Oma ala voi löytyä mutkien kautta. Jokainen tarina on yhtä hyvä.

Kesän alussa somessa näkyi riemastuneita huudahduksia, kun oli tullut tieto tutkinto-opiskelupaikan saamisesta ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Nyt ollaan heinäkuussa, ja moni näistä iloaan kaiuttaneista on varmaan jo ottanut paikan vastaan ja etsinyt tulevalta opiskelupaikkakunnaltaan asuntoa. Uusi toiveita herättävä elämänvaihe on edessä. Iloitsen heidän puolestaan.

Viime vuonna ammattikorkeakoulujen syksyllä alkaviin koulutuksiin otti paikan vastaan yhteensä 38 000 opiskelijaa. Tänä vuonna hakijamäärissä tehtiin uusi ennätys ja ensisijaisia hakijoita oli jopa enemmän kuin yliopistoihin. Voi kuvitella, että hakemiseen on ladattu monta toivetta ja unelmaa.

Onko tämä oikea ala minulle?

Entä jos opiskelupaikan saaminen ei kuitenkaan aiheuta ilonpurkausta vaan pikemminkin herättää kysymyksen, onko saatu opiskelupaikka sittenkään se oikea. Opiskelupaikan vastaanottamista voi miettiä vielä reilun viikon ajan, sillä aikaraja on 16.7. Siihen mennessä viimeistään pitää tehdä tuo tulevan elämän, työn ja uran kannalta hyvinkin merkityksellinen päätös.

Meidän jokaisen opiskelu- ja työura kulkee omaa ainutlaatuista reittiään. Lueskelin sattumanvaraisesti Savonian nettisivuilta joitakin opiskelu- ja uratarinoita. Yhden kohdalla pysähdyin vertaamaan tarinaa omaani eikä siinä juuri yhteisiä piirteitä ollut. Paitsi yksi.

Itse hain aikanaan – siis vuonna miekka ja kirves – heti lukion jälkeen yliopistoon opiskelemaan alaa, josta jo ennen joulua huomasin, että ei ole oma juttu. Niinpä menin kevääksi töihin, ja hain uudelleen samaan korkeakouluun ihan toiselle alalle. Sillä tiellä ollaan ja tämä toinen valitsemani reitti on koko ajan tuntunut omalta ja sopivalta, kiinnostavalta ja mahdollisuuksia antavalta.

Amk-hakijoista suurin osa on vähintään 25-vuotiaita

Mainitsemani Savonian uratarina kertoo henkilöstä, joka myös oli keskeyttänyt ensimmäisen tutkinto-opiskelunsa puolen vuoden jälkeen. Myös hän oli hakenut vauhtia ja tullut valituksi Savoniaan aivan toiselle alalle viiden vuoden kuluttua ensi yrittämästä. Tutkinnon hän oli saanut valmiiksi kuuden vuoden kuluessa perhe-elämän rinnalla opiskellen. Yhdentoista vuoden verran kertyi siis elettyä elämää ensimmäisestä opiskelupaikasta tutkintoon.

Nyt tuolla henkilöllä on perhe, tutkinto ja oma yritys. Itse etenin järjestyksessä opiskelu – tutkinto – työpaikka – virka – perhe. Kuulostan omaan korvaanikin jotenkin vanhanaikaiselta ja museaaliselta kertoessani tuon (miekka ja kirves -osastoa siis).

Oma tapani hankkia tutkinto – vaikka se sisälsikin yhden välivuoden toisen asteen jälkeen – ei ole nykyisin ammattikorkeakouluihin pyrkiville valtavirtaa. Kuluneen kevään yhteishaussa amk-tutkintoa opiskelemaan hakeneista yli 60 prosenttia oli 25-vuotiaita tai vanhempia. Entistä useampi yhdistää opiskelun työhön tai työn opiskeluun tai vuorottelee niitä. Voi sanoa, että he ovat jatkuvan oppimisen malliesimerkkejä.

Kirjoita omaa tarinaasi, uusia sivuja aukeaa edessä

Kirjoitukseni tarkoitus ei tietenkään ole kannustaa ketään opintojen keskeyttämiseen. Haluan vain tuoda esille sen armollisen näkökulman, että elämässä voi aina etsiä uuden suunnan ja että mieltään on oikeus muuttaa. Toisinaan työelämä suorastaan edellyttää noita suunnanmuutoksia.

Opintonsa keskeyttänyt ei kaipaa ympärilleen syyllistäjiä ja moralisoijia. Itse opinnot keskeytettyäni en ikinä ole kokenut olevani dropout vaan se, joka onneksi löysi oikean polun hetken etsiskeltyään.

Onnea tarvitsee jokainen, joka tulevana syksynä aloittaa korkeakouluopiskelun tai palaa korkeakouluun uusin suunnitelmin. Kaikki ratkaisut ovat uusien ovien avaamisia.

Marja Kopeli
koulutusasiantuntija
Savonia-ammattikorkeakoulu

PS. Savonian opiskelu- ja uratarinoita löydät täältä. Vastaavia on muillakin korkeakouluilla. Hienoja yksilöllisiä polkuja kaikki tyynni.
Kuva Pixabay

Jätä kommentti

*