Seniorit yhteiskunnan voimavarana

Kuva: Salla Seppänen

Suomi ukkoontuu ja akkaantuu nopeasti. Yli 65-vuotiaiden osuuden väestöstä arvioidaan olevan 26 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Korkean iän saavuttaneiden, yli 85-vuotiaiden osuuden väestöstä ennustetaan nousevan vuoteen 2040 mennessä jopa 6,1 prosenttiin. Samaan aikaan alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä pienenee ja työikäisten määrä vähenee.

Huoltosuhde eli lasten ja vanhusten määrä sataa työikäistä kohden nousee vuoteen 2034 mennessä 74,6. Tämä on nähty yhteiskunnassamme rasitteena, joka lisää hoidon ja hoivan tarvetta ja sitä kautta nostaa kustannuksia. Ikääntyminen on saanut julkisissa keskusteluissa negatiivisen sävyn, ja ihan suotta. Seniorikansalaiset ovat voimavara, joka yhteiskunnassamme tulisi tiedostaa, ja heitä tulisi arvostaa.

Katsopa ympärillesi – millaisia ovat seniorikansalaiset. Väittäisin, että he ovat aktiivisia vastuunkantajia. Hiihtoladuilla on paljon yli 65 -vuotiaita kuntoilijoita, usein jopa enemmän kuin meitä työikäisiä. Työelämässä jatketaan yhä pidempään. Kampaajani on täyttänyt 70 vuotta eikä suunnittelekaan vielä eläkkeelle jäämistä. Tätini keikkaili lähihoitajana muistisairaiden hoitokodissa usean vuoden eläköitymisensä jälkeen.

Seniorit harrastavat yhdessä, jakavat arjen vastuuta ja pitävät huolta toisistaan. Sopivia aktiviteetteja on yhä enemmän tarjolla, kuten senioritanssia, harrastepiirejä, ym. He tekevät matkoja ja ovat aktiivisia kulttuurin kuluttajia.

Monelle lapsiperheelle isovanhemmat ovat korvaamaton apu arjen pyörittämisessä. Ja onhan kehitetty lainamummo ja -ukki toimintaa, jossa seniorit ovat vara-isovanhempina lapsille, joiden omat isovanhemmat asuvat kaukana tai ovat poistuneet keskuudestamme iäisyyteen.

Vaikka havainnot ikääntymisestä ovat monen lähipiirissä myönteisiä, niin silti senioreiden positiivista vaikutusta yhteiskuntaamme ei tuoda riittävästi esille. Ehkäpä se ei ole mediaseksikästä, ja positiiviset uutiset eivät vain ole myyviä.

Ikääntymistutkimuksessa on kuitenkin jo pitkään nostettu esille ns. kolmannen iän mahdollisuudet yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Kolmenteen ikään liitetään yksilötasolla aktiivisuus, terveyden vaaliminen, riippumattomuus, vapaus ja nautinto, jotka ovat seurausta työstä pois jäämisestä ja vapaa-ajan lisääntymisestä, sekä urapaineiden vähenemisestä. Uusi elämäntilanne mahdollistaa ikääntyvälle itsensä toteuttamisen, harrastamisen ja opiskelun.

Tuottava ikääntyminen on jatkumo positiivisuutta kuvaaville määreille kolmannen iän voimavarat, aktiivinen tai rohkea ikääntyminen, myönteinen ja tasapainoinen vanheneminen, joiden avulla työelämän jälkeinen aika tuodaan esille myönteisenä elämänvaiheena.

Uppsalan yliopiston sosiologian professori Lars Tornstam listaa seniorikansalaisten tuottavuuteen kuuluviksi toimimisen palkkatyössä ja vapaaehtoistyössä sekä kuluttajina, jotka luovat työpaikkoja.

Tuottava ikääntyminen on näkyvää konkreettista osallistumista, joka tuottaa havaittavissa olevia panoksia, joista on hyötyä yhteiskunnalle, yhteisölle ja muille kanssaihmisille.

