Pelottava vanhuus, karmea kohtalo?

Outokumpuun, Pohjois-Karjalan puolelle, tuli myyntiin jokin aika sitten vanhoja kaivosalueen rakennuksia. Upeita ja isoja taloja jylhissä maisemissa. Ryhdyimme miettimään ystäväpiirissä, josko ostaisimme tuollaisen talon vanhuuden päiviä varten.

Olen usein miettinyt, että olenko hoitanut lapsiani niin hyvin, että he haluavat vuorostaan katsoa perääni kun taannun takaisin lapseksi. Entä jos he lemppaavat minut johonkin epämääräiseen hoitokotiin? Entä miten varmistan, että virkeät vanhempani saavat jatkaa laadukkaita eläkepäiviä?

Suunnittelimme tuota Outokummun Huvikumpua jo aika pitkälle. Rakennusten vanhat työhuoneet olisivat oivallisia minikoteja. Taloon tulisi meidän ikinuorten ihan omat säännöt, oikea ravintola, kampaamo sekä tietenkin baari ja 80-luvun disco. Ja sitten pidetäisiin yhtä hauskaa kun nykyisissä tapaamisissammekin! Kukin jaksamisensa mukaan. Kilpailuja, elokuvailtoja, maailman parannusta aamuun asti kuohuviinilasi kädessä. Ja palvelu pelaisi, henkilökuntaa palkattaisiin riittävästi.

Asia jäi vaivaamaan ja nyt, kun vanhusten hoito on ollut tapetilla, olen tajunnut, ettei ystävien kanssa ideoitu hupihoivakoti olisi oikeastaan ollenkaan huono ajatus. Vanhusten hoivakodeilla on ollut valtavasti vaikeuksia tuottaa palveluita lain ja sopimusten mukaan. Omavalvonta ei toimi ja julkisuuteen tulleet esimerkit ovat olleet surullisia. Hoitotestamentti pitäisi tässä maassa tehdä jokaisen heti kun täyttää 18 vuotta. On hyvä miettiä ajoissa miten haluaa vanhuutensa viettää.

Lomakohteissa on nykyisin kyliä, jossa ei saa ajaa lainkaan autolla eli lapset ja vanhukset voivat näin kulkea lomalla rauhassa ja turvallisesti. Hollannissa puolestaan on muistisairaiden oma kylä, Hogeweyk.

Muistisairaiden kylässä eletään kuten pienessä kylässä muutenkin. Poistua tosin alueelta ei voi kuin luvan kanssa. Muuten kylässä on normaali hulina, kerhoja, puistoja, lemmikkejä ja vieraita. Laitoshuoneen sijaan jokainen asukas (heitä ei kutsuta potilaiksi) herää aamuisin omasta pienestä kodistaan. Rahaa ei kylän kaupassa tarvita ja jos päivän mittaan unohtuu missä oma koti on, hoitajat ohjaavat lempeästi oikeaan osoitteeseen.

Tällaisille hupihoivakodeille ja -kylille olisi tilausta Suomessa. Voisin kuvitella, että isoissa ongelmissa rypevät hoitokodit saavat pian kilpailijoita tällaisista yrityksistä, jossa on hoidon lisäksi hauskaa.

Jos vanhuus Suomessa näyttää ikävältä, eikä Huvikumpu Outokummussa onnistu, muutan vanhana Hollantiin. Ei haittaa jos en ymmärrä kieltä, ystävällisyyttä ymmärrän varmasti.

Ulla Pekkarinen

Liiketoimintaosaamisen lehtori

Savonia-ammattikorkeakoulu

Jätä kommentti

*