Hukummeko peehen?

Maapallon kantokyky on ylittynyt 1980-luvulta alkaen lisääntyneen tuotannon, väestön kasvun ja kulutuksen seurauksena. Ympäristön huonontuminen vaikuttaa monella tavoin ihmisten viihtyisyyteen ja hyvinvointiin. Nykyinen trendi ei voi jatkua. Viime vuosina ympäristökatastrofit ja ilmaston lämpeneminen ovat herätelleet päättäjiä. Kysymys on pitkälti siitä, millaisen maailman jätämme tuleville sukupolville. Teollisuusmaiden asukkaat kuluttavat maailman luonnonvaroista yhteensä 80 prosenttia, vaikka niissä […]

Lue lisää

PARVESSA VIISAUS JALOSTUU

Itsenäisen Suomen 100-vuotis juhlinta päättyy kohta. Olemme jo siirtyneet itsenäisyytemme 200-vuotiskaudelle. Tämä juhlavuosi on ollut monin tavoin mieleenpainuva, eikä vähiten historian vaiheiden kertaamisena. Se on ollut myös tekoja paremmalle nykyisyydelle sekä ennakoivien polkujen valintaa tulevaisuudelle. Kulttuurin ammattilaiset, opiskelijat ja harrastajat yhdessä tuottivat lukuisia mieleenpainuvia sisältöjä ja tunne-elämyksiä Suomi 100-teemassa niin kotimaassa kuin vieden osaamistaan ulkomaisiin tapahtumiin. Juhlavuoden aikana myös […]

Lue lisää

Kaikki valehtelevat – myös jouluna

Harvoin olen ollut näin innoissani kirjan lukemisesta. Latasin kännykkääni äänikirjan, ja tuttavani vinkkaamana ruuvasin lukunopeuden 1.75 kertaiseksi. Ensimmäisessä luvussa piti keskittyä ihan tosissaan, olihan kirja englanniksi ja vieläpä raskasta asiaa. Sen jälkeen kuitenkin korva tottui ja alun haparointi muuttui innostukseksi. Jäin itse asiassa äänikirjaan niin koukkuun, että käytin koiraa lenkillä lumipyryssä, vaikka olisikin ollut lasten […]

Lue lisää

Miltä joulupöytä tulevaisuudessa näyttää?

Olen ollut aistivinani ilmapiiriä, että perinteisistä joulupöydän antimista on siirrytty hiukan toisenlaiseen tapaan syödä. Ystävien ja tuttujen kanssa käytyjen keskustelujen mukaan kinkkujen koot ovat pienentyneet merkittävästi tai joulukinkut ovat jääneet pois. Tilalle on tullut kenties kalkkuna tai kasvisversio. Moni ei enää tee tai osta perinteistä rosollia, vaan tilalle on tullut esimerkiksi punajuuri-vuohenjuusto -laatikko tai kylmä […]

Lue lisää

Runo sinulle Suomi

Kun taivas on sininen ja hanki valkoinen. Kun kesäyö on valoisa ja talvi-ilta pimeä. Kun smalltalk on pientä puhetta. Kun äidinkielesi on muille maille vaikea. Kun koulupakko on onni. Kun lapsen voi turvallisesti lähettää koulutielle ja luontoretkelle. Kun hanasta tulee puhdasta vettä ja ankkuri järven pohjassa näkyy pinnalle asti. Kun isoisäsi ja tuntematon sotilas taistelivat […]

Lue lisää

Elämmekö Tähtien sodassa?

Drone, droidi, Big Data, humanoidirobotti, teleportti, Internet of Things. Mitä ihmettä? Puhutaanko nyt Tähtien sodasta vai muusta Science Fictionista? Ei lainkaan. Kyseessä on arkipäivää, jota elämme. Huomaamme sitä tai emme. Kyse on esineiden internetistä ja teollisesta internetistä. Esineiden internetissä kyse on fyysisistä laitteista, jotka pystyvät aistimaan ympäristöään ja viestimään tai toimimaan aistimansa perusteella älykkäästi. Tähän […]

Lue lisää

Sähkötön Savonia

Ilkka Remeksen viimetalvisessa kirjassa Suomea kohtaa talvinen sähköttömyys, jossa valot sammuvat, lämpö katoaa ja tietokonepohjaiset järjestelmät eivät toimi. On toimintoja, joissa riskejä osataan ennakoida. Niitä sanoitetaan ja treenataan kuinka toimitaan, jos joku riski toteutuu. Sähkönsaannin turvallisuuteen liitetään termit riskien tunnistaminen, jatkuvuudenhallinta ja häiriöiden sietokyky. Nuo käsitteet ovat riippuvuussuhteessa toisiinsa ja ne pitäisi ajallisesti ajatella niin, […]

Lue lisää

yTiimi, yrittäjyyden ystävät jälleen yhdessä!

