysaste oli 7,8 prosenttia, joka on alhaisin sitten vuoden 2008. Suomen työttömyysaste oli vastaavana ajankohtana 8,8 prosenttia. Vaikka Suomen yleinen työttömyysaste on pudonnut lähelle EU:n keskiarvoa, niin Suomen nuorisotyöttömyys on reilusti EU:n jäsenvaltioiden keskiarvon yläpuolella. Tilastoituna ajankohtana, toukokuu 2017, Suomen alle 25-vuotiaista oli 20,4 prosenttia vailla työtä, kun EU:ssa keskimäärin vastaava lukema oli 16,9 prosenttia. Kun verrataan tilannetta vuoden 2016 toukokuun tilastoon, niin EU28 maiden nuorisotyöttömyysaste oli 19,0 prosenttia ja Suomessa 20,9 prosenttia.

Eli meidän nuorisotyöttömyyden lasku on ollut huomattavasti hitaampaa kuin EU:ssa keskimäärin. Vielä huolestuttavampi on tilanne, kun katsotaan tilastokeskuksen julkistamia tuoreimpia työttömyyslukuja kesäkuussa 2017, jolloin 15-24-vuotiaiden työttömyysaste oli meillä jopa 21,7 prosenttia, mikä oli 1,7 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavana ajankohtana. Voidaan perustellusti sanoa, että nuorisotyöttömyys on iso ja kasvava ongelma Suomessa.

Suomen synkkiä nuorisotyöttömyystilastoja on selitetty EU-maiden ammatillisen koulutuksen eroilla. Esimerkiksi Saksassa, Itävallassa, Hollannissa ja Tanskassa ammatillinen koulutus perustuu oppisopimusjärjestelmään, minkä seurauksena opiskelijat lasketaan työllisiksi, ja siksi esimerkiksi Saksassa on vain 6,7 prosentin nuorisotyöttömyys, mikä on selvästi EU:ssa matalin luku.

Tilastojen selittely ei muuta tilannetta Suomessa yhtään ruusuisemmaksi. Liian moni nuori on ilman koulutuspaikkaa, työtä ja kiinnekohtaa elämässään. Työttömyys aiheuttaa nuorille taloudellisten vaikeuksien lisäksi epätodennäköisempää työllistymistä tulevaisuudessa ja lisää köyhyys- tai syrjäytymisvaaraa. Nuori jää yhteiskunnassa ulkopuoliseksi, eikä hänellä ole mahdollisuutta oikeasti vaikuttaa omaan elämäänsä.

Tutkimusten mukaan nuoren koulutuksen ulkopuolelle jääminen on selkeä syrjäytymisen riskitekijä.  Työttömyys, pitkittynyt työttömyys ja toimeentulo-ongelmat ovat selvästi yleisempiä vain perusasteen koulutuksen suorittaneilla verrattuna koulutetumpiin nuoriin aikuisiin. Ilman peruskoulun jälkeen suoritettuja opintoja olevilla nuorilla on useissa tutkimuksissa havaittu terveyteen, ja etenkin psyykkiseen terveyteen liittyviä ongelmia ja elämänhallinnan vaikeutta.

Uutena ratkaisuna työttömyyteen, ja myös nuorisotyöttömyyteen, on tuotu aktiivimalli, jossa työttömyyskorvausta leikataan 4,65 % jos työtön ei kolmen kuukauden aikana ole tehnyt vähintään 18 tuntia palkkatyötä, tienannut yrittäjänä 241 euroa tai osallistunut työllistymispalveluihin viitenä päivänä. Mikä näistä on todennäköisin vaihtoehto peruskoulun jälkeen työttömäksi jääneelle nuorelle? Vastaus on osallistuminen työllistymispalveluihin viitenä päivänä 4 kuukauden aikana.

Mitä tällaiselta viiden päivän mini-interventiolta voi odottaa, ei ainakaan työllistymistä, eikä edes nuoren työmarkkinakelpoisuuden merkittävää paranemista. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti toi esille 13.1.2018 Ylen ykkösaamun haastattelussa, että aktiivimallin tuloksellisuutta on seurattava. Sillä voi käydä niin, että vaikka työtön osoittaisikin aktiivisuutta, niin hän ei työllisty. Pahoin pelkään, että tämä on jopa todennäköistä.

