Työkaveri totesi aikoinaan, että työn ja loman suhteen on kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka ovat lomalla, jotta jaksavat taas tehdä töitä, ja niitä, jotka ovat töissä, jotta pääsevät taas lomalle. Oma suhtautumiseni lomaan on muuttunut vuosien mittaan.
Lomalla saa olla ja vain olla
Istun veneen takaterassilla suojaisessa poukamassa, tuuli viuhuu ohi vierestä. Rannan haavat taipuvat ja kahisevat puuskatuulen antamassa tahdissa. Peräpoiju heijaa kevyesti, telkkäpesue sukeltelee rannan kortteissa. Tuulen lisäksi kuuluu vain aaltojen liplatus veneen laitoihin.
Olen ollut vajaat neljä viikkoa täydellisesti lomalla, veneilemässä Kallavedeltä Saimaalle ja takaisin. Aika seisoo. Aamu-uinnin virkistävä vaikutus on häipynyt helteen alle. On hetki, jossa ihminen voi kellua ja olla vain. Lomaveneilijäihminen on onnellisimmillaan.
Veneessä asuessa voi helposti irrottautua omaan maailmaansa. Twitteriä ja muuta somea selaamalla pysyy toki tietoisena oman kuplansa taustakohinasta, globaaleista melskeistä, sisäpolitiikan tuoksinasta ja pienemmistäkin tapahtumista. Viestien voi kuitenkin antaa lipua ohi ilman syvempiä pohdintoja ja muistijälkiä jättämättä.
Onnellisuuteen sekoittuu tummia sävyjä
Joskus twiittivirrassa on viesti, joka pysäyttää. Viime lauantaina uutisoitiin, että lasten- ja nuortenkirjailija Sari Peltoniemi on kuollut. Mitä? Opiskelimme Sarin kanssa samaan aikaan 1980-luvulla Jyväskylässä, istuimme samoilla lauseopin luennoilla Fennicumin museoiduilla puupenkeillä.
Sari oli mukana Noitalinna huraa! –suomirockyhtyeessä laulajana ja sanoittajana. Yhtye teki opiskeluaikana 80-luvulla hitiksi nousseen Pikkuveli-kappaleen: ”Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna…” Sanat ovat Sarin. Sarilla oli punkkari-look ja kauniisti luomia poskessa.
Outo kouraisu käy loma-utuisessa mielessä. Muistoja opiskeluajoilta tulee mieleen, on kuin osa itsestäni olisi kiskaistu liikkeelle. Muistiin kiertyy myös, että toinen opiskelukaveri sairastaa parantumatonta tautia. Soittelimme hänen kanssaan keväällä. ”Tumma on taivas ja pimennetyt puut…”
Rannan haavat kahisevat, tuuli tuntuu yltyvän. Havahdun ajattelemaan, että tuuli kahisuttaisi puita edelleen, vaikka minua ei enää olisi kuuntelemassa. Onnellisuuteeni sekoittuu melankolinen sävy, josta kuitenkin oudosti pidän. Kaikkine tunteineni saan kuitenkin olla vielä täydesti elossa.
Vuoden ympäri merkityksellistä elämää
Alussa mainitsemaani työkaverini kysymykseen olisin vuosikymmeniä sitten vastannut eri tavalla kuin tänään. Nuorena innokkaana työntekijänä kuuluin ensimmäiseksi mainittujen joukkoon, ja saatoin lomalla jopa odottaa töiden alkamista.
Nyt monia lomia myöhemmin ajattelutapani on muuttunut enemmän jälkimmäiseksi. Yritän kuitenkin löytää lomaan ja työhön suhtautumisessa keskitietä, että osaisin koko vuoden ympäri nähdä päivien merkityksellisyyden, eikä niin, että osa vuodesta menisi toista osaa odotellessa.
Horatius jo aikoinaan muotoili tuon periaatteen tutuksi Carpe diem -tiivistykseksi.
Marja Kopeli
koulutusasiantuntija, jatkuva oppiminen
Savonia-ammattikorkeakoulu