Viime perjantaina kokoontui 140 entistä ja nykyistä yrittäjyystiimi, yTiimi -opiskelijaa yhteen juhlistamaan jo kymmenen vuoden ikään ehtinyttä yTiimiä. Jälleennäkemisen riemu ja elämäntilanteen päivittäminen entisten tiimiläisten välillä aiheuttivat puheensorinan, jonka pystyi katkaisemaan ainoastaan illan juontaja, hänkin käyttäen tekniikan tuomia mahdollisuuksia. Vaikka kaikki kutsutut nuoret eivät olleet vielä yrittäjiä, kuitenkin yllättävän monet heistä olivat jo perustaneet yrityksen, yksin tai yhdessä. Se, että he […]

Lue lisää

Koulutuksen keskeinen tehtävä on ruokkia opiskelijan motivaatiota

Maailman muuttuessa korkeakouluissakin pohditaan laajasti tulevaisuuden osaamista. Mitä olisi se osaaminen, jota nuori asiantuntija työssään menestyäkseen 2030 luvulla tarvitsisi? Tavoiteltavaa osaamista kuvaavat opetussuunnitelmat rakennetaan osaamisperusteisesti ja arvioinnissa kuvatun osaamisen saavuttaminen pyritään todentamaan. Niin tärkeää kuin osaaminen onkin, voidaan myös kysyä olemmeko huomioineet opiskelijan motivaation merkityksen osana tulevaisuuden kilpailukykyä luovaa oppimisprosessia? Motivaatio jaetaan usein sisäiseen ja […]

Lue lisää

Tervetuloa elintarvikkeeksi, hyönteiset!

Kirjoitin viime marraskuussa blogin otsikolla Nam, hyönteisiä! (SS Blogit 9.11.2016). Nyt nostan innolla asian uudelleen esille. Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut huima muutos liittyen hyönteisten käyttöön elintarvikkeissa. Tätä on ehditty odottaa, ja nyt lainsäädännön asettaminen hyönteisten käytössä elintarvikkeena on lähtenyt rullaamaan eteenpäin Suomessakin. Tällä hetkellä Eviralla on työn alla laatia elintarvikealalle hyönteisten kasvattamista, myymistä ja […]

Lue lisää

Asiakaslähtöisyys terveydenhuollossa – potilaan oikeita valintoja

Sote-uudistuksen valmistelu ja valinnanvapauskeskustelu ovat nostaneet jälleen kerran esiin asiakaslähtöisyyden terveyspalvelujen tarjonnassa. Terveydenhuollossa käytiin jo 1980-luvulla kiivasta keskustelua siitä, että hoidon tulisi olla asiakaslähtöistä – ei potilaslähtöistä. Asiakkaita tuli kuunnella ja yrittää täyttää asiakkaan toiveet. Ajateltiin, että asiakas-sanan käyttö toi paremman sävyn keskusteluun ja siitä sen uskottiin siirtyvän myös hoitoon. Potilas-käsitteenä julistettiin likimain pannaan. Itse […]

Lue lisää

Jännevirran silta – aikamoinen revohka

Jännevirran siltatyömaa on näkemisen arvoinen. Työmaata kannattaa käydä katsomassa, vaikka ei olisikaan menossa Riistavedelle tai Joensuun suuntaan. Mökkimatkani Pelonniemelle on entistä mielenkiintoisempi, koska sillan rakennusalue kolmen kilometrin matkalta muuttuu jatkuvasti. Sillasta tulee uljas. Jo 1930-luvulla Jännevirtaan vaadittiin siltaa. Kuopion läänin maaherra Gustaf Ingatius vauhditti hanketta kirjoittamalla sillan tarpeesta kulkulaitosministeriölle. Sillan rakentaminen alkoi vuonna 1938, mutta […]

Lue lisää

Suklaasota!

Joulusuklaat ovat rynnineet tällä viikolla kauppoihin. Tällaiselle suklaa-addiktille ja suklaan harrastajalle tilanne on unelma, painonvartijalle haaste ja jouluihmiselle startti aaton odotukseen. Olen tehnyt jo vuosikausia piparkakkutalon viereen suklaatalon, konvehtien täytekokeilut aloitamme jo syyslomalla ja matkoilla tarkistan usein majoituksen jälkeen suklaakohteet. Olen vieraillut kotimaassa ja ulkomailla useissa suklaamuseoissa, suklaatehtaissa, konvehtikaupoissa ja jopa suklaateatterissa.   Epävarma maailmantilanne kuitenkin […]

Lue lisää

Helpota ihmisten elämää, ryhdy yrittäjäksi!