Anu Leinonen (2007) artikkelissaan tuottavan ikääntymisen käsitteen käyttömahdollisuuksista toteaa, että tuottavan ikääntymisen sijasta tulisi puhua ”tuottavasta osallistumisesta”, jolloin senioreiden osallistuminen ja aktiivisuus määrittyvät laajemmin. Tuottavan ikääntymisen käsitteeseen sisältyy vahvasti ikääntyneiden voimavarojen ja osallistumisen mahdollisuuksien arvostamisesta.

Yhteiskunnan näkökulmasta tarkasteltuna kiinnostus senioreiden voimavarojen tiedostamiseen on vielä melko vähällä huomiolla. Valtioneuvoston kanslia julkaisi kylläkin jo vuonna 2004 tulevaisuusselonteon liiteraporttina ”Ikääntyminen voimavarana”, jossa tulee esille vanhenemisen yksilöllisyys, moninaisuus ja kokemuksellisuus.

Ikääntyneet nähtiin voimavarana monilla tavoin yhteiskunnan eri toimintalohkoilla, kuten työelämässä, vapaaehtois- ja järjestötyössä, omaishoidossa ja muussa hoivassa, koulutuksessa ja kokemuksen siirtämisessä.

Yhteiskunnan jatkuvuuden näkökulmasta seniorit ovat tärkeässä roolissa ammatillisen ja muun tiedon siirtämisessä jälkipolville, normi- ja arvojärjestelmän välittämisessä, kulttuurisen perinnön siirtämisessä sekä oman elämänkokemuksen välittämisessä nuoremmille.

WHO on määritellyt aktiivisen ikääntymisen peruspilarit, joita ovat terveys, osallistuminen, turvallisuus ja elämänlaatu. Miten hyvin suomalainen yhteiskunta mahdollistaa seniorikansalaisille näiden peruspilareiden toteutumisen?

Ongelmana aktiivisen ikääntymisen toteutumiselle saattaa olla se, ettei ikääntyneillä ole tarpeeksi sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia rooleja ja areenoita, joissa he voivat toteuttaa omia kykyjään ja toimia yhteiskuntansa ja lähiyhteisönsä hyväksi.

Tulevaisuudessa tuottava ikääntyminen ja seniorit voimavarana ovat tärkeä osa yhteiskuntapoliittista keskustelua. Maakuntauudistus vastuuttaa kunnat yhä vahvemmin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen yli toimialasektoreiden.

Kunnissa tulee nyt viimeistään havahtua siihen, että seniorikansalaisten aktiivisuuden ja voimavarojen tukeminen sekä heidän toimintakykyyn panostaminen ovat kannattavaa tulevaisuuden ikääntymispolitiikkaa.

Aktiiviseen ikääntymiseen satsaaminen vaikuttaa paitsi hoito- ja hoivapalveluiden kustannusten vähentymiseen myös lisääntyneeseen ikääntyneiden aktiivisuuteen, josta koituu hyötyä yhteiskuntaelämän eri sektoreille. Ikääntyneitä osallistuvalla toiminnalla on taloudellisia ja myös sosiaalisia vaikutuksia yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle.

Kuntapäättäjien kannattaa vaikuttaa siihen, että ikääntyneiden mahdollisuus osallistua kuntien päätöksentekoon vahvistuu. Menestyjä on se kunta, joka näkee ikääntymisen voimavarana eikä rasitteena.

Salla Seppänen

koulutusvastuujohtaja

Savonia-ammattikorkeakoulu

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    mukavaa että koulutus Kuopiossa on valveutunut eivätkä luentoprujut kellastu!
    Tuli oikein luottavainen olo tulevaan! Oikein hyvä

    Tuo huoltosuhde saattaa kehittyä Suomessa aivan oikein, kun tarkastelee automaation ja robotiikan kehittymistä ennen työvoimavaltaisilla aloilla, vaikkapa pankeissa tai metsäteollisuudessa – logistiikassakin.

    Ongelmaksi voi kenties muodostua se, mistä elementeistä kansantuote koostuu, ja erityisesti: miten sen tuottama tulos jaetaan kansalaisten kesken, eikä se valu Suomesta ulkomaille vaikkapa ylimääräisen korkeakoulutuksen saaneiden muodossa?

Jätä kommentti

*