Oi, muistan! – Koulujouluja elämän varrelta

Ihan ensimmäinen joulumuistoni liittyy pelottavaan joulupukin naamariin. Elettiin 1960-lukua. Mutta jätetään se vain maininnalle, koska tarkoitus on keskittyä koulujoulumuistoihin.

Kyläkoulun joulujuhlat 1970-luvun alussa olivat jännittäviä. Liikuntasalin ja keskiluokan seinä laskostettiin auki, niin että saatiin iso tila, jossa yleisö – oppilaat, opettajat ja kotijoukot – istui liikuntasalin puolella ja luokka toimi näyttämönä. Kynttilöity kuusi etuoikeutetusti vei tilansa vasemmalla seinustalla yleisön puolella.

Katsoin ihmetellen, kun isot pojat päivällä kiipesivät puolapuita ylös ja asettelivat kruunukynttilöitä talikiinnityksellä pystytolppien yläpäähän. Äitini ei muista, että juhlan aikaan illalla kynttilät olisivat palaneet. Olisiko paloturvallisuus kuitenkin voittanut tunnelman luomisen opettajakunnan prioriteeteissa.

Lauluja ja näytelmiä, ei ihan nappiin

Meidän luokalla oli neljä tyttöä. Ykkösluokan jouluohjelmassa minä Marja-kaimani kanssa esitin kynttilää. Me seisoimme lauluesityksemme aikana oranssit kartonkiliekit päässä paikallamme, niin kuin kynttilän kuuluu. Olin kateellinen kahdelle muulle tytölle, jotka saivat valkoiset harsot hartioillaan hei-leijailla laulunsa aikana. Omaa laulua en muista.

Näytelmiäkin näyteltiin. Yhtenä vuonna kirjoitimme vuorosanat itse. Tuloksena oli tylsä tarina, jossa on perusperhe mummoineen ja joulupukki käy. Toisena jouluna esitimme seitsemän veljeksen joulua. Painien jälkeen päästiin saunaan. Lauteita mallasi luokan kateederille nostettu penkki. Minusta se oli aivan liian matala lauteiksi, ei lainkaan joulujuhlanäytelmän arvolle sopiva. Joka tapauksessa saimme saunan poltetuksi ja juoksimme flanellipaidoissamme tulta ja susia pakoon. Minä olin Eero, kun poikia ei ollut tarpeeksi.

Naapurikylällä serkkupojat laulutaitoisina esittivät tiernapoikia vuodesta toiseen. Meillä joko opettajat eivät siitä innostuneet tai luottaneet oppilaiden laulutaitoon.

Kuusijuhlien kukoistus ja hiipuminen

1990-luvulla olin siirtynyt oppilaan roolista opettajaksi. Peltosalmella maatalousoppilaitoksessa jatkettiin pitkää kuusijuhlaperinnettä. Iltajuhla kokosi sisäoppilaitoksen opiskelijat ja henkilökunnan liikuntasaliin, jossa istuttiin ruokalasta kannettujen pöytien ääressä ja illan kuluessa nautittiin jouluiset kahvit.

Ohjelmaa oli pitkä lista: tonttuleikkejä, yhteislaulua, joulunäytelmiä, puheita, runoja. Ja lopuksi tuli joulupukki, jolle laulettiin nimikkolaulua.

Tuo perinne hiipui vähitellen. Opiskelijat kulkivat entistä enemmän autoilla kotoa, eikä iltajuhla enää houkuttanut. Aika kulki ohjelmallisten kuusijuhlien ohi.

Pikkujoulu juhlista jaloin

Tämän vuosituhannen puolella oli siirrytty jo ammattikorkeakouluun ja pikkujouluihin. Niitä järjestettiin vuorotellen Iisalmen, Kuopion ja Varkauden kampuksilla. Teemallisista pikkujouluista mieleen on jääneet Iisalmessa Suomen sodan 200-vuotisjuhlavuoteen linkittyneet kekkerit, joissa pihamaalle oli kotaan rakennettu sepän paja. Sisätiloissa oli muuta historiallista havinaa. Toisen kerran oltiin laivamatkalla, ombord på båten.

Pikkujoulutkin ovat muuttuneet vuosien mittaan. Muistoihin niistä on kaikkinensa jäänyt mukavaa yhdessäoloa, syömistä ja juomista, tanssia, karaokea, konsertteja. Sekä linja-autokyytejä eri kampuksille hilpeine tunnelmineen.

Ja kenkiä. Kerran minulla oli jostain syystä kolmet kengät mukana. Ne pyrkivät ajelehtimaan linja-auton lattialla meno- ja paluumatkan aikana, eli niistä oli huolta kerrakseen. Toisen kerran pikkujoulun jälkeisenä aamuna sähköpostissa joku huhuili juhlakenkänsä perään, kun oli tullut kotiin lähtiessä mukaan toinen kenkä kokoa 37, toinen 41. Viesti herätti pahennusta henkilössä, joka ei ollut osallistunut edellisillan yhteisölliseen tilaisuuteen.

Korona toi etäilyn ja uudenlaiset muistot

Tämä vuosi koronoineen luo taas uudenlaisia muistoja. Parodiat etäpikkujouluista ovat levinneet somessa ja niiden surkuhupaisuudelle on naurettu. Televisiossa asiantuntijat pohtivat, voiko etäyhteydellä lainkaan korvata nykyisenmuotoisia työyhteisötapahtumia vai tarvittaisiinko ihan uusi formaatti, jota vielä emme osaa edes kuvitella.

Etäjoulujuhlat tuntuvat ehkä valjuilta, koska niistä puuttuu fyysinen ihmisten kohtaaminen. Ja aika montaa meistä jatkuva etäily on alkanut jo kaiken kaikkiaan kyllästyttää. Mutta onpahan tiedossa taas erilaisia joulutapahtumia, joita voi vuosien päästä muistella. Että oli se silloin semmoista. Tai sitten ihmetellä, miten aiemmin olikaan kummallisia tapoja.

Muistoja tuottavaa joulunaikaa!

Marja Kopeli
Jatkuvan oppimisen koordinaattori
Savonia-ammattikorkeakoulu

Jätä kommentti

*