Opiskelijat parinvaihdossa 60 metrissä
Syksyinen tuuli tuivertaa Puijon tornin ylätasanteella. On menossa Nuori Yrittäjyys (NY) Start Up- ohjelmaan kuuluva NY 24h – leiri ja aloituspäivän opiskelijatapaamisten sarja. Lyhyen keskustelutuokion jälkeen vaihdetaan keskustelukumppania ja pyritään lopuksi löytämään sopivat yrityspartnerit yhteiselle yrittäjätaipaleelle seuraavaksi kymmeneksi kuukaudeksi.
Tulevaisuudessa yhä useampi toimii itsensä työllistäjänä tai yrittäjänä. Yrittäjämäistä asennetta tarvitaankin kaikilla työmarkkinoilla. NY Start Up- ohjelmassa korkea-asteen opiskelijat kokeilevat omaa liikeideaansa ja yrittäjyyttä käytännössä. Savonia-amk, Itä-Suomen Yliopisto ja Humak ovat mukana ohjelmassa, josta Turussa on saatu myönteisiä kokemuksia.
Opiskelijat perustavat oikeilla markkinoilla toimivan NY-yrityksen, jossa kehitetään tuotteita ja palveluita asiakkaille. Tuloksena on aito kokemus innovoinnista ja testaamisesta sekä siitä, miten omia ja ryhmän toimintatapoja voidaan kehittää. Ohjelman jälkeen on sitten mahdollisuus jatkaa yritystoimintaa perustamalla oikea yritys hyväksi testatun liikeidean pohjalle.
Harjoitusyrityksiä ovat perustaneet pääsääntöisesti toisen asteen opiskelijat, mutta nyt Sitran rahoittamassa hankkeessa on vastaavaa toimintaa pyritty viemään myös yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijoiden pariin. Ohjelma onkin tarpeen, sillä vieläkin hyvin harva korkeakouluopiskelija ryhtyy valmistuttuaan yrittäjäksi.
Aiheeseen liittyvän preppauksen jälkeen on aika muodostaa ryhmät. Varttitunnissa 3-4 hengen ryhmät jo ideoivatkin innokkaasti oman idean kimpussa. Yön ahkeroinnin jälkeen on aamulla vuorossa ryhmien oman liikeidean lyhyt esittely, ns. pitsaus. Paikalle saapuneet ulkopuoliset tuomarit kehuvat vuolaasti tuotoksia, pitävät niitä toteuttamiskelpoisina ja palkitsevat parhaat.
Leiri on lopuillaan ja on palautteen annon vuoro. Kannatti tulla ja ei tullut turhaan valvottua, kuului monesta suusta. Se lämmitti yrittäjyysvalmentajan sydäntä. Ohjelma jatkuu kahden viikon päästä ja silloin tavoitteena on oman yrityksen käynnistäminen. Saataisiinkohan näistä nuorista uusia ennakkoluulottomia yrittäjiä alueellemme?
J-P Jääskeläinen
Lehtori ja yrittäjyysvalmentaja
Savonia-ammattikorkeakoulu