”Yrittäjä on ihminen, joka tekee muiden ihmisten elämästä helpompaa. Jos haluat auttaa muita, sinulla on bisnes”. Näin meitä muistutti Sir Richard Branson, joka vieraili eilen jo toistamiseen Nordic Bisnes Forumissa (NBF:ssä).  Hän puhui Helsingin Messukeskuksessa 7500 seminaarivieraalle ja  suoran lähetyksen välityksellä lisäksi ainakin 20 000 kuulijalle eri puolilla Suomea. Murrosikäisenä yrittäjyydestä kiinnostunut Branson on  67 vuotta kestäneen elämäntaipaleensa […]

Lue lisää

HYVÄ PALVELU, PAREMPI KOKEMUS

Kun et pääse millään eteenpäin verkkopalvelussa tai toimit epäloogisessa järjestyksessä ruokalassa tai joudut selittämään sairaalassa aina uudestaan käyntisi syyn, eivät palvelupolku ja niihin liittyvät taustaprosessit ole kunnossa. Pulssi nousee ja koet saaneesi surkeaa palvelua. Kuopiossa on käynnissä kilpailu parhaasta palvelusta eli käytännössä parhaasta palvelukokemuksesta. Kannattaa osallistua. Kiinalaisille markkinoidaan järvi-Suomen matkailupalveluita. Onko kaikki valmiina? Palvelusektorin kasvaminen […]

Lue lisää

Huipputuote – koulutusvienti

Suomen korkealaatuinen koulutusjärjestelmä luo ihailua ympäri maailmaa. Koulutus on monella mittarilla maailman kärjessä. Koulutusosaaminen toimii yhtenä maabrändinä ja siitä halutaan ottaa kaikki irti: koulutusvientinä. Korkeakoulut ovat rakentaneet tai ovat rakentamassa koulutuksen vientiin erilaisia strategioita. Tuotteistamisessa nousee esille, mistä näkökulmasta koulutusta viedään ulkomaille. Onko koulutustason nostamisesta? Haetaanko lisäeuroja? Ollaanko humaaneja ja halutaan olla kehittämässä kehitysmaita? Viedäänkö […]

Lue lisää

Robottikaverit ovat tulossa kouluun

Äskettäin julkaistussa Dare 2030 – Oppimisen tulevaisuuksissa –raportissa luodaan skenaarioita siitä, millaista oppiminen on vuonna 2030. Vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia luotaessa on tärkeää tunnistaa keskeiset ajurit, globaalit megatrendit, jotka muokkaavat yhteiskuntaamme kaikilla osa-alueilla halusimme sitä tai emme. Seitsemän nimettyä kehityssuuntaa ovat keskinäisriippuvuus, jakamistalous, ilmastonmuutos, heimoutuminen, yksilöllistyminen, digitaalisuus ja automatisaatio. Esimerkiksi automatisaation suhteen Maailmanpankin arvion mukaan 55-85% maailman […]

Lue lisää

Viihtyvätkö opiskelijat?

Uusi lukukausi käynnistyi vilkkaasti. Kaupungille on tärkeää, miten ylipäätään opiskelijat viihtyvät Kuopiossa. Alueen tulee olla vetovoimainen koko valtakunnan nuorille. Modernin opiskelijakaupungin imagon luominen vaatii pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä, jota Savilahden kokonaisuus hienosti tukee. Markkinoinnissa on luotettu pitkään luontoarvoihin, mutta nuori aikuinen pitää kuitenkin Suomessa luontoa itsestään selvyytenä. Ehkä suurempi ongelma on elävän kaupunkiympäristön luominen. Esimerkiksi […]

Lue lisää

Lomailemisen sietämätön keveys

Syyskuun alkaessa ovat kesälomat pidetty, ja työ luistaa jo kuin rasvattu. Ensimmäisen työviikon jälkeen tuntui siltä kuin ei olisi ollutkaan poissa – lomalla. Silti olo oli voimaantunut ja tuntui, että akut on ladattu tulevaa talvea varten. Koin, että loma oli hyvä, vaikka helle ei hellinytkään. Loma oli vapautta, olemista ja tekemistä sopivassa suhteessa. Töihin oli […]

Lue lisää

Parasta palvelua Savossa

Kesän parhaita lukuhetkiä oli Kauppalehden arvostetun toimittajan Heikki Haapavaaran artikkeli Maakunnan yrittäjistä ja parhaasta palvelusta. Hänellä on vanha kesämökki Kuopion koillispuolella, jossa on tarvetta monenlaiselle remontille. Hän kuvailee osuvasti, miten Kaavin putkimies osasi hoitaa nopeasti ja joustavasti rikkoontuneen pumpun kuntoon. Särkiniemen lasiliike saa myös kehuja hyvästä palvelusta ja Tuusniemeltä löytyy sähkömies, joka korjaa tv-antennin käden käänteessä. […]

Lue lisää

Yksin ikävän yleisön edessä

  Raskaana ollessani luin uutisia paikallistelevisiossa lähes synnytykseen asti. Muistan vatsassa kasvavan lapsen olleen hipihiljaa suorissa lähetyksissä, syntymätön lapsikin vaistosi sykkeen muutoksen ja adrenaliinin. Heti kun televisiokameran lamppu sammui, lähti vatsa villiin liikkeeseen, vapauduimme molemmat esiintymisjännityksestä. Pidän silti esiintymisestä ja vireytyminen kuuluu valmistautumiseen. Mutta näin ei ole kaikilla. Kädet hikoavat, suuta kuivaa, posket punoittavat ja […]

Lue lisää