Nuorisotyöttömyyden osalta olisi syytä katsoa keinovalikoimaa uudestaan. Koulutuksen merkitys nuoren syrjäytymisen ehkäisyssä on merkittävä ja syrjäytymisen hinta on yhteiskunnalle kallis. Sitran ja THL:n tutkimuksen, syrjäytymisen hinta – case investoinnin kannattavuuslaskelma (2017), mukaan syrjäytymisen kokonaiskustannukset riippuvat vahvasti siitä, suorittaako nuori peruskoulun jälkeisen tutkinnon vai ei. Tutkimuksen tuloksissa todetaan, että peruskoulun varaan jäävät aiheuttavat julkishallinnolle elinaikanaan keskimäärin 230 000-370 000 euron lisäkustannukset verrattuna koulutuksen hankkineisiin.

Kyse on suuresta lisälaskusta, joka näiden henkilöiden kohdalta tulee yhteiskunnalle, mutta ennen kaikkea kysymys on nuoren ihmisen elämästä ja tulevaisuudesta. Kysymys on yksilön arvosta ja mahdollisuudesta kokea osallisuutta ja arvostusta yhteiskunnassa, jolle ei voida rahallista arvoa edes laskea. Kuten tutkijat Anna–Maria Isola ja Satu Ojala Helsingin Sanomien vieraskynä artikkelissaan (10.1.2018) toteavat sosiaalisesti kestävän ja aktiivisen työvoimapolitiikan tulee vahvistaa kaikkien työikäisten osallisuutta ja vapautta sekä noudattaa perustuslakia. Työn tulee olla enemmän oikeus kuin velvollisuus. Väittäisin, että erityisesti nuorten osalta tällä on iso merkitys.

Koulutus on itse asiassa paras lääke syrjäytymistä vastaan, ja siksi nuorisotyöttömyyden osalta olisi syytä tarkastella sitä, miten nuoria ohjataan löytämään koulutusta, joka kiinnostaa heitä, ja hyödyntää sekä jalostaa heidän kykyjä. Koulutuksen asiantuntemus on koulutusta tarjoavilla tahoilla. Ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen tehtäviin tulisi liittää ilman koulutuspaikkaa oleville nuorille ohjausta opintojen valintaan ja ohjattua opiskelun kokeilua esim. työpaikalla tapahtuvan oppimisen, avoimen ammattikorkeakoulun ja yliopiston opintojen kautta. Opiskelukokeilun kautta nuori löytää omat vahvuutensa, ja opintojen etenemisen kautta hän osoittaa itselle ja myös kouluttajille, että hänellä on opiskelun taitoja ja kykyä. Tiivis yhteistyö nuoren ja kouluttajien välillä on varmasti vaikuttavampaa kuin nuoren vierailut työllistymispalveluissa.

Sen sijaan, että rahaa ohjataan työllistymispalvelujen viisi päivää neljässä kuukaudessa toteutettaviin mini-interventioihin, tulisi rahoitusta ohjata koulutuksen järjestäjille nuoriin kohdistuvaan ammatillisiin ja korkeakouluopintoihin valmentavaan toimintaan.

Jokaisessa nuoressa on potentiaalia olla rakentamassa omaa elämäänsä ja osaltaan myös suomalaista hyvinvointi yhteiskuntaa. Suomi ei kanna vastuusta tulevaisuudestaan, jos se ei panosta nuoriin – tulevaisuutemme tekijöihin.

Salla Seppänen

koulutusvastuujohtaja

Savonia-ammattikorkeakoulu

Kommentit

  • Pele

    Suomen työllisyyspolitiikka on siis hoidettu huonoiten koko Euroopassa. Piste.

  • Eino J. (maallikkona)

    Hyvä selostus – kiitos vaivannäöstä, kuulunee ammattiin

    Työllistämistoimenpiteet ovat enimmäkseen hallinnon puolella, kun hokema on, että valtio/ kunta ei työllistä, vaan yritykset.
    Työ on siis nykyisin yksityisellä / avoimella sektorilla (kolmas sektori ml.). Kuinka saada perus- ja ylempien asteiden tuottama koulutus ja (käytännön) työ sekä yrittäjämaailman investoinnit kohtaamaan?
    Tuo Saksan malli on maallikosta sinänsä hyvä, koska oppisopimuksella (täsmä) koulutetaan yrityksen tarvitsema henkilöstö – siis työhön, ei kortistoon.

Jätä kommentti

*