Sitä saa mitä tilaa

Hyvä maine on tie menestykseen. Kas kummaa, parhaiden yritysten kärkikolmikolla on jotain yhteistä: perheyritystausta. Sen todisti suomalaisten yritysten Luottamus&Maine -tutkimus (T-Media).

Suomen maineikkain yhtiö tänä vuonna on Kone Oyj. Voitto tuli kokonaisuuden lisäksi johtamisessa, taloudessa, innovatiivisuudessa, tuotteissa ja palveluissa.

Yläsavolainen metsäkonefirma Ponsse Oyj kiilasi loistavasti hopealle. Yrityksen vahvuudet kisassa olivat: hallinto, vuorovaikutus ja vastuullisuus.

Nostureita ja henkilönostimia vuokraava ja myyvä konserni Pekkaniska varmisteli pronssisijan. Huippupisteet tulivat työntekijöiden kohtelusta. Vuonna 2010 Pekkaniska oli Suomen paras työllistäjä, Suomen Kuvalehden valitsemana.

Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaks -sananlasku luo painetta usean suomalaisen yrityksen ja julkisyhteisön johdossa.

Usealle työnhakijalle yrityksen brändi ja maine ovat yhtä merkittäviä kuin työstä maksettava palkka.

Jos yrityksen tai yhteisön maine on huono, eivät sinne parhaat työntekijätkään hae. Hyvämaineeseen firmaan pääsemisestä kilpaillaan verisesti.

Rekrytointitilanteessa hienoin hetki on, kun roolit vaihtuvat. Haastattelijasta tuleekin työpaikan myyjä ja haastateltavasta valitsija.

Ollaan kilpailutilanteessa. Osaanko vakuuttaa halutun hakijan yrityksestämme ja sen maineesta niin, että hän valitsee meidät eikä toisen yrityksen?

Hyvä on virheherkkää. Yrityksen maine katoaa nopeasti ja menettää markkina-arvonsa.

Laadulla ylpeilleet saksalaiset saivat kovan kolauksen. Arvostetun, saksalaisen kansanauton Volkswagenin päästöskandaali, ja etenkin päästömittausten vääristämisestä kiinni jääminen on opettavainen esimerkki. Hyvä muuttui pahaksi: luottamus meni yhdessä yössä.

Hyvän yrityksen mielikuvan luominen on käytännössä vain tekoja, tekoja, tekoja.

Yritysten strategiat ja arvot kuulostavat hienolle, mutta ne realisoituvat arjen työssä, johtamisessa ja asiakaskohtaamisissa.

Pelkät teotkaan eivät riitä yrityksen hyvään maineeseen. Oleellisia ovat myös hyvä viestintä ja hyvät suhteet.

Kaikki työntekijät ovat vastuussa firman maineesta, mutta yrityksen johto kantaa siitä kuitenkin suurimman vastuun.

Miten yritystä johdetaan kokonaisvaltaisesti, vaikuttaa yrityksestä syntyvään mielikuvaan ja maineeseen. Kansanviisaus toimii tässäkin: sitä saa mitä tilaa.

Kaija Sääski

koulutusvastuujohtaja

Savonia-ammattikorkeakoulu

Kommentit

  • Matti Muukkonen

    Miksi seurakunnat eivät pärjää tälläisessä vertailussa. Ovathan nekin omanlaisiaan yrityksiä, eli työllistäjiä.
    Tutkimusten mukaan seurakunnissa on eniten työpaikkakiusaamista, Miksiköhän?

    • Kaija Sääski

      Hyvä kysymys. Samaa olen kuullut. Olisi johtamis- ja työyhteisökoulutuksen paikka.

Jätä kommentti

*